Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pennut 8 viikkoa ja mahtavaa maaliskuuta!

Pentujen viikonloppuyllätyksenä olkoon kylpyläpäivät eli seitsikko pääsee saunaosastoon vihdoin ihan oikeisiin touhuihin eikä vaan rallattelemaan ympäriinsä paukutellen löylykauhaa tai nauttien kaiuista (pitävät sitä osastoa haukku- ja huvittelupaikkana, kun välillä touhuilemme pyykkien kanssa). Kaikilla pennuilla on kodit - uuteen maailmaan lähtee viimeinen 10.3. Onkohan omituista, kun härdelli hiljenee? No, sitten keksitään muuta ja meillähän on aina vähän härdelliä! Maanantaina lähti Sissi-sijoitusnarttumme Hollolaan ja hyvin on ohjannut palvelukseensa koko perheen Ernesti-enoa myöten. On kuulemma vauhdikasta menoa ja lääniä siellä tutkimusmatkoihin riittää!

Tässä muutama ulkoilukuva viikolta ja tältä aamulta lepäilyä? (varhain!). Trampoliini kiinnostaa kaikkia "lapsia"



 
  
  
  

Mitäs muuta? Tämän äitiyslomani aikaan on noustu varhain, jumpattu hyvin (noukkimista ja koukkimista!), ulkoiltu pentujen kanssa komeissa keleissä, mutta tänään ei sää näytä suosivan, lenkkeilty aikuisten koirien kanssa ja hihitelty kahden nartun yhtäaikaiselle juoksutaudille (höperöt!). nautittu hiihdon MM-kisoista - paitsi suomalaisten touhu on niin tylsää, että huomaan nukahtaneeni kesken jännityksen, jännitys taitaa vaan rajoittua siihen, että ehtivätkö vielä kaatua ennen maaliviivaa... Eipä ole isoa menestystä isoista kirjoitteluista huolimatta vielä tullut. No viikon päästä tulee käytyä urheilijoita ihan paikan päällä katsottua, kun Salpausselälle tulevat hiihtämään, josko kotiseutu antaisi vähän enempi rykäisyyn pontta?

Nautiskelen tässä kaikessa rauhassa (toistaiseksi!) "Suurten Haaveiden Kahvia" (kiitos Annalle ja Ennille!) ja pöyhäyttelen Glamoura välillä kuistilla (kiitos Pietarin tuliaisista!). Meidän Veera oli liki viikon Venäjällä ja käväisi muutaman tovin (hah, pitkiä olivat päivät!) hiusmallina Pietarin lavoilla. Venäjällä järjestettiin 22. - 25.2.2013 kauneusalan messut "Nevan Rannat", jonne likkaa opiskelujen kautta pyydettiin. Näitä kansainvälisiä messuja on järjestetty siellä jo yli 10 vuotta. Messupaikkana oli 1980 olympialaisia varten rakennettu Pietarin Urheilu- ja KonserttiKompleksi ja tarjolla oli mm. kampaamo- ja kauneusalan uutuuksia, tuote-esittelyjä, mestarikursseja, kampaajien avoimet mestaruuskilpailut, kynsi- ja meikkauskilpailut... Mahtavaa, että jälkikasvu saa tilaisuutensa tutustua suureen maailmaan!


  

Mahtavan mukavaa maaliskuuta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...