J-pentue on syntynyt!

Viikonloppua vietettiin rauhallisesti ulkoillen, syöden hyvin ja touhuten monenmoista kotihommaa odotellen J-hetkeä. Maanantaiaamuna SissiGranadilla ulkoili puoli kahdeksan aikaan kunnolla, sitten se hetken röyhtäili petejään siistien ja ensimmäinen uros plumpsahti ulos kahdeksalta. Näin alkoi oma nimipäiväjuhlani syntymisen ihmeitä seuraten. Ruokataukoa pidettiin puolen päivän aikaan (minä pidin! ja Sissi huilasi hetken) viiden pojan ja yhden tytön jälkeen. Viimeinen narttu tuli maailmaan puoli kolmelta iltapäivällä. Synnytys sujui siis helposti ja nopeasti pentujen ollen melkoisen tasaisia, sillä painot olivat 220-280 grammaa ja tuloksena kuusi komeaa urosta sekä neljä napakkaa narttua. Hieno urakointi upealta nartulta!

Kuvat eiliseltä ja tältä aamulta. Kaikki pennut edelleen hyvinvoivia sekä täpäköitä pikkuihmeitä eikä niitä ole ihmiset tarvinnut kaitsea, kunhan vähän sivusta seurataan. Kuuluu vain lussutusta ja huokailuja. Emä on tyytyväinen ja onnellinen eikä vaikuta kovin väsyneeltä. Se syö, ulkoilee ja illalla otti lumipiehtaroinnitkin säärten venyttelyn jälkeen. Paljon onnea emälle ja katraalle! Iso kiitos taustajoukoille ja superhalaukset Villelle, joka niin näppärästi alkuunpani tämän homman!

Muistutukseksi, että vaikka synnytys on ohi, niin elämme tovin aikaa vielä hyvin herkkiä hetkiä ja emän rauhaa kunnioittaen. Kopio Inkeri Kangasvuon artikkelista 90-luvun alusta (muokattu pentumäärä) alkuperäinen artikkeli kokonaan tässä:
ENSIMMÄISET PÄIVÄT SYNNYTYKSEN JÄLKEEN 

Siinä ne nyt ovat! Kymmenen suloista myttyä! Emo tyytyväisenä pitkällään ja kasvattaja onnensa huipulla, kuten kuuluukin. Kahden kuukauden odotus on ohitse ja edessä vain ihanaa onnen aikaa. Vai onkohan asia aivan näin?

Voisi luulla, että pari ensimmäistä viikkoa olisivat helpoimmat, sillä tällöin kasvattajan velvollisuuksiin kuuluu lähinnä vain pitää huolta emon hyvinvoinnista. Kuitenkin nämä ensiviikot ovat pennun elämässä kriittistä aikaa. Voidaan ajatella, että pennut syntyvät ikäänkuin keskosina, eläen täysin ulkopuolisen huolenpidon varassa. Ne eivät näe, eivät kuule, eivätkä osaa ilman apua virtsata eikä ulostaa. Ne vain nukkuvat ja syövät (ja kasvavat tietysti). Mikäli emo ei jostain syystä kykene pentuettaan hoitamaan, on kasvattajan vastuu todella suuri, mutta tämä on sitten jo eri tarina. Toivotaan, että emo kykenee itse pentunsa hoitamaan, sillä se on siihen tehtävään kykenevin. Siksi tässäkin käsitellään ainoastaan normaalisti emon hoivissa kasvavaa ja kehittyvää pentuetta.

Kolme vuorokautta syntymän jälkeen seurataan ovatko kaikki pennut elinkelpoisia. Jos joku pennuista huutaa paljon ja jää kasvussa toisista jälkeen, se ei ehkä selviydy (syitä voi olla monia, miksi näin käy, joten niistä on tässä turha puhua). Emoa tarkkaillaan myös, jälkivuodon väriä ja runsautta, ulosteiden väriä ja määrää on myös hyvä tarkastaa samoin nartun mahdollinen kuume, mikä helpoiten tuntuu kirsun (nenän) kuumuutena ja kuivuutena.

Emon on rauhassa saatava toipua ja tutustua pentuihinsa. Kasvattajan korvat ovat ihmeellisesti terästäytyneet tämän syntymän ihmeen myötä. Jokainen inahdus pentulaatikosta lennättää hänet paikalle katsomaan elävätkö kaikki, eihän kukaan ole jäänyt emän alle? jne. loputtomiin. Ja vielä pahempaa on täysi hiljaisuus! Parempi olisi, ettei häiritsisi perherauhaa tarpeettomasti. Narttu on penikoituaan erittäin herkkätunteinen ja herkästi ärtyvä. Se vahtii (jopa omistajaltaan!) pentuja mustasukkaisesti. Muistaa täytyy, ettei perheen muita koiria missään nimessä saa päästää ensi päivinä pentuja katsomaan, seuraukset saattavat olla kohtalokkaat. Emo on synnytyksen jälkeen hyökkäävämpi, sillä sen veren hormonitasapaino on toinen kuin normaaliolosuhteissa. Adrenaalia on muunmuassa enemmän kuin tavallisesti. Toiset nartut "huomauttelevat" jopa omistajiaan näykkimällä, tällä tavalla aikuiset koirat kouluttavat myös pentuja sekä nuoria koiria, eikä siinä ole mitään epänormaalia. Näykkiminen ei satu, se on varoitus (suojeluvaisto), mutta omistajalle se sattaa olla uusi ja yllättävä kokemus ellei sitä tiedä. Noin viikon sisällä tämä joskus äärimmäisyyksiinkin menevä vahtiminen katoaa samalla kun emo itsekin poistuu useammin pesästä. Omistajan on kuitenkin edelleen kunnioitettava emon halua suojella pentujaan.

Kahden ensi viikon aikana pennut siis vain syövät, nukkuvat ja kasvavat. Mikäli pentulaatikosta ei kuulu muuta kuin tyytyväistä tuhinaa, ovat asiat hyvin. Emo hoitaa pesän siisteyden, joten kasvattajan tehtävä rajoittuu emon huolehtimiseen ja sen tarpeiden tyydyttämiseen.

Maltilla päivä kerrallaan mennään, terkuin näissä asioissa "vakava viilipytty", mutta kuvia, ehkä vähän tarinaakin välillä tänne varmasti lisään. Nautitaan näistä ja juhlat jatkukoon kahvipullan kera - Erinomaista Naisten Päivää!

Kotisivumme 

Rotuyhdistyksen pentulista