Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Touhukkaasti toukokuulle!

Arki on loman jälkeen alkanut vilkkaissa merkeissä. Viime perjantaina koiratriomme muuttui hetkellisesti koiraviisikoksi, kun hain kaksi ihastuttavaa kasvattiani meille hoitoon, SenttiDetaljin ja PenniEsterin




Hyvin sulautuivat hyväkäytöksiset "pikkurahat" samantein joukkoon ja sopuisasti hommat härdellissä hoituvat - mikäs siinä, ulkoilua, ruokaa, lepoa ja turvallinen ympäristö. Linnut olen kyllä pitänyt erillään koirista, paitsi kerran ulkoilun jälkeen en muistanut, että Rauha ja Allu olivat irrallaan, kun sisään lenkiltä tupaan törmäsimme. Aikani siinä touhuilin ja kahvitkin ehätin keittämään, kun Jouni tuli kotiin ja tuumasi, että olet sitten hoitolaisetkin totuttanut siivekkäisiin?! Onneksi vierailevat tähtöset eivät hoksanneet aiemmin siivekkäitä noteerata, sillä kyllä snautseri on oikeasti aikamoinen lintubongari ja Rauha melkoinen mellastaja, jos ei lennoilleen häkistä vähän väliä pääse.

Tämä päivä onkin vierähtänyt kotihommissa ja vähän siivoilinkin. Oli ehkä turha homma tuo lattioitten luuttuaminen, kun viime yö kasteli pihan märäksi ja viisi iloista humputtajaa ovesta edestakaisin varmaan päivän mittaan muutaman kertaan kulkee, ehkä kuusikin - riippuu illan vieraista... Mutta mukavaa oli luututa, kun aikuiset koirat vaan lenkin jälkeen makoilivat paikoillaan eikä kukaan roikkunut luudussa tai tehnyt tassukuvia märkään lattiaan. No, hetken ihailin puhdasta lattiaa ja valkoiset sukat ovat meillä olleetkin pannassa aina. Muistan niin elävästi vielä pentuajan moppiroikkumiset, tassunjäljet ym. ylimääräisen homman ja siivotessa pistin pentukoiran yleensä ulos, että sai rauhassa ihastella hetken kättensä töitä. Joskaan kerran siitä ei ollut hyötyä, sillä Sökö karkasi siskonsa Rämän kanssa saviojaan viereiselle pellolle edestakaisin juoksemaan ja olihan ne kiva puhtaaseen huusholliin ottaa - tiedäthän, että se savi imeytyy eikä niin näppärästi kertapesulla irtoakaan... Sanovat, että lemmikit hellittävät stressiä? No, ilmankos meikäläiselle sana "stressi" ei ikinä tutuksi ole tullut ja siivoillakin voipi silleen suurpiirteisesti, kun on "ne koirat ja ne linnut"! Hah!

Kuvia olen hyvin vähän ehättänyt räpsimään ja nekin vähät huonosti onnistuneet, mutta tässä Sökön ja Hertan vauhtia


Mitäs muuta. Maanantaina Ville kävi päiväkirurgisessa korjauttamassa polveaan uudelleen (leikattiin 3,5 vuotta sitten), nyt ottivat toisesta polvesta risaiseen rakennustarpeita - toivonpa todella, että poika saa polvensa nyt kunnolla kuntoon eikä vaivaa enää tuonnempana. Veera on aloittanut työt Club Imagessa Lahdessa ja viihtyy siellä mainiosti, valmistuu siis kuitenkin kuukauden kuluttua hiusalalta. Hyvää kokemusta saa kyllä ravintolatyöstä tulevaisuutta varten ja samapa tuo on yöt vaikka töitä tehdä, kun ruukaavat valvoa kuitenkin.

Monenlaista touhua on toukokuulle luvassa, kirjoittelen niistä sitten tuonnepana lisää.

Mukavannäköisiin kelit kääntymässä, mutta kylmää on - joskohan tuo illaksi tuulta vähän rauhoittaa, jotta pihallakin tarkenisi enempi viihtyä...

HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!
 
Simat, munkit ja serpentiinit,
ne tuo vappumielet fiinit.
Juhlii kaikki kevään tuloa ihanaa,
ja iloista vappua toisilleen toivottaa!




Vappu = kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä. Se on kevään loppupuolen juhlapäivä, kesäkauden aloitus sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä. Wikipediasta on mukavaa lukea näitä merkityksiä, sillä tahtovat välillä unohtua.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti kansallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän kansallisen Koiranpäivän kunni...