Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

torstai 17. tammikuuta 2019

Pennut 9. vuorokauden ikään

Viima on nyt meinannut kiusata ulkoillessa ja vaikka siellä itse hyvin pukeutuen tarkenisi, niin pakkasilla koiran kanssa kulkiessa on aina muistettava karvaisen kaverin palelevat ulokkeet (korvanlehdet, nisät, tassut, uroksilla kivekset) sekä hengitystiet. Koiran intoutuessa lumikahlailuun on myös olemassa vesihännän (häntähalvaus) vaara, sillä kylmässä lumihangessa hännällään meloessa koira voi rasittaa ja sen myötä tulehduttaa hännäntyvensä, joten ei nuo talven urheilulenkit ihan vaarattomia ole vaikkakin mukavaa vaihtelua. Tämän talven lumimäärä on mielestäni jo aivan liioiteltua ja lisää näkyy tulevan....

Pennuilla on menossa 9. vuorokausi eivätkä ne edelleenkään kurkistele tai kuule. Kovasti ne nukkuvat ja syövät sekä hetkittäin möyrivät menemään pitkin laatikkoa kiljahdusten kera. Pennut ovat rauhallista ja tyytyväistä porukkaa mainiosti kasvaen, mutta vähän ykstotista kuvattavaa vielä toistaiseksi. Emä on onnellinen jälkikasvustaan ja hoitaa pentunsa tunnollisesti. Laatikossa ja koko härdellissä on siis kaikki hyvin!




Kiitos mielenkiinnosta pentuettamme kohtaan ja piti laittaa jo aiempiin postauksiin, että nämä pennut ovat alustavasti varatut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...