Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 12. marraskuuta 2018

Astutusreissu Tanskaan ja Jyväskylän kehät

Viime keskiviikkona lähdimme Nisan ja Raappavuoren Iltavirkun, tutummin Vikin kanssa kohti Turkua matkataksemme Tukholmaan yölautalla. Torstaiaamuna ajoimme Tukholmasta Tanskan Vamdrupiin Chrysidiksen perheen luo, jonne saavuimme iltapäivällä. Viki ihastui samantein sille valittuun sulhaseen Mohner`s Talismaniin, lyhyemmin Gingkaan ja astutus tapahtui vartin tutustumisen jälkeen. Illan nautimme Hellen ja Starvosin lämpimästä vieraanvaraisuudesta sekä Mohner`s kennelin hyväluonteisista koirista. Perjantaiaamuna Viki ja Gingka saivat nauttia toistensa seurasta vielä hetken, kunnes heti aamupalan jälkeen lähdimme kurvaamaan kohti Tukholmaa. Lauantaina olinkin jo ennen puoltapäivää kotona ja kilometrejä taisin ajaa noin 2400 aika putkeen, mutta nuorenahan sitä jaksaa 😅

Mahtavaa on matkustella, kun mukana on mainiota matkaseuraa ja nartun ajankohta on oikea eli kaikki sujuu täysin luonnollisesti sekä koirien ehdoilla. Muulla tavoin meillä ei pentuja ole saatukaan aikaan. Olen reilut 30 vuotta koiran kasvatustyötä seurannut, aktiivisena kasvattajayhdistysten jäsenenä olen saanut kuulla monenlaista ja mm. normaalia lisääntymishalukkuutta pitää kunnioittaa. Jollei jommalla kummalla halukkuutta astutustapahtumassa ole, niin pakottamaan tai kikkakonsteihin ei pidä mennä, sillä normaalin lisääntymishalun säilyminen jokaisessa rodussa on tärkeää. Rodun luonnollista elinvoimaa on pidettävä yllä ihan alkuunpanosta lähtein.

Lämmin kiitos Chrysidiksen perheelle ja Nisalle 💖
L-pentueen syntymäaika on noin 11.1.2019 eli pennut tulevat luovutusikään viikolla 10, maaliskuun toisella viikolla. Valitsemme pentueillemme aina erinomaiset vanhemmat luonnetta, terveyttä ja rodunomaista ulkomuotoa myöten. Pentueen isänä on komea ja erittäin miellyttävä C.I. B & DK & SE MVA Mohner`s Talisman, jolla on jo erinomaista jälkeläisnäyttöä muualla Euroopassa kuin Suomessa ja emänä on ihastuttava FI MVA Raappavuoren Iltavirkku. Odotamme tästä tarkoin harkitusta yhdistelmästä jälleen todella lupaavaa sekä tekeväistä pentuetta moneen menoon ja jokainen pentumme lähtee meiltä aina perheen parhaaksi karvaiseksi kaveriksi. Vanhemmista löytyy infoa kotisivuillamme ja aina saa kysyä puhelimitse tai meilitse lisää!


Kuva tanskalaisesta maalaismaisemasta kuin taulu! Kuva Nisa Keltaniemi

EE & LV MVA Raappavuoren Intuitio pyörähti kahteen kertaan viikonlopun aikana Jyväskylän näyttelykehissä ja hienoin arvosteluin!
Latvialaistuomari Svetlana Kokonena tuumasi lauantain Nord-näyttelyssä Astasta seuraavaa: "3-vuotias. Narttumainen, hyvä luusto. Kaunis pää, oikea ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Oikea rungon malli. Erinomaiset, hyvin tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvin, mutta hieman ahtaasti takaa. Hyvä turkin laatu ja väri. Miellyttävä luonne." VAL ERI VAK2 SA
Sunnuntaina Jyväskylän kansainvälisessä näyttelyssä puolalaistuomari Andrzej Stepinski arvosteli Astan näin: "Hyvä koko, hieman pitkä lanne. Erittäin hyvä ylälinja. Erittäin hyvä kokonaisuus. Erittäin hyvät kulmaukset. Erittäin kaunis kaula liittyen sulavasti lapoihin. Ihastuttava pää, korvat, erittäin hyvät silmät. Vapaat liikkeet." VAL ERI VAK2 SA PN3 varaSERT
Kuvat Outi Pyökkimies ja esittäjänä Veera Haapanen, kiitos molemmille!



Vielä kuvin astutusreissuun ja kiitos Nisalle matkakuvista! Olihan hieno pikareissu Tukholmasta Vamdrupiin ja takaisin. Nisa onnistui nappaamaan monet hienot otokset auton lasin läpi, sillä isoja pysähdystaukoja ei pidetty.... 😁

















   
Gingka ennen treffejä ja kauttaaltaan yhä erinomaiseksi todettuna


Gingka on avoin ja iloinen uros, jonka häntä vaan huiskasi





Viki laivamatkalla kohti Suomea

Odotamme vielä varuilta tiineyden ultravahvistusta, joka on vajaan neljän viikon kuluttua ja samalla saamme vähän vinkkiä määrästäkin. Pentujen sukupuolet selviävät vasta sitten, kun maailmaan plumpsahtavat. Mukavaa marraskuun jatkoa kaikille!

Jk. Minulla ei ole jännetupentulehdusta vaan hiirikyynärpää......


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...