Tänään heräsin raikkaaseen aamuun, en tarkoita viileää, sillä jo varhain mittarissa oli +20! Vaan silleen raikas, että viimeöinen pieni sade oli painanut siitepölyjä alas. Ukkosesta ei meillä tiedetty kuin etäisin kuminoin. Niin tai onhan tässä ihan päälläkin voinut ukkostaa, mutta meillä ruukataan yöt nukkua erinomaisen hyvin.
Vietän synttäreitäni. Ihan itsekseni toistaiseksi tosin ja ontoin oloin katson kalenteria, jotta onpahan aikaa ensirääkäisystäni vierähtänyt - silloin muuten satoi lunta, joten on nämä kelit meillä aika vaihtelevat olleet jo pitkän aikaa ennenkuin kasvihuoneilmiöstä edes ajatustakaan oli. Ikääntyminen on faktaa, mutta sanovat, että tämä esikeski-ikä? on ihmisen parasta aikaa, joten otanpas siitä sitten täysillä kaiken ilon irti (olen kyllä ymmärtänyt ottaa ihan koko ikäni). Paatostakin on luvassa ja sen pistän yhden kurssitehtäväni syyksi, kun jääpi nuo ajatukset jotenkin päähän pyörimään. Vaan sulostutanpas ensin silmiänne synttärilahjani kanssa - T-paita!
Sunnuntaina korkkasin oman altaan ihan kunnon uimisen merkeissä (ei ollut kylmää) ja eilen kuntoilin kesän ensimmäisen nurmikonleikkuun merkeissä. Onkin siinä kirjaimellisesti kuntoilua kerrakseen työnnettävällä tuuppailla, kun siinä ei se itsevetohommeli toimi ja voisin tietysti jättää sen homman päältäajettavalle vempeleelle kuskeineen, mutta mukavaa välillä puolisoa ilahduttaa vaikka siivotuin pihoin ja kun en vielä Sentinellin (ollut jo reilut 10 vuotta tuttavuuttani kyselemässä) kanssa ole tutuksi ehtinyt, niin olkoon osaltaan nyt "BiksuKuntoon kesäksi"-ohjelmaa (onnekseni on oma allas, niin ei silleen paineita!). Saaturan hyötyliikuntakampanjat sekä tietyn iän tuomat ruumiilliset haasteet takaraivossani mainosten kautta soiden... Olisipas paljon mukavampaa, jos niistä ei tietäisi mitään! Nurmikosta vielä, jotta meillähän kotihommat ruukaavat olla jaotellut ihan perinteisesti ukkoin- ja akkaintöiksi, mutta niitä rooleja voipi nykymuodin mukaan kuulemma muutella ja jo toista kesää tuuppailen "itsekseen-vetämättömän" Husseni kanssa ja myönnänkö hyvin hiljaa, että tykkään tuosta puuhasta toteutellen samalla näkemyksiäni erilaisista kurvailukuvioista. Bensaa varmaan tulee tuhlailtua, mutta ei kai tuo paljoa syö? Kuvasin uurastusten ja uimisten päätteeksi Allun ja Sökön yhteiseloa - niillä on yhteys ja aivan mahtavia seurattavia! Herttaa ja Reetiä ei tarvinnut kuvailla, sillä viihtyvät hellekeleillä paremmin sisällä ja Rauhaa en pihahäkistä irralleen laske, kun ruukaa liihotella ihan väärissä paikoissa...
Minulta on joskus kysytty, mihin intohimoni (kai siihen se kunnianhimokin liittyy) keskittyy, kun en niin vakavasti kuulemma kaikkea osaa ottaa? Suurin keskittymiseni pääasiassa on tässä omassa tuvassani, ihmisissäni, eläimissäni ja pihapiirissäni kaiken kasvavan kasvamista seuratessa - arjen onnistumisista iloitessa, etenkin huomaten ne! Välillä vähän hikisenä vastamäkiä kivuten, mutta niitäkin pitää olla, jotta myötämäistä voi aidosti nauttia. Kuitenkin siten, että se arki sujuisi kauttaaltaan näppärästi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Intohimoni on nauttia elämästä ihan vaan satasella ja otan asioita myös ihan vakavastikin. Vaan kun kaikelle et voi mitään, niin ne on käsiteltävä vaikka mustan huumorin kautta - käsitettäköön se sitten vaikka yltiöpositiivisuudeksi, muttei niitä pahnanpohjille pidä käydä hautomaan, sillä siitä ei ole hyötyä.
Nyt sitä luvattua paatosta ja olkoon vuorossa asiaa vähän kasvattamisen helppoudesta ja vaikeudesta. Vielä vähän aikaa taaksepäin meillä jalostusmittareina pidettiin pelkästään näyttelykäyntejä. Nyt mittareita on kertynyt monin verroin painopisteenä myös muitakin asioita kuin ulkoinen kauneus (mm. terveys, luonne, luonnollisuus astumisessa ja synnytyksessä, pentuekoot, pitkäikäisyys...), mutta se alkuperäinen lisääntymishomma ei ole muuttunut, sillä luonto hoitaa omansa. Paitsi tietysti kehitys keinotekoihin alkuunpanossa aina sopivia päiviä myöten. Jokainen poimikoon jalostuskriteereistään itselleen ne tärkeimmät. Koiranpentujen alullelaitto ja pentujen hoito on helppoa hommaa, sillä yleensä uros astuu nartun ja narttu hoitaa pennut ja se homma menee muuten kokonaan ilman ihmiskättäkin, olen nähnyt ja osa maailman koirista ei koskaan ehdi ihmiseen tutustuakaan pärjäten aivan mainiosti. Toinen juttu on jalostusvalintojen tekeminen (olen jo pitkän aikaa pähkäillyt sulhoa Sökölle), sillä kliseisesti "jokaisesta pentueesta on oltava valmis ottamaan pentu itsellekin" (totta kai, oma narttu ja suloisiahan ne pennut ovat!), mutta taustatyötä pitää tehdä oikeasti molempien vanhempien osalta unohtaen ruusunpunaiset lasit.
KoiraNetistä on helppo poimia viralliset luusto- sekä silmätulokset, mahdollisesti vielä sydänasiat ja polvetkin ja toki niitä tulee verrata kauttaaltaan koko suvun osalta eikä vain tulevilta vanhemmilta (perityviä hommeleita). Suomessa asuvan koiran asioita on helppo seurata, mutta ulkomailla asuvan osalta on tiedettävä, mistä tietoa hakee ja kuinka luotettavana sitä voi pitää. On myös todettava, että monesti liikkuu monenlaisia juttuja ja arvailuja monesta kandidaatista, mutta niille ei kannata korvaansa lotkauttaa vaan suoraan omistajalta kysyessä selviää yleensä parhaitten asioitten oikea laita. Kyllähän monet sairaudet ovat kuitenkin vähän arpapeliä, sillä avoimmuus näiden osalta ei koskaan tule olemaan silleen avointa ja toisekseen, mistä jokin sairaus sitten johtuu? Onko perinnöllisyyden kanssa kuinka paljon tai mitään tekemistä? Moni sairaus ilmenee vasta myöhemmässä iässä ja jos jotain suvussa jo ennakkoon löytyy, niin sitten on vaakakuppiin pistettävä sen sairauden vakavuusaste, sillä nuorena invalidisoiva on kuitenkin eri asia kuin täysin hoidettavat (jopa kestolääkityksin eletään ihan täyttä ja pitkäikäistä elämää). Täydellistä koiraa kaikin puolin ja taustoiltaan en vielä ole tavannut ja valinnoissa pitää aina harkita omille periaatteilleen sopivat asiat. Yhdestä asiasta olen satavarma:
pentueelle valittujen vanhempien luonteitten kanssa ei koskaan pidä tehdä kompromisseja!, sillä se luonnehan on suurin (ja näkyvin!) osa koiraa ja arka narttu jättää jälkensä pentuihinsa (periytyy ne luonteen ikävät puolet myös isän kautta). Toki koiran luonteeseen vaikuttavat myöhemmätkin pentuajan ja ympäristöstä saadut kokemukset monellakin tapaa joko vahvistaen pennun perusreipasta luonnetta tai saaden avoimesta kakarasta hyvinkin ujon koiran, jottei se otuksen huono luonne ole täysin puhdasta perimää. Näissä hommissa näkyy painavan myös voimakkaasti henkilöitten väliset kemiat, mikä on hyvin lyhytnäköistä ajatusmaailmaa näissä puuhissa, jos vanhemmat muuten tulisivat jättämään erinomaisia jälkeläisiä vaan "kun on väärällä omistajalla tai väärän kasvattajan koira"? Kasvattajan tulee tehdä pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä jalostusvalintojensa suhteen punniten monenmoista asiaa ja monelta kantilta myös useita sukupolvia eteenpäin ajatellen. Upeaahan olisi, että kasvattajat tukisivat rodun kehitystä eteenpäin seuraten yhtenäisesti kauttaaltaan toistensa tulevia suunnitelmia ja harkiten omia ulkomaantuontejaan ajatellen tuovansa omaa osuuttaan laajentaen kotimaan erinomaista materiaalia (usein vaan näkee, että monet menevät sinne samalle ulkolaiselle kasvattajalle miettimättä sen enempää tulevaisuutta?).
No hienoihin suunnitelmiin on kovasti aikaa käytetty, mutta loppujen lopuksi ne 8-viikkoiset vaan tulee laitettua maailmalle sormensa ristien, jotta josko ne terveitä ja onnellisia kavereita tulevat olemaan pitkälle toistakymmentä vuotta, ehkä jokunen kunnostautuu jalostussarallakin? Toivoen kuitenkin pääasiassa, että ihan siihen ainoaan oikeaan kotiin emänsä luota lähtevät. Olen pitkin kevättä seurannut rotumme kodinvaihtajia, joita ei näin runsain mitoin aiempina vuosina ole ollut. Kodinvaihtajien taustaa en sen kummemmin ole pohtinut. Privaattiasioitahan nuo ovat, mutta yleisin syy taitaa olla ajatuksessa, että homma ei toimikaan kuin elokuvissa? Itselläni on tavoitteena pyrkiä parhaaseemme siinä, että pentujemme tulevissa kodeissa on tarkoin harkittu koiranhankintaa usealta kantilta ja pyrimmekin pentumme pistämään maalaisjärjen käyttäjille, hyvän huumorintajun omaaville ja johdonmukaisille ihmisille (tapaamisiin olen aina käyttänyt aikaa eikä kukaan ole pentua yhden tapaamisen perusteella meiltä vienyt). Tietenkään ikinä ei voi ennustaa tulevia elämäntilanteen muutoksia, mutta joskohan se pentu niin perheenjäseneksi siinä kasvaa ja kiinnittyy, ettei siitä kevein perustein olla ensimmäisen mutkamäen vastaantullessa luopumassa. Omalta osaltani olen etukäteen tyrmännyt parhaani mukaan kuvitelmia aikuiseksi kasvamisen helppoudesta (pennun suloisuus on vaan kertakaikkisen vastustamatonta!), sillä eihän meillä ihmiset tai kukkasetkaan ilman ohjausta oikeaan loistoonsa puhkea tai aloitettua työmaata/projektia ikinä valmiiksi hätäillen saada vaan huolettomia hutiloinninjälkiä joudutaan korjaamaan ennenkuin homma valmiiksi saadaan. Panostamme kaikessa muussakin kovasti onnistuneeseen lopputulokseen. Miksi emme tee huolellista pohjatyötä myös kokeilevan, kasvavan, rajoja ja rutiineja tarvitsevan elävän ihmeen kanssa, joka siinä vierellä on ihan liki koko elämän (24/7)?
Moni osoittaa kasvattajaa sormella kodinvaihtotilanteessa. Se ei ole minusta kovin reilua, sillä kuten aiemmin kirjoitin, niin joskus tilanne voi olla todella hankala ja muuta vaihtoehtoa ei kiintymyksestä ja yhteiselon sopusoinnusta huolimatta löydy kuin luopuminen. Tietysti kasvattajakin voi erehtyä tai joskus ottaja tahallisesti voipi asioistaan erehdyttää, valitettavasti näitäkin nähty. On kuitenkin syytä pohtia omaa ottajanvalintatekniikkaansa, jos noita kodinvaihtajia paljon ilmenee, suosituksena voisi olla se 5 %, jonka ylittyessä kasvattajan tulee todellakin herätä kodinvaihtajaongelmaan omassa kasvatustyössään. Onko pentu annettu liian heppoisin perustein? Onko ostajalle kerrottu rehellisesti koiranhankinnan tuomista muutoksista, niistä varjopuolistakin (siisteys, koulutus, uhmikset, murkkuilut...) ja sitoutettu kunnolla jo ennakkoon pennunottoon? Suosittelenkin jokaiselle jo kauemminkin kasvattaneelle mielipiteitten vaihtoa niin oman rodun kuin vieraampienkin rotujen kasvattajien kanssa, sillä nämä asiat ovat vaan sellaisia, ettei niitä nettiä pläräämällä opi vaan kokemuksen kautta ja olisipas se höperöä kokeilla hommat aina kantapään kautta, kun joku toinen on ehtinyt omansa satuttaa ja pystyisi todella neuvokkaat vinkit jakamaan, jos vaan hoksaamme kysyä. Netin neuvonta- ja mielipidepalstoilla on valitettavasti aina se kaunistelun vaara, joten suhtautukaa niihin kirjoituksiin varovaisesti. Ne ovat vaan yhden ihmisen mielipiteitä ja voipi olla hyvinkin väärällä hetkellä kirjoitettuna enempi asiaa pohtimatta.
No viime viikolla tuli tuherrettua vähän jälkijunassa (yleensä hoidan hommat samantein ne saatuani) kotitehtäviä yhden monimuotokurssin tiimoilta ja tuli laitettua kurssiantia tähänkin - tulipahan ajatustulva päästä purettua samalla! Viimeisimpänä tehtävänä oli nääs sitouttaa etukäteen pennunottaja koiranhankintaan ja huumorista kun tykkään, niin mikäs sen parempaa kuin eräs harjoitus paatokseni lisäksi! Jos suoriudut seuraavista harjoituksista vailla valtavaa paniikkihäiriötä, niin kaipas se pentu on huusholliin oikein tervetullut? Tämä harjoitus on tehty alunperin saksanpaimenkoiraa hankkiville, mutta sopii oikein hyvin moneen muuhunkin rotuun ja on ollut aiemminkin kopioituna blogissani. Tietysti oletan, että kaikki meiltä pentua kyselleet ja ottaneetkin ovat jo tähän huolella perehtyneet ja moneen kertaan harjoituksen tehneet?
- Kaada kylmää omenamehua matolle ja lattialle. Kävele sitten avojaloin pimeässä.
- Pidä jaloissasi sukkia, joihin olet tehnyt reikiä tehosekoittimella.
- Mene ulos kaatosateeseen heti herättyäsi. Kävele kuraista tietä ja hoe: "Hyvä poika, pissi ja kaki pian!"
- Peitä kaikki parhaat vaatteesi koirankarvalla, vaaleat tummalla, tummat vaalealla. Kokeile myös täyttää suusi ja nenäsi koirankarvalla.
- Juokse avojaloin lumisateessa sulkemaan portti.
- Kaada lattialle puhtaat silitetyt vaatteet. Ripottele päälle tuppo koirankarvaa.
- Heitä käytettyjä alusvaatteita pitkin lattioita, kun teille tulee vieraita.
- Hyppää lempituolistasi juuri ennen elokuvan tai urheiluohjelman loppuratkaisua ja juokse avaamaan ulko-ovi.
- Raatele kyseinen lempituoli esimerkiksi saksilla ja veitsillä. Revi pehmusteet sisältä lattialle ja siivoa ne rankan työpäivän jälkeen.
- Pistele ruokapöydän ja tuolien jalkoihin koloja haarukalla ja ruuvimeisselillä.
- Tiputa matolle suklaavanukasta ja yritä puhdistaa se illalla.
- Levitä aamulla lähtiessäsi vessapaperirullia ympäri taloa ja siivoa ne illalla kotiintultuasi.
- Mene eläinlääkärin vastaanotolle, tyhjennä lompakkosi ja pyydä lääkäriä ottamaan rahat. Jatka matkaasi eläinkauppaan ja sovi, että palkkasi maksetaan suoraan sen tilille.
- Pidä itsellesi yökoulua. Herää, kun herätyskello soi klo 3:00.
- Aseta 30 kiloinen jauhosäkki päällesi ja yritä nukkua.
- Sivele kasvojasi wettex-liinalla, jonka olet illalla laittanut pesuvatiin vuoteen viereen.
- Nouse ylös, kun kello on viisi.
- Ala käyttää ulkokenkiä sisälläkin, erityisesti kura-aikana.
- Voit myös käydä syksyllä keräämässä puista tippuneita lehtiä ja levittää niitä kotiisi.
- Roiskuta vettä ympäriinsä, kun tistaat äläkä pyyhi sitä pois.
- Säilytä luuta sohvan takana ja pyydä ystäviäsi tuomaan kotiisi auton alle jääneitä eläinten raatoja ynnä muuta sellaista.
- Unohda urheiluauto ja osta pakettiauto.
- Etsi roskiksesta täysi koirankakkapussi ja pane se auton hanskalokeroon.
- Vedä haravalla komeat jäljet autosi kylkiin. Täydellistä!
- Unohda hetkelliset mieliteot ja yllätyslähdöt! Mene kotiin aina suoraan töistä.
- Mene kävelylle vaikka olet kuumeessa ja sataisi kaatamalla.
- Pysähdy ja tutki tarkasti jokainen purukumi, likainen paperi ja kuollut kärpänen.
- Ennenkuin päätät lopullisesti hankkia koiran, mene kylään koiraperheeseen. Arvostele heidän koirankasvatusmenetelmiään ja kärsivällisyytensä puutetta. Anna heille hyviä neuvoja koiran nukkumistavoista, sisäsiistiksi opettamisesta, ruokatavoista ja käytöksestä. Saat tietää, että olet idiootti.
- Leikkaa nettijohto poikki juuri ennenkuin olet aloittamassa tekemään jotain tärkeää tietokoneellasi.
- Pyydä jotain levittämään muutama kasa jotain oksennuksen tapaista makuuhuoneen lattialle. Sitten, kun uni tulee, niin ponkaiset ylös ja pimeässä suunnistat valokatkaisinta kohti, samalla toivoen, ettet astu kasoihin.
- Hakkaa naulan ja vasaran avulla puhelimesi täyteen reikiä ja koloja noin kerran kahdessa kuukaudessa. Osta uusi puhelin.
- Saksi puolet kengistäsi silpuksi. Mieluiten ne kaikista kalleimmat ja hienoimmat.
- Raavi ovenkarmit ja lattialistat rikki.
- Vinguta vinkulelua kolmen aikaan yöllä.
- Laitan ulkoilutushihna roikkumaan vaatenaulakon tangosta ja revi sitten vaatenaulakko irti seinästä.
- Nauti! Sillä tämä on viimeinen kerta elämässäsi, kun tunnet itsesi täydelliseksi.
Miltäs nyt tuntuu? Jos harjoittelun jälkeen olet edelleen valmis koiranpennun hankintaan, niin onnea matkaan vaan, antoisia aikoja luvassa! Ja omat kurssitehtävät jatkuvat kesän yli pitkälle syksyyn.
Olen vasta kahdeksan oman pentueen kasvattaja, mutta onnekseni olen saanut seurata ihan pentulaatikossa pyrstölläni istuen jo 80-luvun alusta asti muutaman lähipiirin kokeneen kasvattajan (silloin kaikki 40-50 vuotiaat olivat silmissäni ikäloppuja, eivät näytä enää sellaisilta silleen nykysilmillä katsottuna... IkäNäkö!) iloja ja suruja, syntymän ihmettä, kuolon korjaamaa ja onnistuneita tai epäonnistuneita jatkokertomuksia. Koko kirjo kasvattamisen helppoudesta ja vaikeudesta oli siis hyvin tiedossani jo ennen ensimmäisen oman pentueeni harkintaa, joka tapahtui sekin 23 vuotta sitten. Tällä hetkellä olen huolissani ihmisten erkaantumisesta luonnon kanssa, kun niin kovin yritämme järkeistää asioita, jotka eivät ole hallussamme ja surullinen siitä, että usein inhimillistämme eläimen väärällä tavalla, joka johtaa ongelmiin, sillä eläin ei ajattele kuin ihminen. Kaltoinkohdellusta tai rajoitta kasvaneesta ei kunnon kaveria itselleen saa vaan sen viisaamiseen on tehtävä töitä, välillä kovastikin. Tuleville kasvattajille suosittelen tiedonhankintaa laajasti niin kurssien kuin kokeneittenkin kautta, sillä pelkällä teoriatiedolla hakkaatte monta kertaa päätänne vaan seinään - typerä tapa saada päänsärkyä ja unettomia öitä. Ja jos ei vielä nöyräksi tai kiitolliseksi elämässään ole oppinut, niin tätä kautta nekin tunteet tulevat tutuiksi kuten myös ne selkääntaputtelijat (välillä naputtavat muten puukonkin kanssa, olen kuullut noilta kokeneilta!). Arvailu-, MuTu- ja PanetteluPuheet kannattaa jättää omaan arvoonsa, sillä niistä sitä päänsärkyä vasta tuleekin ja noita höpöpuheita riittää valitettavasti ihan joka menossa. Harmillista, mutta se ihmisluonto on vaan sellainen. Omista mielipiteistä on silleen lyhyesti todettava, että kaikkia ei vaan voi miellyttää, sillä jokaisella on ne omat visionsa ja periaatteensa omassa hommassaan, tekipä sitten mitä tahansa. Tämäkin kirjoitus otettava vaan yhden ihmisen mielipiteenä ja tulipahan itsellekin viimepäivien aatokset kirjattua ylös.
Jatkan synttäripäivääni nauttien upeasta kelistä ja seuraakin on luvassa! Ja hoitelenpas virinneet uintitreenini ensin!