7 sanaa, jotka
tiivistävät elämän tarkoituksen by T.
A. Barron (kirjoittanut
pari vuosikymmentä Merlin-velhosta kertovia kirjoja lapsille ja nuorille)
Kiitollisuus: Täysillä elämiseen
kuuluu kiitollisuus - joka ikisestä hengenvedosta, laulusta, rakkaasta,
päivästä. Kiitollisuus auttaa
huomaamaan ja arvostamaan ympärillämme olevia ilonaiheita ja mahdollisuuksia.
Rohkeus: Elämän tarkoitus on
löydettävä aivan itse. Sitä ei voi ostaa. Sitä ei voi ottaa joltakulta muulta
vastaan annettuna. Tarkoitusta on
etsittävä, ansaittava ja tehtävä aivan omaksi. Kaikki tämä vaatii rohkeutta.
Tieto: Tieto alkaa
tietämättömyydestä - sen hyväksymisestä, kuinka vähän tietääkään. Lisäksi
muutama tippa nöyryyttä, ja voi säästyä valtamerelliseltä röyhkeyttä. Tämän jälkeen
ripauksella uteliaisuutta voi oppia ja kehittyä loputtomasti. Tutkimusretkiä
odottaa kaksi universumia. Niistä toinen löytyy kunkin sisältä ja toinen
ulkopuolelta.
Usko: Seuraa uskoasi ja
antaudu sen vietäväksi. Se johtaa suurempaan voimaan, syvempään tietoisuuteen
ja korkeampiin totuuksiin. Muista silti, että
vaikka oma uskosi on se oikea, se ei tarkoita, että muiden uskonaiheet ovat
vääriä.
Ihmettely: Lapset näkevät
maailman uutena ja ovat avoinna hämmästykselle. Ihmettely avaa tien
mielikuvitukselle, ja se puolestaan tiet arvostamiseen, luovuuteen ja
täyttymykseen. Ihmettelyn ydinasia
on avoimuus ja läsnäolo kaikki aistit avoinna.
Anteliaisuus: Anteliaisuus ei ole
sitä, että antaa muille mitä he tahtovat. Se on sitä, että antaa muille mitä
itse tahtoisi. Jakaminen vaatii
empatiaa. Niinpä varsinainen antaminen on vain näkyvä osa tapahtumaa. Sitä
edeltää näkymätön lahja, joka lähtee sydämestä.
Toivo: Toivo vaatii
rohkeutta. Maailmassa on niin paljon ongelmia ja epätoivoa, että toivo voi
vaikuttaa saavuttamattomalta tai jopa mahdottomalta. Kyynisyys on toivon
vihollinen numero yksi. Se, että epäilee aina, ettei suuntaan parempaan ole. Toivon liittolainen
on uusien ajattelutapojen keksiminen, sillä niiden avulla on mahdollista löytää
tapoja toimia paremmin.
Ja bonuksena Rakkaus: Rakkaus on kutsu,
ei käsky. Kun sen voimalle antautuu, ei voi ennustaa, minne se johtaa.
Mukavaa marraskuuta ja lämmittäkää lähimmäisiänne, nauttikaa ihan joka hetkestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti