Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

lauantai 29. elokuuta 2020

Paljon onnea 5-vuotiaille, TK2-Masille ja M-pentue on pantu aluilleen

Onnittelurapsutuksia tänään viisi vuotta täyttäville Totolle, Ansalle, Astalle, Bluulle, Miralle, Rinalle, Tuuvelle ja Vikille sekä isot kiitokset omistajaperheille 💖

Tämä pentue on osoittautunut myös huikeaksi, harrastavaiseksi ja tekeväiseksi porukaksi, sillä näistä on 7/8 terveystarkastettu, 6/8 käynyt joko MH-luonnekuvauksessa tai luonnetestissä ja 3/8 on uskaltautunut virallisiin kokeisiin napaten myös koetuloksen. Kauneuspuolelle kolmella on Suomen Muotovalion arvo, yhdellä sen lisäksi vielä Eestin, Latvian, Liettuan ja Baltian Muotovalion arvot. Kauttaaltaan siis upeaksi todettu pentue ja kuvamuistoin pikkupentuajalta meillä





I-pentujen tarinaa syntymästä luovutukseen blogissa 

Raappavuoren Ideaalin luonnetesti videoituna.

FI MVA Raappavuoren Irtiotto

CIB MultiMVA Delonnix Cormick ja FI MVA Raappavuoren Iltavirkku

FI MVA Raappavuoren Geologi kävi nappaamassa tänään Kotkan TOKO-kokeessa TK2-tuloksen 296,5 pisteellä ja 1.sijoituksella, tuomarina Harri Laisi. Upeaa!!! Mahtavat Mia ja Masi, paljon onnea 😍 Tähän on mainittava, että Raappavuoren Guinevere, Masin sisko on pokannut myös TK2-koulutustunnuksen - hieno pentue on G-pentuekin kauttaaltaan!




Tänään aamuvarhain lähdin Tampereelle viemään Akkaa treffeille Armaksen kanssa. Treffit onnistuivat hyvin ja jos kaikki sujuu odotusten mukaan, niin M-pentuetta odotetaan maailmaan noin 1.11.

Kuvia en pariskunnasta ehtinyt ottaa, sillä ehtivät vain vähän aikaa leikkiä keskenään, kun varsinaiseen hommaan kävivät ja Tampereella viivyin peräti puoli tuntia. Kiitos Jutta ja tiineysultralla tuonnempana varmistamme, että mitä Akan mahaan kuuluu.

Raappavuoren Armas MH-luonnekuvauksessa.

Raappavuoren Latausvirta ja FI & EE MVA Raappavuoren Karuakka -> M-pentue

Paljon onnea myös tuoreille ylioppilaille ja pahoittelen, ettemme kenenkään juhliin tulleet. Allergiani vuoksi röhisen ja tänä aikana sellainen röhinä ei ole suotavaa ihmisjoukoissa.

Meillä kukkii niin juhannusruusut kuin pihlajakin ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luustotuloksia, silmäpeilausta, Tuomarinkylän KV ja menoa!

Raappavuoren Mieliharmi kävi torstaina luustokuvissa ja jo perjantaina Suomen Kennelliitto lausui kuvat: lonkat B/B, kyynärät 0/0, olkanivel...