Kymmenikkö iloitsi eilen vissiin merkkipaalupäivänsä saavuttamista, sillä herättivät koko tuvan kymmenen minuuttia ennen herätyskellon äänimerkkiä kunnon haukkuharjoituksilla. Äänimerkki oli muuten asetettu herättämään vasta klo 5.00, mutta pennut ei sitä tienneet. Niin oli syöty, ulkoiltu ja pehkut putsattu puoli seitsemään mennessä oikein näppärästi. Sama homma toistui tänäkin aamuna, mutta vasta viisi minuuttia kellonsoiton jälkeen ja haukkuharjoitustuokiota pitivät vasta kuudelta. Joo. Meillä soi herätyskello varhain. Vime viikolla ei, kun Jouni oli reissussa, mutta härdelli pitää kyllä osaltaan huolen, ettei meillä ikinä nukuta pitkään tai liekö tullut jo itselle se tylsän aikuisen rytmi, jotta joka päivä on samat rutiinit heräämisajasta lähtein? Ei muuten ole mikään helppo homma viedä paljaita varpaita noitten huusholliin yön jäljiltä. Ovat kovin pirteitä ja suuaukisia yli yön levänneinä sekä innoissaan ihmisseurasta (ihmislihan mausta?) eikä niillä ole estetiikan kanssa lainkaan sama visio kuin minulla. Petejä on petailtu uuteen järjestykseen ja kun rakot ovat pienet, niin tavaraa on irtaantunut noista joltisenkin yön pimeitten tuntien aikana. Ihan ei raivaustraktoria tarvita, muttei kovin kaukanakaan sellainen ajatus hetkittäin - ihanat ja suloiset riiviömme, oikein rajojen rikkojat! Aidoissakin. Onneksi eivät ole riplalla ja kaikki koputtavat nyt kovasti puuta, jotta riploilta jatkossakin säästytään. Syövät kyllä kaiken, mikä suuhun osuu, joten enpä ihmettelisi vatsanpurujakaan...
Selkeetä tulevaa duunariainesta ja nuo sammuttimet eivät liity mitenkään kokkaustaitoihini! |
Pienet hömpsyt voipi silloin tällöin vielä emän alla nauttia! |
Uupuneita hovineitoja! |
Kiitos Marille, joka kävi eilen pennut siruttamassa ja nyt on rekisteröinti kennelliitossa valmis - pennut ovat ihan virallisia tapauksia ja eiköhän kohta jokainen KoiraNetistä löydy. Lilasta tuli Joviaali, harmaasta Juolevi, turkoosista Jässikkä, ruskeasta Jeeveli, vihreästä Jääräpää, sinisestä Juupeli, oranssista Johtotähti, keltaisesta Jättipotti, punaisesta Juhlatuuli ja pinkistä Jumprahuiti. Nyt on hyvä huudella nimillä!
Eläinlääkäri tarkastaa kymmenikön ensi viikolla, jotta jokainen liki tuoreeltaan on tutkittuna lähtöä varten - näihin tunnelmiin!
Pitäisiköhän asettaa ensi kerralla vaikka urheilukuva-kohtaan asetukset, jottei hännättömiksi jää? |
Kuinka koiranpennusta otetaan valokuva ja kiitos nykyisten digikameroitten, muttei sekään helpota, kun kuvattavia on kymmenen, jokaisessa runsaasti liikkuvia osia ja kovin hajaantuvaisia ovat ehtien jo joka paikkaan....
No tässä ne ohjeet kuitenkin!
1. Ota filmirulla pakkauksesta ja laita se kameraan.
2. Ota pakkaus pennun suusta ja laita se roskikseen.
3. Nosta pentu roskiksesta ja harjaa sen kuonosta kahvinporot.
4. Valitse hyvä tausta kuvaukselle.
5. Ruuvaa kamera jalustaan, tarkista että salama ja tarkennus toimivat.
6. Etsi pentu ja vedä likainen sukka sen suusta.
7. Laita pentu valittuun kohtaan ja asetu kamerajalustan taakse.
8. Unohda valittu kohta ja konttaa pennun perässä.
9. Aseta tarkennus kohdalleen toisella kädellä kun samalla houkuttelet pennun pois toisella kädellä.
10. Hae nenäliina ja pyyhi pois kuononjälki linssistä.
11. Heitä katti pihalle ja hae paperia pyyhkiäksesi kissan raapimaa naarmua pennun kuonossa.
12. Yritä saada pennun huomio vinguttamalla lelua pääsi yläpuolella.
13. Laita silmälasisi taas päähän ja tarkista menikö kamera rikki.
14. Ponnahda pystyyn kuin vieteriukko ja tartu pentua niskasta ja sano: "Ei, ei - tuo tehdään ulkona!”
15. Hae lasi ja hyvää viskiä.
16. Istu lempinojatuoliisi, nosta jalat sohvapöydälle, maistele viskiä ja päätä että alat ensi töiksesi huomenna opettaa pennulle "Istu" ja "Seuraa".

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti