Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 9. syyskuuta 2013

Aurinkoisia kelejä koko syyskuun!

Niin se viikonloppu vilahti aurinkoisissa keleissä, hellettä ihan pukkasi ja kesäkukatkin vielä kukkivat!


Max (Raappavuoren Festmanni ja Sökön veli) piipahti meillä yökylässä. On se vaan komea otus ja omaa hyvät käytöstavat, joten mukavasti aina tyttötrion joukkoon solahtaa jatkoksi ja näemme usein, kun likellä asuu. Olen oikein tyytyväinen Reetin aiempaan pentueeseen, joita ovat siis nämä Ähvät, joten eiköhän me H-pennuista yhtä mainioita voida odottaa, kunhan nyt ensin alulle käydään laittamassa




 
Siinä se pyörätien ura urkenee, tämä kuva otettu Pennalantien ja Lähteenmäentien risteyksessä: Kohta on turvallista taapertaa Pennalantien varrella talvikelienkin aikaan. Huomannette, että aika pienellä pientareella tällä hetkellä vilkkaan liikenteen (tämä hiljaisena sunnuntaiaamuna ikuistettu) seassa joutuu kulkemaan

 
Talomme ikuistettuna Pennalantieltä päin

 
Viime päivien ajan ainakin fb-sivuilla on kiertänyt ahkerasti viestejä Romanian kurjasta kulkukoiratilanteesta. Tosiasia on, että suurimmassa osassa maailmaa eläimet ovat ihan eri arvossaan kuin meillä ja eläinsuojelu monissa maissa on aivan alkeellisella tasolla, jos sitä on ollenkaan enkä noihin avustustouhuihin oikein usko, kun monesti noissa maissa ne rahat vaan tahtovat livahtaa ihan muihin tarkoituksiin. Itse matkustan paljon ja valitettavasti olen usein likituntenut, miten niitä eläimiä pidetään siellä ihan jo uskonnonkin vuoksi. Onhan se surullista, mutta millään emme kaikkia eläimiä (kuten lapsiakaan) saa pelastettua ja silloin on tehtävä radikaaleja päätöksiä. Tässä linkki mielestäni erinomaiseen kirjelmään, joka on lähetetty EU-edustajallemme. Asioilla ruukaa olla monta puolta ja  pidetään huolta omistamme - rutiineja, rajoja, johdonmukaisuutta, turvallisuutta leikki-, koulutus- ja hellittelyhetkin somistettuna!

Illalla sain puhelinsoiton, jossa kysyttiin muutamia vinkkejä käytöskorjaukseen. Kyse oli 10-kuisesta isokokoisesta koirasta (ei meidän kasvatteja eikä edes snautserikaan) ja tulipa mieleeni joskus kopioimani vinkit eleistä, jotka laitan nyt tähänkin muistinvirkistykseksi.
 
Eleet, jotka hämmentävät koiraasi

Lähetätkö epähuomioissasi viestejä, jotka saavat koirasi hämmennyksiin? Opi tunnistamaan merkit, jotka voivat aiheuttaa koiratoverissasi hämmennystä. Monet tietoiset tai alitajuiset eleet saattavat hämmentää ihmisen parasta ystävää eli koiraa, vinkkaa verkkosivusto petsugar.com. Näillä vinkeillä opit viestimään niin, ettei koirasi joudu ihmettelemään, mitä oikein yrität sanoa.

Kotona ärjyminen Huudatko puhelimessa perheenjäsenelle tai ystävällesi, kun olet yksin kotona? Koira ei ymmärrä, että puhut jollekin muulle; se on yksin kanssasi kotona, joten sinun täytyy äristä sille. Puhelimessa kiihtyvän koiranomistajan tulisi muistaa, että varsinkin koiranpentu voi hämmentyä vihaisista sanoista ja luulla toimivansa väärin, vaikkei tekisi mitään. Siirry siis pihalle tai parvekkeelle purkamaan kiukkusi.
Ruokapöytäkäytös Jos hellit koiraasi makupaloilla tai nostat hauvan syliisi ruokailun aikana, se alkaa pian yhdistää ruoka-ajat herkkuihin. Tämä voi johtaa siihen, että koira alkaa kerjätä. Älä siis nosta koiraa syliisi ruokapöydän ääressä – tämä ei ole kohteliasta myöskään pöytäseuraasi kohtaan. Helli ja ylistä lemmikkiäsi mieluummin kaukana ruokapöydästä, jotta se ymmärtää, että riehakkaat leikit on syytä hoitaa silloin, kun ihmislauma ei ruokaile.
Osoittelu ja viuhtominen Puhutko innokkaasti käsilläsi? Koirasi saattaa mennä pyörälle päästään käsiesi viuhtoessa. Koirat ymmärtävät eleitä, mutta jos huidot jatkuvasti ympäriinsä, se ei ymmärrä, mitä siltä oikein vaaditaan. Älä siis puhu koiralle sekavalla elekielellä: pidä käyttämäsi liikkeet yhdenmukaisina.
Lähdön aika Älä tee lähdöstäsi suurta numeroa juosten tai surkutellen, vaan pidä sitä oman käytöksesi kautta luonnollisena asiana. Ovelle juokseminen innostaa koiraa jahtaamaan sinua, ja ikävään taipuvainen koira saattaa alkaa oireilla, jos hoidat lähtörutiinisi joka kerta samalla tavalla. Pidä poistumiset rauhallisina. Jos koirasi vasta treenaa yksinoloa, vaihtele suorittamiesi lähtövalmisteluiden järjestystä, ja toisinaan tee ne lähtemättä ollenkaan. Näin ulosmenosta ei tule valtavaa tapahtumaa.
Herkkupala Ojennat herkullista pitsanpalaa vain kiskaistaksesi sen pois? Hauvaasi ei varmastikaan naurata. Älä kiusaa koiraasi ruoalla, tai vitsaile sen kustannuksella. Eläin olettaa, että saa palkinnon, jos se esimerkiksi istuu nätisti. Älä siis huiputa parasta ystävääsi ojentamalla sille herkkupalaa, jota se ei kuitenkaan saa maistaa.
Ole järkkymätön Jos sääntösi eivät pidä nyt, ne eivät pidä huomennakaan. Koira ei ymmärrä, että jokin on sallittua "toisinaan"; sille on olemassa vain nykyhetki. Jos esimerkiksi koira ei saa loikoilla sohvalla, ei poikkeuksia saa tehdä tulevaisuudessakaan. "Vain tämän kerran" ei tulisi päästä suustasi. Vaikka olisit täysin uppoutunut omiin askareisiisi, muista aina korjata koiran käytöstä, jos se rikkoo sääntöjä. Pidä järkähtämätön linja kurin kanssa – muuten koira tulkitsee, ettei säännöillä ole merkitystä.

Reetin juoksua odotellen! 

Raappavuoren Diureetti, REETI - 5 v 3 kk

Tulevista Suomen Snautserikerhon tapahtumista kerhon sivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...