Muutamia ajatuksia, joista sinne aiempaan jo bittiavaruuteen kadonneeseen blogiin joskus kirjoitin (voihan saatura, että ottaa päähän! Miten sitä niin luottavainen on, ettei tullut edes tallennettua... ), mutta pistänpäs tähänkin.
Kristallipalloa en omista ja vanhempien valinnoista huolimatta pennusta en ns. terveys- , muotovalio- tai luonnetakuita laittele. Koiranpentu on muokattavaa ainesta, johon toki vahvasti alkutekijät sekä meiltä hankitut kokemukset vaikuttavat, mutta sen tuleva ympäristö, ruokinta, kokemukset, kouluttaminen jne. tulevat muovaamaan pennusta sen aikuisen tekeleen. Touhuilkaa ja nauttikaa pennun edesottamuksista, mutta pitäkää mielessänne visio, millaista kaveria itsellenne "rakennatte" - se ei komentamisesta säry ja koiralla on selkeitten rajojen sekä johdonmukaisen ohjauksen ansiosta paljon turvallisempi olo kuin kasvaa "villinä ja vapaana".
Pennun lähtiessä meiltä se ei ole sisäsiisti, se puree, se tutkii hyvinkin perusteellisesti monia asioita... Rohkeina ja uteliaina ne täältä lähtivät, nyt on teidän vuoronne ohjailla oikeaan suuntaan ja vahvistakaa hyviä kokemuksia, tehkää huonoistakin (mm. kynsihuolto, turkin hoito, hampaitten katsominen) kannattavan kokemuksen arvoisia. Oveluutta, hikeä ja kärsivällisyyttä voipi välillä vähän välillä omistajaltaan vaatia, mutta siitä se suttaantuu ja ennenkuin huomaattekaan, teillä on "ajatukset lukeva kaveri". Ja sen lupaan, että yhtä monta neuvoa tulette matkallanne saamaan kuin toisiin koiranomistajiin törmäätte, sillä jokaisella koiranomistajalla on taatusti se oma oikea mielipide, miten asiat pitää hoitaa. Koiranpidon ohjeitahan löytyy ihan laidasta laitaan! Maalaisjärkeä näitten ohjeitten tietotulvassa on lupa käyttää ja omaan kokemukseensa pitää luottaa.
Pentuaikaan joudun välillä perustelemaan tiukastikin, jos jollekin en pentua laita, mutta minulla on myös vastuuni kasvattajana enkä halua kasvattieni joutuvan kiertolaisiksi tai aiheuttavan ongelmia, joita sillä hetkellä voi aavistaa vähän. Toki olen minäkin erehtyväinen, mutta sen hetkisiin etiäisiini luotan (ihmisten elämäntilanteet myöhemmässä vaiheessa voivat muuttua, mutta ne ovat sitten sen ajan asioita). Mutta mukavampi olo noita on luovutella, kun on useampaan kertaan ottajat tavannut, ehkä jo kauemmin tuntenutkin. Meihin voi ottaa aina yhteyttä niin ongelmatilanteissa kuin ilouutisissakin tai sitten tarinoidaan ihan vaan arkisista touhuista. Ja pahoitteluni muutamille todella mukaville pennunkyselijöille kauempaa, hienoja pentuja on luvassa teille likempääkin, uskoisin.
Varausmaksusysteemistä on käyty varmaan iät ja ajat keskustelua puolesta ja vastaan. Minä otan varausmaksun pennusta, jahka ottajan olen oppinut tuntemaan ja ottaja on pentueen kunnolla päässyt näkemään. Se ei ole vain minua varten vaikkakin se varmistaa vähän sitä, että pentu tullaan sovittuna ajankohtana hakemaan. Varausmaksu on myös vakuus pennunottajalle, että se luvattu pentu on haettavissa sovittuna ajankohtana eli palvelee puolin ja toisin sekä sitoo molempia. Olen kuullut kuinka niin hartaasti odotettua pentua on menty hakemaan ja paikan päällä ottaja saakin kuulla, että pentu on jo myyty (ns. kasvattajan mielestä parempaan paikkaan?). Etenkin tänä nettiaikana valinnanvaraa riittää ja mieli voi muuttua nopeasti niin ostajalla kuin myyjälläkin - toisin oli ennen.
Kotikoira-status kunniaan! Jotenkin tuntuu, että ihmiset harrastavat kaverinsa kanssa paljon kaikenlaista toimintaa ja saavuttavat erinomaisia tuloksia kisakentillä, mutta niitä koti-kulmakunta-käytöstapoja ei hallita lainkaan? Lienenkö yksin tämän ajatuksen kanssa? En missään nimessä paheksu harrastuskoira-nimikettä ja koiran kanssa saakin harrastaa monenlaista, mutta eiköhän nekin ensisijaisesti ole koko perheen lemmikkejä... ainakin toivon niin eikä vaan "kisavarusteita"!
Omani eivät ole ns. harrastuskoiria vaan ihan tavallisia kotikoiria, sohvakoiria, ilopillereitämme ja elämäntapamme - emme me niitä mieti, ne vaan ovat siinä, niistä huolehditaan ja kuuluvat arkeen. Eikä tämä tarkoita, että ne vasemmalla kädellä hoidellaan, enhän minä tee niin huushollini, perheeni tai kyyhkyjenkään kanssa.
Aamujeni ilot! Tämä kaksikko seuraa yleensä hohotellen puuhiani (koirat huilaavat sohvannojalla) ja höskäävät papereitani, mutta onpahan ainakin elämää! Aamupalankin haluaisivat jakaa...
Kovia yöpakkasia on pitänyt eikä muutenkaan kovin keväiseltä nuo kelit tunnu... Varpushaukkakin ottanut nälissään kohteekseen linnunruokintapaikkani ja vienyt siitä useamman sirkuttajan - meinasi lentää yhtenä aamuna päin naamaani, kun niin tutuksi? on tullut. Olisi tuo ne kolme viimeisintä uhriaan voinut syödä muualla kuin etuovemme edessä, sillä nyt on harmaita höyheniä tuvassa valkoisten lisäksi, kun trio niitä turkissaan ja naamakarvoissaan niistä sisään kantaa...
Ja ilouutisia aamu-uutisista, lämpimämpää lupaili loppuviikolle!
Jk. Höskäsivät sitten tietokoneeseen suojauksista huolimatta, onneksi vaan näytöllä valuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti