Me pidimme Jounin kanssa lyhyen kesäloman Tallinnassa keskiviikkoaamusta lauantai-iltaan ja nautimme perinteisesti Öllesummerin menosta, jossa pääesiintyjänä oli Pet Shops Boys. Sehän esiintyi Öllesummerissa myös vuonna 2013 eikä se ihan prikulleen minun makuuni ole, mutta niin kovin tuttua kuitenkin, sillä "It`s a sin" soi aikanaan kaikkialla. Öllesummerin useilla lavoilla sain nauttia kyllikseni monenlaisesta musiikista kuten Frank Sinatran upeista covertulkinnoista, rockista, vähän sitten teknosta ja räpistäkin. Iso kiitos kotihengettärellemme, joka oli hoitanut härdellin kuosiin ja on ihanaa palata siivottuun kotiin sekä tyytyväisen akkaviisikon seuraan. Lyhyetkin irtiotot arjesta tekevät hyvää ja on aina hauskaa tavata uusia ihmisiä. Tallinnan reissu oli jälleen mahtava ja sekaan mahtui niin festivaalimenoa, keskiaikatapahtumia, aurinkorantaa, pieniä panimoita kaupungin toisellakin laidalla, Kadriorgin palatsia, kukkasia, arkkitehtuuria ja mainioita kävelyreissuja, mutta toki paljon kuljimme myös julkisilla liikennevälineillä. Varattu hotellihuoneemmekin osoittautui hienoksi sviitiksi enkä pistänyt lainkaan pahakseni hotellin tarjoamia shampanja-aamiaisia. Kuvin menee pikalomamme muistoihin ja kiitos puolisolleni💞
sunnuntai 8. heinäkuuta 2018
Oulun Kv-näyttely ja Öllesummer
Raappavuoren Hunsvotti kävi lauantaina pyörähtämässä Oulun kansainvälisessä koiranäyttelyssä saaden hienon arvostelun ulkomuodostaan, mutta liikkeet eivät olleet nyt pontevat kehässä -aurinkoiset terveiset omistajaBeritille, trimmaaja-Anulle ja handleriJohannalle. Rodun erikoistuomari Marianne Holm arvosteli sen näin: "Oikea tyyppi, sukupuolileima, tiivis neliö, pitkä vahva pää, silmät saisivat olla hieman pienemmät ja tummemmat, hyvä kaula, hyvin kulmautunut, sopivaluustoiset raajat, oikea rintakehän muoto ja tilavuus, oikein kiinnittynyt kiertyvä häntä, erinomainen karva, saisi liikkua tehokkaammin, taka-askel on kovin sidottu, työntö puuttuu." AVO ERI AVK1
Me pidimme Jounin kanssa lyhyen kesäloman Tallinnassa keskiviikkoaamusta lauantai-iltaan ja nautimme perinteisesti Öllesummerin menosta, jossa pääesiintyjänä oli Pet Shops Boys. Sehän esiintyi Öllesummerissa myös vuonna 2013 eikä se ihan prikulleen minun makuuni ole, mutta niin kovin tuttua kuitenkin, sillä "It`s a sin" soi aikanaan kaikkialla. Öllesummerin useilla lavoilla sain nauttia kyllikseni monenlaisesta musiikista kuten Frank Sinatran upeista covertulkinnoista, rockista, vähän sitten teknosta ja räpistäkin. Iso kiitos kotihengettärellemme, joka oli hoitanut härdellin kuosiin ja on ihanaa palata siivottuun kotiin sekä tyytyväisen akkaviisikon seuraan. Lyhyetkin irtiotot arjesta tekevät hyvää ja on aina hauskaa tavata uusia ihmisiä. Tallinnan reissu oli jälleen mahtava ja sekaan mahtui niin festivaalimenoa, keskiaikatapahtumia, aurinkorantaa, pieniä panimoita kaupungin toisellakin laidalla, Kadriorgin palatsia, kukkasia, arkkitehtuuria ja mainioita kävelyreissuja, mutta toki paljon kuljimme myös julkisilla liikennevälineillä. Varattu hotellihuoneemmekin osoittautui hienoksi sviitiksi enkä pistänyt lainkaan pahakseni hotellin tarjoamia shampanja-aamiaisia. Kuvin menee pikalomamme muistoihin ja kiitos puolisolleni💞
Me pidimme Jounin kanssa lyhyen kesäloman Tallinnassa keskiviikkoaamusta lauantai-iltaan ja nautimme perinteisesti Öllesummerin menosta, jossa pääesiintyjänä oli Pet Shops Boys. Sehän esiintyi Öllesummerissa myös vuonna 2013 eikä se ihan prikulleen minun makuuni ole, mutta niin kovin tuttua kuitenkin, sillä "It`s a sin" soi aikanaan kaikkialla. Öllesummerin useilla lavoilla sain nauttia kyllikseni monenlaisesta musiikista kuten Frank Sinatran upeista covertulkinnoista, rockista, vähän sitten teknosta ja räpistäkin. Iso kiitos kotihengettärellemme, joka oli hoitanut härdellin kuosiin ja on ihanaa palata siivottuun kotiin sekä tyytyväisen akkaviisikon seuraan. Lyhyetkin irtiotot arjesta tekevät hyvää ja on aina hauskaa tavata uusia ihmisiä. Tallinnan reissu oli jälleen mahtava ja sekaan mahtui niin festivaalimenoa, keskiaikatapahtumia, aurinkorantaa, pieniä panimoita kaupungin toisellakin laidalla, Kadriorgin palatsia, kukkasia, arkkitehtuuria ja mainioita kävelyreissuja, mutta toki paljon kuljimme myös julkisilla liikennevälineillä. Varattu hotellihuoneemmekin osoittautui hienoksi sviitiksi enkä pistänyt lainkaan pahakseni hotellin tarjoamia shampanja-aamiaisia. Kuvin menee pikalomamme muistoihin ja kiitos puolisolleni💞
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
No niin tuli näppäistyä tausta aika syksyisen harmaaksi, joten vastapainona vähän näitä upeita syksyn värejä! Syy...
-
Niin se härdelli hiljenee pienten tassujen tepsutuksesta, kun SuloHistamiini lähtee huomenna Poriin ja taitaa huokaista, että vihdoinkin jok...
Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!
Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti