Syyskuun viimeinen päivä hurahti Match Show-talkoissa Tuusulassa. Tapahtuman järjesti Suomen Koirankasvattajat, SuKoKa ry ja moni tietää, että olen sen hallituksessa istunut jo liki kuusi vuotta. Teen useamman yhdistyksen tiimoilta liki päivittäin monenmoista hommaa, sillä toimin myös Salpausselän Koirankasvattajat ry:n puheenjohtajana (Pj vuodesta 2014) ja Suomen Snautserikerhon jalostustoimikunnassa (jäsen vuodesta 2009). Töitä näissä jokaisessa yhdistyksessä vapaa-ajalle riittää ja tykkään kovasti yhdistystoiminnasta. Toimin innokkaasti hauskassa porukassa eikä arvokas vapaa-aikani saa olla ryppyotsaista. Yhdistystouhut ovat oikein mukava harrastus harmaan arjen vastapainoksi ja kauttani pääsee moneen mukaan.
Jokaisen yhdistyksen ensisijainen rooli on pitää huolta yhdistyksestä ja sen jäsenistä eikä kiillottaa omaa peilikuvaansa. Valitettavasti joissakin yhdistyksissä tuo hallituksen jäsenen rooli on unohtunut ja välillä tuntuu, että paikkaa syyskokouksissa tavoitellaan itsensä kohottamista eikä panostusta tapahdu yhdistystä ja sen jäseniä varten. Harmillista ja tätä kuulemma tapahtuu nykyään monissa yhdistyksissä.
|
Otan minä korvapuustejakin välillä vastaan - kuva todisteena! Kuva Anne Haapakoski, SuKoKan hallituksen jäsen |
|
Erik Lindholm, ahkera SuKoKan hallituksen jäsen ja selkee Jokeri-fani Kuva Anne Haapakoski |
|
Match Show`ssa Tuire Okkolan kehäsihteerinä, kuva Anne Haapakoski
|
|
Kuva Toni Saira, joka on SuKoKan hallituksen varajäsen
|
Lauantaina FI & EE MVA Raappavuoren Känkkäränkkä korkkasi vuorostaan pk-puolen kilpailukirjan. Hannasta ja Kertusta on kuoriutunut huikea koirakko, joka harrastaa monenmoista - hatunnosto! PEKO-kokeen tulokseksi jäi 0, sillä yksi maalimies jäi löytymättä. Mutta upeat pisteet muutoin: koiran hallintaosuus 40/50 ja jälkiosuus 90/100. Intoa ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!
|
FI & EE MVA Raappavuoren Känkkäränkkä, FI MVA Raappavuoren Kiinnipito ja Raappavuoren Juhlatuuli, kuva Raimo Immonen
|
Sunnuntaina vietimme trimmauspäivää meillä ja iso kiitos Hanna-Marille sekä mukanaolleille. Keli olikin ennusteista huolimatta sateinen ja kolea, mutta hyvin mahduimme kuistille karvoja pöllyyttäämään. Mukavasti kasvattimme saivat jälleen vinkkejä niin karva-asioissa kuin välinehankinnoissakin. Seuraavaa trimmauspäivää vietämme pitkän taon jälkeen jälleen Renkomäen hallilla, mikäli maailmanmeno on kohtuullisesti mallillaan
|
FI MVA Raappavuoren Kimurantti ja Heidi Nieminen
|
|
FI MVA Raappavuoren Kimurantti + Annemari ja Heidi Nieminen
|
|
FI MVA Raappavuoren Iltavirkku ja Nisa Keltaniemi FI MVA Raappavuoren Irtiotto + Mervi ja Jaska Aarninsalo
|
|
FI MVA Raappavuoren Iltavirkku + Hanna-Mari Välilä ja Nisa Keltaniemi
|
|
FI & NO & EE MVA Möllerhaus Sound Of Speciality + Outi ja Jarmo Lehtonen Ike on myös CIB, muttei vielä vahvistettu |
|
Raappavuoren Kehveli + Hanna-Mari Välilä ja Jaana Stark
|
|
FI MVA Raappavuoren Irtiotto + Hanna-Mari Välilä, Mervi ja Jaska Aarninsalo
|
|
Raappavuoren Kehvelin takapää tarkastelun alla
|
|
FI MVA Raappavuoren Irtiotto
|
Nyt on kulunut tasan viisi viikkoa Akan ja Armaksen toisista treffeistä. Ekat treffithän niillä oli silloin aikanaan lauantaina ja Akan aamupahoinvoinnit sekä närästykset ovat ohi. Se lepäilee paljon, käy usein pissalla, on rauhallinen ja kynsii välillä kylkiään, koska mahanahka alkaa hiljalleen vissiin vähän kiristymään. Sikiöt alkavat nyt muistuttaa jo oikeita koiranpentuja ja niiden sydämet sykkivät yli 200 kertaa minuutissa. Niiden varpaat ja kynnet alkavat muotoutua ja emon paino käy nousemaan.
|
FI & EE MVA Raappavuoren Karuakka klo 6.00. Eka ulkoilu tapahtui pyynnöstä klo 4.00 - jiiihaaaa.....
|
Mitä kaikkea muuta on syys-lokakuun vaihteeseen mahtunut: lämpimiä, jopa helteisiä päiviä, upeaa väriloistoa, huikeita muuttolintuparvia, ihania ystäviä ja talokauppoja. Paljon onnea Ville-pojallemme ja Nealle omakotitalon hankinnasta 💖 Hillitysti juhlittiin ja Villehän on etsinyt omakotitaloa jo vuoden ajan, kun täysin itse-remontoimansa kaksion sai vähän turhankin nopsasti Lahdesta myytyä ja nyt toivottelemme poikamme takaisin tervetulleeksi Pennalaan!
FI MVA Raappavuoren Kimurantti sai Suomen Kennelliiton kunniakirjan, olen saanut porskia upeassa kuutamossa aamuin illoin ja kylmäähän vesi jo on, mutta sellainen tekee kuulemma hyvää nivelpsorille. Tiedä häntä sitten, sillä aina olen pulahduksia viileässäkin harrastellut, mutta kyllä ne talvet ruukaa välillä kovastikin kipuillen kulua. Enkä valita, sillä maailmaan mahtuu monenmoista menoa ja onpahan Pennalassa nyt liikennevalotkin.
Motto: vierivä kivi ei sammaloidu ja taas mennään, sillä rakastan kurvailujani mustalla helmelläni ja huumoriahan tästä tuvasta ei puutu 👀
Ihanaa lokakuuta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti