Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 12. tammikuuta 2015

Lahden ryhmänäyttely 11.1.2015

Tänään tai siis eilen (korjaan, sillä eilen kirjoitettuna vaan tänään pienen teknisen ongelman vuoksi onnistui vasta julkaiseminen!) suunnistimme koiralauman kanssa Lahden Messuhalliin ryhmänäyttelyyn. Tässä jutussa kaksi ensimmäistä kuvaa ovat minun ottamani ja muut kuvat Heli Metslan, kiitos hienoista kuvista. Snautsereitten erikoistuomari Hilkka Salohalla tuumasi kasvateistamme seuraavaa:

Raappavuoren Häslinki, Vilho (Velvet Dandy's Neapolitan Dynamite x Raappavuoren Diureetti): Oikeankokoinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt uros. Riittävä pään pituus, takaluisu kallo, hyvä purenta & silmät & korvat. Riittävä kaula, säkä saisi olla voimakkaampi. Hieman puutteellinen rinnan syvyyn & eturinta & rintakehän pituus. Niukat etukulmaukset, riittävät takakulmaukset. Hyvä karvapeite & väri. Liikkuu yhdensuuntaisesti, mutta lyhyellä rungon alle jäävällä taka-askeleella. JUN EH, JUK2


Raappavuoren Geologi, Masi (Why Not Grand Calvera x Raappavuoren Epeliina): Kookas, mittasuhteiltaan oikea, tiukka leikkaava purenta, hyvät silmät & korvat, liian takaluisu kallo, riittävä kaula, etukulmaukset saisi olla voimakkaammat, hyvät takana, eturinta saisi olla voimakkaampi ja rintakehä leveämpi & pidempi, erittäin karkea karva, liikkuu tasapainoisesti ylälinjansa säilyttäen. AVO ERI, AVK2



Raappavuoren Hepsankeikka, Rundi (Velvet Dandy's Neapolitan Dynamite x Raappavuoren Diureetti): Kooltaan & mittasuhteiltaan oikea, feminiininen, mittasuhteiltaan oikea pää, hyvä purenta & silmät & korvat. Riittävä kaula, jonka tulisi kiinnittyä kauniimmin, puutteellinen säkä, hieman pysty lapa, lyhyt pysty olkavarsi. Riittävät takakulmaukset, ikäisekseen hyvä runko, erinomainen karvapeite. Hyvä luusto ja käpälät. Hieman epävakaat takaliikkeet, liikkuu lyhyellä taka-askeleella, ylälinja hieman takakorkea. JUN EH, JUK1


Rundin näyttelyiloittelua!

Raappavuoren Granadilla, Sissi (Why Not Grand Calvera x Raappavuoren Epeliina): Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea, hyvin kaunisilmeinen narttu, hyvä purenta ja silmät ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja, nätti eturinta, hyvä rintakehä, niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset, hyvä luusto ja käpälät ja karvapeite ja väri, tasapainoiset liikkeet. AVO ERI, AVK 2, SA, varaSERT


Raappavuoren Gasoliina, Manta (Why Not Grand Calvera x Raappavuoren Epeliina): Kookas, erittäin elegantti narttu, jolla pitkä pää, hyvä purenta, hieman takaluisu kallo, kevyet korvat, kaunis kaula, hyvä ylälinja, erinomainen häntä, vielä puutteellinen eturinta ja rintakehän syvyys ja tilavuus, niukat etukulmaukset, riittävät takana, hyvä karvapeite ja väri, liikkuu lyhyellä askeleella. AVO ERI, AVK4


MantaGasoliina ja SissiGranadilla peräkanaa

Raappavuoren Fröökynä, Sökö (Velvet Dandy's Valentin x Raappavuoren Diureetti): Kooltaan & mittasuhteiltaan erinomainen, sopivan vahva, kaunisilmeinen pää, hyvä purenta & silmät & korvat, hyvä kaula- ja ylälinja, riittävä eturinta, hyvä rintakehä, hyvä luusto, hieman pysty & lyhyt olkavarsi, hyvät takakulmaukset, hyvä karvapeite & väri, tasapainoiset liikkeet. VAL ERI, VAK1, SA, PN2


Kasvattajaluokka (Fröökynä, Geologi, Granadilla ja Hepsankeikka): Kolmesta eri yhdistelmästä koostuva varsin homogeeninen luokka. Kaikilla hyvät karvapeitteet ja liikkeet. 1 uros poikkeaa ryhmästä rungon vahvuudellaan, muutoin hyvät rungot ja liikkeet. Onnittelut kasvattajalle! Kasv1, KP, ROP


Juha Putkonen tuomaroi toisessa kehässä seuraavasti:

Jettyspoof's Peace Love´n Harmony, Jokeri (Nir Blues Lananasim x Alfa Adrian Harmony): Hieman kookas. Erinomaiset rungon mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Lähes yhdensuuntaiset kallon ja kuonon linjat. Hieman epävarmat korvat. Kauniit tummat silmät. Hyvä purenta. Seistessä hyvä yleislinja. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Eturinta saisi vielä täyttyä. Esitetään hiljattain nypityssä turkissa. Hyvää karkeaa karvaa selän päällä, raajoissa pehmeämpää. Sirpinmuotoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Saisi liikkua ja esiintyä reippaammin. Liikkeessä selkälinja pehmeä. PEN1, KP, VSP-pentu


Jokeri oikealla Nean kanssa, kuva Jin Kaakinen - kiitos kuvasta!

Lämpimät terveiset kaikille mukanaolleille, kiitokset mahtaville apukäsille ja onnittelut hienojen kasvattien omistajille sekä tietysti Nealle JokeriMenosta! Erinomaisen hauskaa tällä porukalla jälleen piisasi vaikka vähän kiirettäkin muka välillä pukkasi ja todella tyytyväisiä ollaan hienoihin arvosteluihin!

Lisätty maanantai-iltana Mia Petroffin kuvia Geeläisistä - kiitos Mia!

Geologi

Geologi

Gasoliina

Granadilla

Ja oma otos SököFröökynästä ja pikkusiskostaan RundiHepsankeikasta - suloiset likat!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallinnaa, RallyTokoa ja silmäpeilausta

Ihanat kelit jatkuvat ja kuovipariskunta saapui viereiselle pellolle torstaiaamuna. Tai silloin ensi kerran tälle keväälle kuulin niiden ään...