Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

torstai 14. elokuuta 2014

Ei poikasia, mutta Jokerilla oli ekat rokotukset!

Odottelin maanantaina munien rikkoutumista ja toiseen ilmaantui jo särökin vaan taisi tuo homma pyrstösulille mennä. Tulipahan huollettua Rauhaa vähän paremmin, laittelin sille munakasta ja kinkkuvoileipiä sekä keräsin pesätarpeita tarjolle. Tänään on torstai ja annan munien vielä viikonloppuun vissiin olla? Poikasia ei tule, mutta onpahan noillekin jotain puuhaa ja herkiemä tuota upeaa pesäkyhäelmää!


Maanantaista lähtien on ulkona haissut asfaltti. Inhoan sen hajua, mutta nyt olen siihen oikein ihastunut, sillä lemun seurauksena meillä on nyt ihan oikea pyörätie, jota pitkin pääsee joko Orimattilaan tai Lahteen asti! Turvallisesti!


Jokeri saavutti tiistaina 12 viikon iän ja tänä aamuna tuli sen kunniaksi käytettyä pikkuotus ensimmäisillä rokotuksilla Päijät-Hämeen Eläinlääkäriasemalla. Eläinlääkäri Anne Kolsi tuumasi Jokerin olevan oikein hieno likka, mutta hieman pyöreässä kunnossa. No, minkäs likka ruokahalulleen voi ja kun jo aamuysiltä maha täynnä se rokotusaika oli (syö nyt kolme kertaa päivässä), niin voihan sitä vähän pumpukas olla. Liikkuminen tulee taatusti lisääntymään helteitten hälvettyä, kun isommatkin jaksavat paremmin päntiönään painia ja hihnahommaankin enemmän tulee totutettua, jotta vähän sitenkin liikkumista lisäten. Tähän mennessä sillä on ne todella harvat hihnareissut menneet enempi istualleen ja vähemmän kävellen, sillä monta ihmeellistä asiaa on pihan ulkopuolella. Tässä aamuinen kuva Lahden satamasta - pitihän sille vähän isoa maailmaa käydä vilauttamassa ihan hihnan kera!


On se vaan mahdoton hampaankäyttäjä! Ja näkyy siinäkin selkeesti toimistokoiran vikaa olevan, tässä on nääs menossa yhden torikeskuksen lastauslaiturit käsittelyssä. Onneksi nuo hommat on jo tehtynä ja meillähän pyörii vaan nämä työversiokuvat - oikeat paperit ovat arkistoituna paljon turvallisemmassa paikassa


Mieluusti se kokoaa pelivarastoja petipaikalleenkin ja joka kerta sieltä löytyy kenkä! Sillä on tapana napata ikivanha ja jo ennestään pureskeltu tossukkani mennen tullen tuulikaapista jompaan kumpaan suuntaan eli haen puuttuvaa paria petipaikalta tai pihapuskasta. No onpahan jotain jännitystä joka päivään, jotta löytyykö tossukalle pari vanhoista tutuista paikoista vai onko keksinyt jonkin uuden piilotuspaikan?


Viime yönä on kuulemma ollut raju ukonilma tässä meilläkin, mutta minä en tiedä siitä mitään, sillä nukuin kuten tavallisestikin, minkään niin herättämättä tai unta häiriten. Aamu-uinnit olen jättänyt jo parina aamuna väliin, osin kiireen vuoksi, mutta pääosin sen vuoksi, että yöt ovat jo viilentäneet vettä ihan oikeasti.

Kohtuuvilkas viikko touhuineen alkaa olla lopuillaan, toivottelen jokaisella mukavaa ja menevää viikonloppua! Itse käyn ainakin Tampereella, jottei noista autoajeluista pulaa ehdi tulemaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Varhaiset aamut ja Jokeri RämäRundilla sekä SänkiVaroitus!

Ilmeisesti ulkoilemme aivan liian varhain (klo 7) tyttötrion mielestä - huomaakohan sen? Voi reppanat, hah!



Mutta näinhän se menee, jos noille vähän liikuntaa meinaa suoda ja etenkin itselle, sillä ihanan helteisistä päivistä olemme saaneet nauttia ja nehän nautitaan aherruksia sopivasti tauottaen ihan äksäasennossa pihalla paistatellen (mitatkaas se asfaltin lämpötila! ei kovin avojaloin päiväaikaan tohdi taaperrella, koirillahan ei kenkiä silleen vielä...). Omaa urheilullista olemustani olen yrittänyt ylläpitää jatkaen kuntoilua altaassa lenkin jälkeen, mutta sekin urakointi taitaa jäädä kesken, sillä yöt ovat jo vähän vettä viilentäneet. No tulipahan tänäkin aamuna huomattavasti ripeämmin polskuteltua! Aamuvarhain nappaamme parhaat madot tai ainakin mukavia hetkiä, mm. kissakohtaamisia, rauhallisuutta ja kaunista luontoa. Kurkia olen yrittänyt kuvata, mutta eivät tykkää kohdata kamerakanniskeluni aikana, joten tällaista kuvasarjaa tältä aamulta





Jokeri nukkuu vielä paljon, touhuaa urakalla hereilläoloajat ja ulkoilee liki yksistään vaan ei yksinään pihalla. Tyttötriosta löytyy aina joku painikaveriksi, tässä lyhyt (huonolaatuinen!) pätkä Reetin ja Jokerin leikkituokiosta



Perjantaina piipahdin MaailmanVoittajanäyttelyssä Helsingissä ihan turistina ja jopas olikin komea kattaus snautsereita monesta maasta, KoiraNetissä näkyy jo tulokset ja yhteensä 140 pippurisuolaa siellä arvosteltiin. Onnea MaailmanVoittaja-tittelin saaneille ja terveiset mukanaolleille! Näyttelystä en tässä enempää kirjoita, sillä pikaisesti siellä piipahdin ja eiköhän nyt monesta paikkaa niitä uutisia janoaville tietoa löydy. SnaPi-lehteenkin ehditään siitä paljon kasaan saada, kun oikein vikkelästi toimitaan. Jokeri oli piipahdukseni ajan RämäFintinsfian ja RundiHepsankeikan luona hoidossa ja nillä oli ollut oikein lystiä. Jokeri roikkuu Rundin parrassa Rämän katsellessa pentujen touhua vähän etäämmältä, kiitos Johanna hoitopaikasta ja nähdään taas!



Tulevat pari päivää menee munia vahdatessa! Mainiota viikkoa, ottakaa rennosti ja nautitaan vielä ainakin tämä päivä helteistä, joten tässäpä lyhyesti, sillä pihalle painun viiden partanaamani kanssa! (munista jotain ehkä seuraavassa kirjoituksessa tai sitten tyhjää täynnä....)

Jk. Huomasin, että ei ne yöt vielä allasta viilennä vaan kraanasta tuleva jääkylmä vesi... Vettä on lisättävä, kun ruukaa näillä helteillä vähän haihtua.

VAROITUS sänkipelloista: nuo parturoidut pellot houkuttelevat päästämään koiran sinne juoksemaan. Älkää päästäkö, sillä sänki on kuin neulatyyny, joka rikkoo tassut ja pahimmassa tapauksessa sänkeä voi painua tassunpohjaan monta senttiä. Olen nähnyt ja kuullut tapauksista, eivät mukavia.

MUISTUTUS: Koirien irtipitoa taajamissa ja metsissä säätelevät järjestyssääntö ja metsästyslaki. Metsästyslain lähtökohtana on se, että ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irrallaan. Koirien kiinnipitoaika 1.3.- 19.8.


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Eloisaa elokuuta!


Reeti ja Jokeri - siinä on pennulle oiva esimerkki!

Aurinkoiset terveiset PaavoHanslankarilta! Poika on ollut trimmattavana ja komearaamiseksi nuorukaiseksi näyttää osoittuvan. Kiitos ja terveiset omistajaperheelle! Noitten puolivuotiaitten oikea karva alkaa hiljalleen tulla seuraavina kuukausina esille, enkä todellakaan puhu nyt turkista vaan luonteesta. Johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, tsemppiä ja vähäsen huumoriakin! Kyllä ne siitä aikuisiksi.... kaikkihan ne!



Vaihtui jo perjantaina tuo kuukausi, mutta aika on hurahtanut talonmaalaushommilla arkisten askareitten lisäksi. Talonmaalaus saatiin päätökseen perjantaina ja sellaisina hetkinä sitä toivoisi asuvansa pienessä ja yksinkertaisessa ikkunattomassa tuvassa, jotta nopeammin tuollaiset asiat hoituisivat, mutta nyt nautitaan ilman isompia ulkoisia maalaustöitä seuraavat kymmenen vuotta. Tai no... kuistin tukipilareita pitänee maalata tiuhemmin, sillä yksi tapaus iskee pilareitten alaosiin hampaitaan turhan tiuhaan ja jatkossakin niitä varmaan joku aina silloin tällöin on maistelemassa. Nuo pikkupentujen maitohampaat ovat terävät ja jotenkin osuvat ihan joka paikkaan


Loppukesän tuntua on jo ilmassa, kurjet huutelevat likeisellä pellolla kavereitaan kokoontumisajoihin ja linnut ruukaavat parveilla muutenkin aivan kuin lähtösuunnitelmiaan pohtien lisättynä koulunaloitusmainoksilla, jotka eivät enää meitä hetkauta. Luonnossa tuoksuu kypsyvä vilja ja piti kuvata käävänpoikasetkin! Mitenkähän nuo lisääntymisasiat ja poikaset ovat nyt jatkuvasti mielessä? Luonnossa on monia pieniä ja kauniita asioita, kun tarkemmin katselee - tässä aamuisia upeita ulkoilumaisemiamme







Eilen piipahdimme Manetan kennelin kesäpäivätapahtumassa Jounin, Hertan ja Jokerin kanssa, kaksi juoksunarttua jätettiin kotimieheksi. Kiitos Terhille tarjoiluista ja terveiset mukanaolleille, mukavaa oli tavata! Jokeri vietti tapahtuman nukkuen - eipä tuo pikkuotus vielä moneen menoon kodin ulkopuolelle ole ehtinyt, mutta jahka kelit koiralle suotuisemmiksi muuttuvat, niin ehditään moniin rientoihin ja usein


Hertan mummotettavat Elli ja Viivi Jarkon piteleminä - hauskaa oli!



Enempiä taas malta kirjoitella, mutta uskokaa vaan, että oikein eloisaa elokuuta meillä pidetään. Reetillä on nääs nyt antoisat päivät, Sökö aloitti juoksunsa eilen ja Herttakin varmaan kohtapuoliin. Ja jos noissa hormoonien täyttämissä nartuissa ei eloisuutta riittämiin ole, niin Jokerissa virtaa riittää vaikka muille jakaa. Onneksi se nukkuu paljon ja luppoajat voin tuijotella Rauhan munia. Suunnilleen viikon kuluttua selviää, olenko tyhjää tuijotellut. Tähän kuvasarjaa koko tyttökvartetin touhuilusta lisättynä Allulla yhden kuvan verran. Eloisaa elokuuta!




Joka päivä Jokeri Allua tervehtii, silleen tarkoin valvotusti!

Marjastusaikaa



Jokerikin on oppinut nauttimaan karviaisista

Pikkuotus jaksaa tyttötrio viihdyttää? Hertan ilme!



Sökö ja Hertta narunvedossa, Jokeri meinaa mukaan

Hertta ja Jokeri lystittelevät, lämpesihän se mummokin!


MummoKoirassa riittää vielä tarvittaessa virtaa

Hertta ja Sökö






Tätä en luonnossa halua nähdä, rikottu wc-pönttö - kuka pönttö lie jonkun toisen pöntön rikottavaksi jättänyt?



"Ei ole mikään konsti olla rohkea, jos ei pelkää!" -tove jansson-







Rento Ruotsin reissu!

Vietimme hienon viikonlopun Ruotsissa ja kelit hellivät. Vaikkakin tuuli oli koko reissun ajan navakkaa, mutta eipä tavattu paikallisia hytt...