Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 16. marraskuuta 2018

Silmäpeilausta ja agilitymenoa!

Raappavuoren Irtiotto ja Raappavuoren Könsikäs kävivät eilen silmäpeilauksessa Vantaalla. Molempien silmät todettiin terveiksi ja Irtiotolle tämä oli toinen peilauskerta, kiitos kasvattiemme omistajille!

FI MVA Raappavuoren Irtiotto KoiraNetissä
Kuvamuisto Riihimäen näyttelystä: Irtiotto, Iltavirkku, Karuakka ja Könsikäs

Eilen oli Salpausselän Koirankasvattajat ry:n syyskokous, jossa tehtiin henkilövalintoja. Kiitos voileipäkakusta Tainalle ja luottamuksesta kokousväelle, sillä minun haluttiin yksimielisesti jatkavan yhdistyksen puheenjohtajana. Suostuin jatkamaan nöyrästi ensin kuunneltuani vähän kehuja ja kiitän lämpimästi alueen koirankasvattajaväkeä. Taitavassa ja tekeväisessä tiimissä on aina mukavaa touhuta ja etenkin avartaa ajatuksia monen eri rodun jäsenten edustajien kanssa. Suurin osahan Salpausselän Koirankasvattajat ry:n hallitusväestä toimii myös omissa rotuyhdistyksissään monissa luottamustehtävissä ja Mari myös Suomen Kennelliiton aluekouluttajana


Snautserista on moneen menoon! Raappavuoren Geologi harrastaa agilityä ja kisaa siinä hyvällä menestyksellä. Tähän viime lauantain tuloksia Tampereelta: tuomarina PikkuMaxeissa oli Tommi Raita-Aho ja tuloksena upea 2. sijoitus ajalla 0/-4,11 sekä hyppyradalta, jossa tuomarina Riikka Kankainen tuli myös 2.sijoitus ajalla 0/-3,61 - Onnittelut Mialle ja rapsutukset Masille, olette tekeväinen koirakko!


Harmaat ja hiljaiset (ei meillä!) päivät kuuluvat marraskuuhun, mutta nauttikaa, sillä on kuulemma rikkautta neljä vuodenaikaa!



Lahdentien alikulkutie on valmis nyt asvalttia ja istutuksia myöten!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...