Kiitos Veeralle kuvasta, muokkauksesta ja avusta jälleen kerran |
Raappavuoren Mielensäpahoittaja, Myytinmurtaja, Mieliharmi, Murheenkryyni ja Myrskynmerkki saavuttivat tänään viiden viikon iän. Ne ovat keksineet vessan! Posliinipyttyyn oli ripsahtanut yön aikana kaksi höskää enkä nyt henno kertoa niille, että olisin sen hienon pytyn tykännyt pitää niiden juomakuppina kuten olivat pitäneet siten tähän aamuun asti. No nyt niillä on komea vesiklosetti ja ruma peltinen juomakuppi.
Pennut saivat eilen merkkipäivänsä kunniaksi matokuurin ja tällä kertaa vain yhtä puistatti, mutta TuhtiTyyne ja MattiMainio ruikuttivat matotahnaa lisää. Kertakaikkisen mainiot ämmät ja mahalihat saavat jumppaa monta kertaa päivässä. Mutta Veeran 6-vuotislahjaksi saama stereoradio menee ehkä vaihtoon. En nääs saa siitä kuulumaan rätisemättä kuin SuomiPop-kanavan ja se soittaa ihan liikaa Kaija Koota, jonka äänestä en vaan pidä. Enkä voi sietää Jaajo Linnonmaan aamualapäälätinää. Jätkä on neljän lapsen isä ja jutut kuin kiimaisella 16-vuotiaalla, joka on just keksinyt, mitä vehkeitä miehen ja naisen jalkojen välissä on.
Tässä härdellissä rauhoitutaan selkeesti huomisen itsenäisyyspäivän viettoon ja jälleen tuli videoituna aamuvarhain pentujen aamisen jälkimainingit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti