Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tokoa Elimäellä ja Helsingissä sekä KR Porvoossa

Raappavuoren Guinevere, Piiru osallistui sunnuntaina piirimestaruuskisoihin Elimäellä ja pokkasi toko-kisoissa AVO1-tuloksen huikeilla pisteillä 280 kunniapalkinnon kera, sijoituskin upeasti toinen. Tuomarina oli Pirkko Bellaoui. Samoissa kisoissa Piiru osallistui myös Kouvolan toko-joukkueeseen, joka vei piirimestaruuden. Upeaa ja paljon onnea Mirkka! Myös menestyksestä Taimi-käppänän kanssa agilityrintamalla. Kuvassa Piiru palkintojensa kera ja osa oli ehditty kuuleman mukaan jo syödä - hieno otus ja mahtava ohjaaja! Piirun kokeesta enemmän tässä linkissä


Raappavuoren Geologi, Masi debytoi samaan aikaan tottelevaisuuskokeissa Helsingissä ja hienosti pokkasi samantein ykköstuloksen. Loistavaa ja paljon onnea Mia! Masista on kehkeytynyt käsissäsi monipuolinen snautseriuros ja uusille koitoksille tsemppiä. Toko-kokeen tuomarina oli toiminut tiukka Kaarina Pirilä ja tässä Masi tapansa mukaan valloittavana vallattomana esittelemässä pistesaalistaan ALO1/169,5 p


Samaan aikaan Raappavuoren Iltavirkku, Viki oli kurvannut Porvooseen kaikkien rotujen näyttelyyn ja tuomari Brigita Kremser Sloveniasta tuumasi neitokaisesta näin: Erittäin hyväntyyppinen, hyvät mittasuhteet, hyvä turkin laatu, hyvin muotoutunut pää, kauniit silmät ja korvat, hyvä kaula ja rintakehä, takaosasta voisi olla laskevampi sekä seisoessa että liikkuessa, hieman pyöreän oloinen lanneosa, etuosassa jotain heikkoutta, sillä jalat kääntyvät ulospäin, liikkuu hyvällä askeleella, hieman alaskiinnittynyt häntä. JUN EH, JUK2


Hienoja uutisia ja edelleen toivotan aurinkoista syyskuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...