Olen viisikon kanssa lenkkini osuttanut koululaisten koulumatkoille. En tarkoituksella vaan aikataulu on siihen aikaan ollut passeli ja hauskoja keskusteluhetkiä olen viettänyt. Pari niistä pitää ihan kirjata ylös, sillä tokaluokkalaiset tytöt ovat supersuloisia. Ohipyöräilevä tyttö huudahti, että hänen isoveljensä tykkää kovasti koirista ja tahtoisi sellaisen. Hän ei itse niistä tykkää vaan ottaisi mieluummin kissanpennun, mutta kun ne raapivat niin paljon. Toinen tokaluokkalainen (juu, tulee tarinoitua vähän enemmänkin kiireettömien juttelevaisten kanssa ja kertovat mielellään nimensä sekä ikänsäkin) hyppäsi pyörän päältä kävelemään kanssamme melkoisen matkan ja arvaili, että liekö se koiranhoito kovin rankkaa työtä. Sinulla on vielä noin monta hoidettavana, mutta ihania koiria ovat. Kerroin siinä koirien nimet ja mietittiin yhdessä kääpiöitten eroa laveamminkin enkä onneksi suunvuoroa saanut, jotta olisin lipsauttanut vahingossa tarinaa koiranpennuistakin. Yleensä jätän sellaisen kertomatta, etenkin pikkutytöille. Anteeksi vaan niukkasanaisuuteni tai tylsyyteni siinä kohtaa, mutta kokemuksemme mukaan kylän pikkutytöt eivät pentu-uutisia kuultuaan malta pysyä poissa portiltamme ja joskus on sattunut tilanteita, että löydän tyttösiä pihalta portin sisäpuoleltakin. Myös silloin, kun siellä aikuiset koirat ulkoilevat ja pentujen aikana ne oikeasti pennuttomatkin voivat heittäytyä kovin narttumaisiksi. Ei se haittaa vaikka niitä joskus tulevat rapsuttelemassa, mutta arjessa sekä härdellissä piisaa paljon on muutakin puuhaa ilman, että vahdin portinkolahduksia enkä ikinä jätä pentuja valvomatta lasten kanssa paneutuakseni muihin hommiin. Valitettavasti aika on rajallista ja toisekseen nuo pennut ovat jo jonkin muun, joten vastuunsa sitenkin. Lopuksi risteyksessä erotessamme tyttö huikkasi: "Oikein mukavaa koiranhoitopäivää sinulle!". Voi miten mukavasti lämmittikään mieltä pikkutytön huikkaus ja hoksaavaisuus. Kyllä lapsista olisi monella aikuisella opittavaa. Mukava sananvaihto aamuun voi todellakin joskus olla koko päivän pelastus!
Viime lauantaina pennut täyttivät viisi viikkoa ja saivat matokuurin päivän kunniaksi. Maistui muuten kaikille oikein hyvin ja ihan puistattelematta. Liekö ihmisten maistelu (etenkin jalkojen) avartanut makunystyröitä jo kaiken sietäväksi? Vauhti lisääntyy vaikkei jalat ja pää joka hetki satavarmasti vielä pelitä yhteen, mutta lystiä niillä piisaa sekä pyrstönputsaajia/leikittäjiä (ei kunnon kimppakuvia ole vielä olemassa). On ne uteliaita, reippaita, hampaallisia, kaiken syöviä vuotovikaisia ihanaisia!
Jännityksellä odotan päivän kirkastumista aurinkoiseksi ja kesäkukkasteni kohtaloa pakkasyön jäljiltä. En taida enää niitä kastella.... Aurinkoista päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti