Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 15. helmikuuta 2019

Pentujen ystävänpäiväviikko!

Tällä viikolla pennut ovat kartuttaneet runsain mitoin uusia kokemuksia ja niiden meno on ollut varsin vilkasta enkä itsekään ole koneen äärelle kovin ylimääräisiä ehtinyt naputtelemaan. Oikeasti en ehtisi nytkään, sillä parempaa seuraa olisi tiedossa, mutta ne nukkuvat nyt. Muutaman kohtalaisen onnistuneen valokuvan huomasin puhelimessani ja pitäähän ne postata muistoihin. Tässä härdellissä ylimääräistä touhua ovat aiheuttanut fasaanit, varikset, rusakot ja kissat yhdistettynä hankikantoon aikuisten koirien kesken. Hyvä juttu, että akkalauma muistaa kuitenkin käskyt ja käskyttäjän vaikkeivat ole ihan pääasiana tällä hetkellä. Noista pellolla liikkuvista harmeista huolimatta ollaan koko porukan kanssa ehditty kunnolla lystittelemään ja kunnon sekamellastusta täällä pidetäänkin. Ystävänpäiväkin unohtui ja kiitos muistamisista 💖

Kuvin lämpimät ystävänpäiväterveiset, jota meillä vietetään joka päivä ja oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

5-viikkoispäivän kuva


Pennut innostuvat aina uusista leluista! Possu on kyllä käytetty, mutta ei ne sitä tiedä

Passeli teksti possukuvan kanssa! Pilko, viipaloi.....





En tiedä, kuka ylittelee, sillä jokainen on aina oven takana tulossa sisällekin. Hyvä tytöt!

Tänä vuonna jää SuKoKa ry:n (Suomen Koirankasvattajat ry) kaksipäiväiset kasvattajapäivät mukavan illanvieton kera väliin, sillä ne ovat nyt viikonloppuna Tuusulan Gustavelundissa enkä malta kotoa irrottautua noiden pikkuihmeiden vuoksi. Onneksi tiedän luennoista ja tapahtumista tietoa erinomaisesti saavani.

Juolahtipas muuten takaraivosta mieleeni eräs kolumni, jonka on kirjoittanut Elina Iiskola. Muistutuksena, että koiranomistaja tulee saamaan liki yhtä monta mielipidettä kuin vastaan tulee ihmisiäkin. Niinhän se meni lastenkin kanssa, mutta älä hanki koiraa kokeillaksesi, jotta onko sinusta ihmislapsen vanhemmaksi! No olipa lapsia tai koiria, niin molemmissa tapauksissa teet aina jotain väärin jonkun mielestä, mutta luota omaan näkemykseesi ja se kolumni: Koiranpennun ja lapsen kasvattamisessa on paljon samaa — Teet jonkun mielestä aina kaiken väärin

Lisätty vielä muutama kuva lauantaiaamun ulkoiluhetkestä. Seuraavat kuvat joskus seuraavassa postauksessa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...