Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

torstai 30. tammikuuta 2020

Silmäpeilausta ja Turun Kv

Raappavuoren Leikinlasku, Latausvirta ja Luottomies kävivät silmäpeilauksessa eilen ja jokaisen silmät todettiin perinnöllisistä silmäsairauksista terveiksi. Nyt on viisi L-pentua silmäpeilattuna ja iso kiitos aktiivisille omistajille!

Turun kansainvälisessä näyttelyssä snautserit arvosteli italialaistuomari Francesco Cochetti ja Raappavuoren Lorupotti päätti, ettei sen hampaita tarvitse tuomari tarkastella, joten tulokseksi tuli JUN EVA eli koiraa ei voida arvostella. No nuo on välillä aika tyypillisiäkin kakaroiden mielipiteitä ja kohti uusia koitoksia vaan!

Kuva Eveliina Kammonen

Sökö sai tänään postia ja niin oli Milakin saanut omansa



tiistai 28. tammikuuta 2020

Onnea tuoreelle Liettuan muotovaliolle!

Varhain viime torstaiaamuna lähdimme Liettuan Kaunasiin Marjon, Akan ja Kössin kanssa kansainvälisiin näyttelyihin, joilta palasimme eilen. Liettuassa on erilaiset näyttelysäännöt kuin mihin olemme tottuneet, mm. kirjallisia arvosteluja ei anneta tai sertin ottaa aina voittaja vaikka se olisi joka ikisessä näyttelyssä aina se sama koira ja jo Liettuan valiokin eikä siellä jaeta SA:ta vaan Excellentin (erinomaisen) saaneet pistetään vaan lopulta paremmuusjärjestykseen. Kössi voitti kuitenkin urokset sunnuntaina napaten venäläistuomarilta Liettuan Muotovalion arvon (näkyy KoiraNetissä, kun vahvistuu) ja koiramme esiintyivät kovassa seurassa valioluokassa kaikkina päivinä. En siis ole lainkaan pettynyt Akankaan tuloksiin, sillä kansainvälinen serti (CACIB) lämmittää oikein mukavasti mieltä ja reissun aikana alkanut juoksu Akan mieltä tai aiheuttaen ainakin kutinaa takapäässä... Iso kiitos Marjolle mukavasta matkaseurasta rankalla reissulla ja paljon onnea Kössin LT MVA-tittelistä!

- perjantai 24.1. tuomarina Gerard Cox, Irlanti: Raappavuoren Könsikäs VAL ERI2, varaCACIB -> muuttuu CACIBiksi ja Raappavuoren Karuakka VAL ERI3
- lauantai 25.1. tuomarina Oksana Sentimrei, Ukraina: Raappavuoren Könsikäs VAL ERI2, varaCACIB ja Raappavuoren Karuakka VAL ERI3
- sunnuntai 26.1. tuomarina Natalia Sedykh, Venäjä: Raappavuoren Könsikäs VAL ERI1, SERT, CACIB, LT MVA (Liettuan Muotovalio), VSP ja Raappavuoren Karuakka VAL ERI2, varaCACIB - > muuttuu CACIBiksi

Muutamin kuvamuistoin ja kehämenokuvat osasta snautsereista on ottanut Kasandra, kiitos!



 












sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Virolahti ja Lahti

Lauantaina kurvasimme Jounin kanssa Virolahden ryhmänäyttelyyn, jossa tuomari Tuula Savolainen arvosteli snautserit. Raappavuoren Kimurantti arvostelu meni näin: "2,5 vuotias, erinomaiset mittasuhteet, hyvä ryhti, joskin hieman lyhyt kaula, hyvä pää ja ilme, hyvät korvat, oikeanmuotoinen tilava runko, hyvä eturinta, hyvin kulmautunut edestä ja takaa, hyyä häntä, tiivis ylälinja liikkeessä, tasapainoiset tahdikkaat liikkeet, hyvä karva." AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP - Paljon onnea Niemisen perheelle 💖 Tämä oli tälle nuorelle nartulle sen neljäs näyttely ja toinen serti!




Sunnuntaina talkoilin aamuvarhaisesta lähtein Lahden Käyttökoira ry:n järjestämässä tamminäyttelyssä ja puolen päivän jälkeen kipaisin snautserikehälle, jossa Tuire Okkola arvosteli snautserit.

Raappavuoren Kehveli: 2,5 v. Keskikoon alapuolella. Riittävä pään pituun. Pyöreä kallo. Hyvät korvat. Luustoa voisi olla hieman enemmän. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu tänään takaraajat rungon alla, lyhyin askelin. Esitetään hyvin. AVO EH AVK2

Raappavuoren Lumolikka: 12 kk. Hyvänkokoinen. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä lusto. Riittävä kaulan pituus. Rodunomaisesti kulmautunut. Hyvä häntä ja hännänkiinnitys. Hyvä pään pituus. Leveäasentoiset korvat. Liikkuu ahtaasti takaa, hyvin sivulta. Hyvä karvanlaatu ja väri. JUN ERI JUK2 

Raappavuoren Kimurantti: 2,5 v. Hyvänkokoinen. Hyvät rungon mittasuhteet. Riittävä luusto. Hyvä rintakehä. Hyvä pään pituus. Hieman karkea kallo. Pään ylälinjat voisivat olla yhdensuuntaisemmat. Hyvät korvat. Riittävä kaulan pituus. Tänään hieman pehmeä selkä. Hyvä karvanlaatu rungossa. Turkki ei ole parhaassa näyttelykunnossa. Liikkuu varvasahaasti takaa, joustava sivuaskel. Esitetään hyvin. AVO ERI AVK1

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Silmä- ja luustotulosta raparoiskuvin menoin!

Raappavuoren Läpimurto kävi eilen eläinlääkärissä, jossa luusto kuvattiin ja silmät oli peilattu paikan päällä terveiksi. Samantein oli jo luustokin Suomen Kennelliitossa lausuttu: lonkat A/A ja kyynärät 0/0, kiitos aktiivisuudesta omistajille! Lupaava ja monenlaista harrastava aktiivinen Raappavuoren Läpimurto, tutummin Mauri KoiraNetissä

Kuva Hannu Väinämö

Hauskaa ja rapaista tammikuun puoliväliä! Meidän neitosista Akka ja Sökö pääsivät viikonloppuna leikkimään poikien kanssa ja olihan rapaisen roiskuvaa menoa, kiitos Markku Välilälle kuvista ja kaikille mukavasta seurasta!





lauantai 11. tammikuuta 2020

Kajaanin KV-näyttely, agilityä ja terveystuloksia

Tänään Marjo Nygård arvosteli 20 ps-snautseria Kajaanin kansainvälisessä koiranäyttelyssä ja Raappavuoren Läpimurto piti yllä oikein tarmokasta menoa saaden seuraavanlaisen arvostelun: "1-vuotias. Hyvä koko. Erinomainen tyyppi. Oikeat päänlinjat ja vahvuus. Oikea purenta. Hyvä pigmentti, silmät ja korvat. Hyvä kaula. Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä eturinta. Hyvä karva ja väri. Rytmiin päästessään liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä häntä. Tarmokas käytös." JUN ERI JUK2 - Lupaava kaveri ja hienoa menoa, onnittelut Anna ja Hannu! Kehämenokuvat Hannu Väinämö

Raappavuoren Läpimurto tervehtii tuomari Marjo Nygårdia


Osa näyttelyn junioriuroksista 

Kuva Hannu Väinämö

Raappavuoren Ideaali debytoi tänään agilitymenossa PikkuMakseissa Ylöjärvellä ja tuomarina toimi Anders Virtanen. Neitoset kirmasivat upean 0-tuloksen 1. sijalla palkittuna, paljon onnea Julia ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Viime viikolla olikin mukavaa menoa terveyspuolella, sillä tiistaina peilattiin 9,5-vuotiaan Raappavuoren Elmerin silmät perinnöllisistä silmäsairauksista terveiksi ja Raappavuoren Könsikkään selkäkuvat lausuttiin Suomen Kennelliitossa tuloksin SP0/SP0/LTV1. Torstaina peilattiin Raappavuoren Liikkeellepanon silmät terveiksi ja samana päivänä sain Sökön FinnSieger-diplomin postilaatikkoon. Silmäpeilaustulokset kirjautuvat viiveellä jollain kohtaa KoiraNettiin ja iso kiitos omistajaperheille aktiivisuudesta!

Kuva Petra Tiittanen


Joulunaika alkaa olemaan vanhankin sananparren mukaan ohi: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Vanhojen lakien mukaan joulurauha alkoi 20.12. Tuomaanpäivänä ja päättyi Nuutinpäivään, joka on 13.1., rauhallista talvenjatkoa!

tiistai 7. tammikuuta 2020

Paljon onnea 1-vuotiaille!

Tänään L-pentueemme täyttää vuoden ja paljon rapsutuksia Almalle, Milalle, Stiinalle, Roolle, Armakselle, Jehulle, Maurille ja Pojulle sekä lämmin kiitos omistajaperheille 💖 Nämä ovat osoittautuneet tekeväisiksi ja esitelleet jo lupaavaa menoa monessa harrastuksessa sekä näyttelykehissäkin pokanneet upeita arvosteluita palkintoruusukkeineen. Aika näyttää, millaisiksi lopulta kasvavat!

Pikkupentuajan kuvamuistoin











Kuva Hannu Väinämö

Kuva Hannu Väinämö

Kuva Hannu Väinämö




lauantai 4. tammikuuta 2020

Paljon onnea G-pennuille ja kuvaterveiset Egyptistä!


Upeaa kuluvaa vuotta jokaiselle ja kiitos monista muistamisista!

Paljon onnitteluja Chilille, Kipalle, Laralle, Mantalle, Piirulle, Sissille, Masille ja Roopelle 7-vuotissyntymäpäivän johdosta sekä iso kiitos omistajille 💖 Tämä pentue on ollut tekeväinen ja upea kauttaaltaan kerryttäen KoiraNettiin esille useita toko- ja agilitytuloksia, kaksi luonnetestitulosta, kaksi BH-koetta, kattavasti terveystuloksia, useita näyttelytuloksia, joista sitten saldona tällä hetkellä on vahvistettuna jo neljä muotovalion arvoakin. Sissi ja Manta ovat saattaneet maailmaan kaksi upeaa pentuettakin ja Mantasta tuli vuosi sitten mummo. Chilin tulokset eivät KoiraNetissä näy, sillä se asuu Saksassa.

Mukavaa yhteiseloa myös monille tuleville vuosille ja kuvamuistoin pikkupentuajalta!







Me vietimme Jounin kanssa kahden viikon loman jo monien vuosien ajalta tutussa Hurghadassa ja vähän vielä tuntemattomammassa Marsa Alamissa, Egyptissä. Nautimme auringosta, valosta, lämmöstä ja merestä, jossa tuli uitua sekä snorklailtua runsaasti upeita maisemia ihastellen. Vedenalaista elämää ei tällä kertaa kuvattu, sillä sitä on tullut kuvattua paljon aiemmilla kerroilla. Yhtä hienoa vedenalaista maailmaa en ole vieläkään muualla maailmassa tavannut tai sellaisesta kuullut, joten Punaisen meren maisemia suosittelen, jos värikylläinen merielokuvamaailma kiinnostaa. Sitäpaitsi lennot Egyptiin ovat ihanteelliset vialliselle ihmisrungolle. Poikkeuksellista oli, että vasta nyt sai merisiili iskettyä jalkaani viiden piikin voimalla. Yksi piikeistä lävisti varpaankin ja totean, että jopas oli tuskainen kokemus. Muistakaa pitää jalat poissa pohjasta tai uimakengät jalassa vaikka ajatuksena olisi vain pikainen vilvoittelu meressä.

Iso kiitos jälleen kerran mahtaville kotimiehille! Lomakuvin, jotka eivät ole niin missään loogisessa järjestyksessä, mutta tuovat vähän lämpöä talvipäiviin




















Sen päivän kapteenimme vähän villiintyi! Ainakin huuto ja heilunta oli mahtavaa



















Pyydäpäs vakkariravintolasta pieni ja terveellinen iltapala. Terveellinen joo, mutta ei pieni.....






31.12.2019 kevyt illallinen!








Siivoojalla oli aikaa ja tarmoa lavehtia myös vaatteet......


Ikävä tuonne jää aina, mutta tiedän sinne palaavani 💞

Snautseritreffit, nimiäiset ja laatikon avajaiset

Viime sunnuntaina pidimme snautseritreffit ja nämä ovat hauskoja tapahtumia, kiitos mukanaolleille! Samanhenkinen seura piristää aina ja täm...