Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 20. huhtikuuta 2018

K-pennut vuoden ikään!


Nyt jo erinomaisiksi niin luonteiltaan kuin ulkoisiltakin ominaisuuksiltaan osoittautuneet K-kakaramme (C.I.B DK & SE MVA Mohner´s Nodic Star ja FI & EE MVA Raappavuoren Hepsankeikka) täyttävät huomenna vuoden ja paljon onnittelurapsutuksia Bertalle, Kertulle, Iinekselle, Mallulle, Jänkälle, Kelmille ja Kössille sekä lämmin kiitos ihanille omistajaperheille 💖 Bumlen ja Rundin kahdeksas kakara asuu meillä. Meidän Akkaa rapsutellaan täällä myös ja saatanpa itse heltyä herkuttelemaankin. Mutta Akka ei herkuttele, sillä Akan vyötärölinjoista on pidettävä huoli. Se on ahne otus ja saattaa yhä sumeilematta syödä myös muitten eväät, jos esille jää jotain. Jopa ruokapöydällä seisten. Päivästäni osa tulee kuitenkin ensin vierähtämään Salpausselän Koirankasvattajat ry:n järjestämässä luustokuvauksen joukkotarkastustilaisuudessa Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemalla hauskassa seurassa. Pitääkin muistaa tänään treenata mahalihoja jo etukäteen vaikka aika usein niitä tulee venyteltyä monin tavoin.

Kuvamuistoja K-pentujen alkutaipaleesta kasvattikodissa. Upeita muistoja ja pentujen menosta niin täällä meillä kuin myöhemmässäkin monessa menossa voit lukea blogipostauksista ja se menohan alkoi tästä: K-pentue on syntynyt








Akka on ihastuttava kakarakoira, iloinen, avoin, helposti koulutettava ja kuuliainen. Se valloittaa ihmisiä olemuksellaan eikä toistaiseksi ole yltynyt isommin riiviötouhuihinkaan, ellen laske rikottuja leluja tai karsittuja pihapensaita. Koputan kuitenkin nyt puuta, sillä saattaa nuo teini-ikään tulevat koirat intoutua vielä moneen korvattomaan sekä hampaalliseenkin menoon. Muistelen vähän niin ja oletan tietysti Akan jo oppineen aikuisen koiran sivistyneet tavat muulta laumalta. Mutta vaikka muu lauma antaa hyvää esimerkkiä, niin ihan jokainen koira on koulutettava kunnolla, jotta sen kanssa arki sujuu helpommin. Myös ympäristö asettaa omat vaatimuksensa koiranpidolle. Akan jokainen päivä on koulupäivä ja muut akat pitävät kertausharjoituksia. Muistakaa, että koira oppii joka hetkestä vaikka ihan oikeita koulutustuokioitakin on hyvä pitää sekaan. Mukavaa viikonloppua, touhutkaa monenmoista yhdessä ja ihastelkaa kevääntuloa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...