Kukas kissanhännän nostaa, jollei kissa itse?

Ensin kuvia viime tiistailta, kun aurinko paistoi ja rapa ei lentänyt - nyt lentää rapa ja sataa vettä...



Reeti - juoksee, muttei vielä sitä juoksua ;)



Sökö



Hertta ja taustalla Reeti



Hertta, Sökö ja Reeti



Sökö ja Reeti



"Kukas kissanhännän nostaa, jollei kissa itse?" Vaatimattomuudesta... tai oikeastaan vähän siitä, ettei se vaatimattomuus aina niin hyvä juttu ole. Meidän kulttuuriimme jotenkin vaan kuuluu kainostelu, omien ja toisten saavutusten vähättely ja mokailujen välttely. Taannoin vietimme kansallisen epäonnistumisen päivää, jossa välittyi tuttu juttu, että mokailu on oppijalle välttämätön taito, jokaiselle sattuu ja tapahtuu, eikä se sen kummempaa ole kuin elämää - tasainen meno ja siihen tottuminen ovat taantumisen esiastetta. Tapanamme vaan meinaa olla, että ne mokailut muistetaan paremmin hyvät teot? Jokainen meistä antaa taatusti osaltaan panoksensa työlleen ja tekemisilleen, tekipä sitä hommaansa suureen ääneen mekastaen tai kaikessa hiljaisuudessa taka-alalla ahertaen. Pitäisi itsekin muistaa kiitosta jakaa paljon anteliaammin ja hoksata osallistua enemmän myös toisen iloon, kyllä sitä "korvamakiaa" (siis vähemmän mairittelevaa puhetta) jokainen ihan omassa arjessaan taatusti tarpeikseen saa ja kovin surkeaa olisi elämä ilman iloa, onnea ja onnistumisen tunnetta. Joten ne hännät pystyyn vaan ja avoimin mielin iloitsemaan kaikenlaisista touhuista turhia kainostelematta!

VIelä kissanhännästä. Tässä eräänä aamuna ensimmäisellä happihyppelyllä heräsin ihan kunnolla, kun joku karvainen tuolla pimeällä kuistilla hipaisi paljaita sääriäni. Ai hitto, että säikähdin! No kissahan se siinä hännällänsä hiveli ja asettui ihan tarinoimaan, liekö kertonut, että pihamaamme on saalistajalle antelias? Hyvä, että se on ylimääräisiä kulkijoita jahtaamassa ja sain taas kerran selville, mitä hajujälkiä tyttötrio aamuisin niin innokkaasti tutkii, en nääs sitä kissaa ole aiemmin pihaltamme bongannut ja toki mukavampaa olisi ollut tutustua ensin päivävalossa.

Keskiviikkona hoitolaiseksi tuli ihastuttava ChiliGertrude ja sopuisasti laumaan solahti - on se hieno likka ja kovin hyvätapainen, ainakin toistaiseksi, liekö vielä vähän vieraskorea?


Sökö ja Chili



Torstaina meillä visiteerasi PiiruGuinevere "ilopoliisinsa" Taimin ja omistajansa kera, olipa siinä siskoksilla aikailematta yhteisen sävelen paikka. Taimia sanotaan "ilopoliisiksi" syystä, ettei se ole kovin iloinen, kun muut riehaavat - voi kun sen ilmeen olisi saanut tallennettua! Aivan luokattoman huonot otokset siskosten leikeistä, tämä ainoa edes vähän onnistunut, vauhtia ainakin oli...

Taimi ja Piiru



Piiru ja Chili

Aina on mukavaa nähdä kasvattejaan! Sitä kun näkee ja kuulee niitten voivan hyvin, olevan toimeliaita (hih!) ja ilmeisen tykättyinä perheissään, niin kyllä se vaan sellaisen iloisen mielen tuo. Illalla napataan Chilin lisäksi Manta Renkomäen hallille näyttelytreenien pyörteisiin, Mantanhan on tarkoitus debytoida Lahden kv-näyttelyssä sunnuntaina ja on aika lyhyessä karvassa, mutta käyköön esittäytymässä, kun kerran ilmoitettu on.

Ja taatusti tulee tämänhetkisen kvartetin touhuista ikuistettua ja laitettua tänne lisää kuvia, jahka kelit vähän kirkastuvat kuten taas uutisissa silleen lupasivat! Joo ja taitaa ola luvassa samankaltaisia kuvia, mutta jospahan niissä joskus pienen vivahde-eron huomaa... vaikka kelissä ;)

Ps. Kyllä tuo 9-kuinen on mahtava kaveri! Ihan joka touhussa mukana uteliaana ja avuliaana - voi kun sen tassut toimisivat silleen kuin meidän kädet, olisi sille puuhaa! Käyttäkää nyt tuota nuoren koiran oppimishalua ja energiaa hyväksi, puuhastellen ja nautiskellen!