Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 24. tammikuuta 2022

Astutuksesta neljä viikkoa ja tiineysultra!

Tänään kurvasimme Akan kanssa Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemalle tiineyttä varmistamaan ultratutkimuksella. Eläinlääkäri Satu Nurmikari totesi Akan olevan erittäin tukevasti tiine ja Tukholman tuliaisiset sukupuolijakaumineen näemme noin viiden viikon kuluttua

O-pentueemme tausta


Sökö sai viime viikolla upean villanutun ja näitä on luvassa jokaiselle tyttöselle, kiitos Nea

Sovituksessa

Ihana nuttu heijastavin kukkakoristein!

Viime tiistaina osallistuin harrastusteni tiimoilta Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainion luennolle aiheesta "Geneettisesti pienen rodun jalostaminen". Luennon järjesti Suomen Affenpinserit ry ja kiitos. Valitettavasti useimpien rotujen ongelmana on rajallinen ja yhä kapeneva geenipooli. Suljetussa populaatiossa on vähän geneettistä vaihtelua eikä eri sukulaistenkaan koirien avulla välttämättä enää saada ylläpidettyä elinvoimaista ja monimuotoista kantaa. Luennon antina saimme pohtia, mitä keinoja voisimme käyttää, että lisätäksemme geneettistä monimuotoisuutta ja jatkossa vaalia eri rotujen elinvoimaa.

Toisena oli torstainen Suomen Snautserikerho ry:n jalostustoimikunnan kokous, jossa pidettiin myös tämän vuoden järjestäytymiskokous. Minut valittiin yksimielisesti jatkamaan edelleen varapuheenjohtajana. 

Olisipa ihminen, herrani, yhtä uskollinen läheisilleen kuin minä olen uskollinen hänelle. 
Olisipa isäntäni yhtä valmis kiittämään lähimmäisiään kuin minä olen aina valmis nuolemaan hänen kättään. 
Hoitaisipa isäntäni haltuunsa uskottua omaisuutta yhtä huolellisesti kuin minä hänen omaisuuttaan vartioin. 
Olisipa isäntäni nauru aina samanlaista kuin minun hännänheilaukseni, yhtä vapaata, huoletonta ja vilpitöntä.
Olisipa hänen kärsivällisyytensä verrattavissa minun kärsivällisyyteeni silloin, kun tuntikausia odotan häntä kotiin enkä ajattele kuitenkaan hänestä mitään pahaa. - Piero Scanziasi-

Mukavia talvipäiviä leudon fön-tuulen kera!




sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Astutuksesta kolme viikkoa

Huomenna Akan astutuksesta tulee kuluneeksi kolme viikkoa. Vielä emme voi sanoa, onko se tiine, sillä narttu käyttäytyy juoksunsa jälkeen aina samoin. Olipa se astutettu tai ei. Akan tiineysultra on 24.1. ja sitten tiedämme varmasti, jäikö Tukholman reissusta tuliaisia mukaan.

O-pentue kotisivuillamme

Pysykää terveinä 💞

Muutamin kuvin viimeaikaisia menojamme omilla nurkilla: vesisadetta, hirveesti lunta ja kauheesti pakkasta, föntuulta ja jääkelit.... Vaihtelua päiviin on ainakin kelien myötä ollut!

Viime sunnuntailta: meidän tytöt ja Ragnar


Akka tuijottaa kissaa puusta alastulemaan

Nätti onkin!

Mäntyyn voi myös kavuta

Fön-tuuli on puhallellut ja lumet vähentyneet

Akka

Upea kuutamo

Sökö Ragnarin luona visiitillä, kuva Nea

Reeti 

Revontuliakin oli



Kuutamo 16.1.2022 klo 8.00

Aika vähän on tullut pyörittyä vuonna 2021



Sitten vähän vakavampiin asioihin ja lopussa hyvä artikkeli koiran rankaisemisesta. Positiivisuus kantaa aina! 

Paljonko pentu maksaa?

Tämä on sinulle, joka kysyt sähköpostilla pelkästään pennun hintaa.
Tämä on sinulle, joka soitat ja toteat voivasi ostaa pennun halvemmalla jostain muualta.
Tämä on sinulle, joka et välitä, onko pennulla rekisteripaperi vaan sinulle riittää pelkkä lemmikki.

Yksikään pentu ei ole vain lemmikki. Jokaisen puhdasrotuisen koiran takana on KASVATTAJA. 
Käytämme isoja kirjaimia erottamaan kasvattajan pennuttajasta, pentutehtailijasta.

Hyvämaineinen kasvattaja ei teetä paperittomia pentuja, koska se ei edistä rodunjalostusta.
Rekisteripaperit dokumentoivat pennun sukulinjan ja mahdollistavat myöhemmän terveyshistorian tutkimisen sen suvussa.

Kun kerrot KASVATTAJALLE, ettet välitä rekisteripapereista, tarkoitatkin oikeasti, ettet voisi vähemmän välittää pentusi terveydestä vaan haluat löytää markkinoilta mahdollisimman halvan pennun.

Kun valitset ostaa pentusi maineikkaalta ja laadukkaalta KASVATTAJALTA, on tämä kasvattaja vastuussa jokaisen pentunsa terveydestä, niiden pentujen, jotka hän pitää itse ja niiden, jotka hän myy.

Sama KASVATTAJA jättää väliin pyhänsä ja lomansa, viettää lukemattomia unettomia öitä ja hänen kotinsa on myös hänen koiriensa koti. 

Todella intohimoinen KASVATTAJA tekee jalostustyötään rakkaudella ja laittaa peliin koko sydämensä sekä sielunsa. 

Ei vain myydyillä pennuilla, vaan myös jokaisella pennunostajalla on paikka hänen sydämessään ja he kuuluvat KASVATTAJAN suurperheeseen. 

KASVATTAJA on huolissaan pienistä pennuistaan, kun ne ovat lähteneet uusiin koteihinsa ja ottaa takaisin pentunsa kyselemättä, jos niistä halutaan syystä tai toisesta luopua.

KASVATTAJIEN kädet likaantuvat usein synnytyksissä ja kaikkeen siihen liittyvässä, koska loppujen lopuksi siitä hänen elämässään on kysymys... Syntymän ja kuoleman välissä on hänen elämänsä. Ja se pitää hänen elämänpyöränsä pyörimässä. 

KASVATTAJA teettää tutkimuksia, ultraääniä, röntgenkuvia, analyysejä, hätäsektioita, rokotuksia, rekisteröi pentunsa, tutkii sukutauluja, madottaa ja sirututtaa pentunsa saadakseen työstään myöhemmin ulkomuototuomarin arvion. 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä KASVATTAJA valitsee onnekkaimmat perheet saamaan pentunsa.
Kyllä. Luit aivan oikein. 

Todellinen KASVATTAJA valikoi tarkkaan ne perheet, jonne pentunsa myy, koska hän ei teetä pentuja ansaitsemistarkoituksessa. Kustannukset pennuista ovat niin korkea, että tästä syystä valitaan parhaat mahdolliset perheet. Monesti joudutaan myymään enemmän "ei oota" kuin pentuja. 

Hyvällä KASVATTAJALLA on hyvin erityinen asema sydämessään niille, jotka haluavat jatkaa hänen kasvattamaansa sukulinjaa. Miksi näin? 

Koska vastuuta rodunjalostuksesta ei oteta ikinä missään tilanteessa kevyesti. Se on KASVATTAJALLE elämäntapa, jonka hänen kanssaan jakavat vain muutamat asialle omistautuneet ihmiset. 

Koira ei ole ikinä vain lemmikki. Se on KASVATTAJAN perintö rodulle, pienen pojan paras ystävä, pikku tytön suojelija, ikäihmisen terapiakoira, perheenjäsen ja jollekin hänen koko maailmansa.

Kirjoittanut Sir Eduardo Loredo Muller
Käännös Sanna Koponen





torstai 6. tammikuuta 2022

Vuolasvirta, Kerttu on SmartDog, RallyTokoa ja paljon onnea 3-vuotiaille!

Tiistaina saimme postista ilmoituksen, että pakettia olisi noudettavissa. Noudin ja paketista paljastui Suomen Kennelliiton lähettämät Vuolasvirta-diplomit meille molemmille sekä Vuolasvirta-patsas numero 1274. Nöyrin kiitoksemme kasvattiemme omistajille ja ilman teitä tämä korkein kunnianosoitus kasvattajalle ei olisi mahdollista 💖


FI & EE MVA Raappavuoren Känkkäränkkä kävi SmartDog-testissä 27.12. ja nyt tulivat tulokset: Kertulla on erinomainen itsehillintä ja impulssikontrolli sylinteritestissä. Aikaisemmissa tutkimuksissa koirilla sylinteritestin onnistumisprosentti on ollut keskimäärin 79% ja susilla 77% - Kertulla tämä oli 90%. Kerttu lukee ihmisen kommunikointia erinomaisesti saaden 100% ELEET osuudesta oikein! Hyvin harva yltää täysin virheettömään suoritukseen tässä osuudessa. Testi vaatii myös hyvää keskittymiskykyä, ja koirallasi on myös tämä ominaisuus vahvana.
Koira pyytää apua ihmiseltä, mutta ratkaisee tehtävän lopulta itse. Kerttu pyrkii ratkaisemaan mahdottoman tehtävän enimmäkseen itsenäisesti. Kerttu ymmärtää selvästi loogisen päättelyn tehtävän – 100% oikein on erittäin harvinainen tulos, vain noin 4% testatuista koirista yltää 5 tähän suoritukseen! Se tarkoittaa, että koirasi ymmärtää ongelman ja ilmiön sen takana. Tällaisen kyvyn omaava koira pystyy uudessa tilanteessa ratkaisemaan ongelmia, vaikka ei ole niitä aikaisemmin kohdannut. Koirasta riippuen, saattaa olla, että tällainen koira turhautuu helppoihin harjoituksiin. Koira saattaa myös oppia keskimääräistä nopeammin.
Koirasi on herkkä ihmisen kommunikoinnille, ja se kannattaa pitää mielessä niin koulutus kuin kilpailutilanteessa. Kerttu muisti oikein kolme (1min, 1min30 ja 2min) aikaa neljästä (1min, 1min30s, 2min ja 2min 30s) mikä on erittäin hyvä suoritus. Testi vaatii paitsi hyvää muistia myös kykyä keskittyä ja kykyä odottaa. Muisti on yksi oppimisen tärkeimpiä edellytyksiä. Keskimäärin koirat muistavat tässä tehtävässä 2 aikaa oikein.
Kerttu painaa oikeaa nappulaa selkeästi ihmiseltä mallista katsoen. Kertun aktiivisuus oli 26, mikä vastaa keskivertoaktiivista koiraa
Testin alussa Kerttu ei ole kiinnostunut vieraasta ihmisestä, ja se suhtautuu välinpitämättömästi vieraaseen, mutta ei myöskään väistä tai osoita selkeää pelokkuutta. Koira on aktiivinen testin alussa, ja irti päästessään tutustuu koko huoneeseen, pääasiassa kävellen.

Lue lisää SmartDog-testistä

FI & EE MVA Raappavuoren Känkkäränkkä





FI MVA Raappavuoren Geologi kävi Haminassa kurvaamassa RallyTokon avoimessa luokassa toisen kerran napaten jälleen ykköstuloksen pistein 93/100, upeaa menoa! Tuomarina toimi Hannele Pirttimaa ja paljon onnea Mialle

Mahtava koirakko: FI MVA TK2 RTK1 BH Raappavuoren Geologi ja Mia Petroff

L-pentueemme täyttää huomenna kolme vuotta ja onnittelurapsutukset Almalle, Milalle, Roolle, Stinalle, Armakselle, Jehulle, Maurille ja Pojulle sekä lämpimät kiitokset omistajaperheille. Näillä on ollut mahtavaa menoa monessa ja saldona tällä hetkellä on neljä muotovalion arvoa, kaksi RTK1-koulutustunnusta, 4 suoritettua MH-luonnekuvausta, 6/8 lonkka- ja kyynärkuvausta, 2 selkäkuvausta ja silmäpeilauksessa on käynyt jokainen. Harrastavaista porukkaa ja näistä kuulemme vielä!





L-pentueen alkutaival blogissa

Mukavaa talvenjatkoa!










maanantai 3. tammikuuta 2022

Paljon onnea 9-vuotiaille!

Paljon onnittelurapsutuksia huomenna 9 vuotta täyttäville G-pennuillemme: Chilille Saksaan, Laralle Norjaan, Kipalle, Mantalle, Piirulle, Sissille, Masille ja Roopelle Suomeen sekä iso kiitos niiden omistajille. Tälle pentueelle on kertynyt mahtavat meriitit niin näyttely- kuin koepuolellakin, mm. neljä valionarvoa, kaksi suoritettua BH-koetta, useita tuloksia toko-, agility ja rallytokokisoissa kuten myös koulutustunnuksia. Kaksi näistä on luonnetestattu ja yksi jalostustarkastettukin unohtamatta virallisia terveystuloksia laajalta rintamalta. Kiitos ihanat 💖

Kuvamuistoin pikkupentuajalta






G-pentue alkutaival kasvattikodissa blogissa

Meidän vuodenvaihteemme sujui sopuisasti mainiossa porukassa kuten aina ja mahtavaa alkanutta vuotta kaikille!
















Messarimenoa, kaksi titteliä ja yksi serti!

Viikonloppu vierähti Helsingin Messukeskuksen näyttelyissä, kiitos mukanaolleille! Ihan vastikään 9 kuukautta täyttäneet sisarukset debytoiv...