Eilen lähti MantaGasoliina kotiinsa ja lämmin kiitos Pirjolle ja Eerolle! Manta on todella avoin ja ihastuttava koira varustettuna erinomaisin emävaistoin. Pennut puolestaan nauttivat 7-viikkospäivän kunniaksi rallattelusta ja matolääkkeestä, josta muuten tykkäsivät. No toisaalta - mikäpä niille ei maistuisi?
Pentuja on rassattu, testattu, hellitelty ja erinomaisiksi snautserinaluiksi havaittu. Huomenna on eläinlääkärin tarkastus, tiistaina saavat nauttia kylpyläpäivästä ja sitten alkaa luopuminen hektisistä hetkistä. Tai no minut tuntien - helteisistä hetkistäni en luovu, mutta tästä railakkaasta pentuelämästä. Toistaiseksi. Keskiviikkona alkaa luovutukset ja viimeinen lähtee sunnuntaina. Haikeaa, mutta helpottavaa on se, että mainioille perheille jälleen menevät ja saamme sivusta seurata kakaroitten kasvamista.
Tänään vietetään siistiytymispäivää ja eivät muuten tykkää, että karvaakaan katoasi... Mutta turkinhoito on tärkeää. Ja ulkoillaan!
Ps. Jos joku ihmettelee hiljaisuuttani, niin viikolla oli mm. parin lehden deadlinet ja vihdoinkin alkoi se selkähomma!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
No niin tuli näppäistyä tausta aika syksyisen harmaaksi, joten vastapainona vähän näitä upeita syksyn värejä! Syy...
-
Niin se härdelli hiljenee pienten tassujen tepsutuksesta, kun SuloHistamiini lähtee huomenna Poriin ja taitaa huokaista, että vihdoinkin jok...
Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!
Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti