Onneksi on koko ajan menty kiinteällä - koputan puuta varuiksi! |
Olen supsatellut niille herätyskellon merkityksestä, mutta piupaut ne supsatteluistani välittävät ja pitävät tiukasti kiinni omasta rutiinistaan. Päivä alkaa varhain ulkoilutuokiolla, jatkuu ruokailulla, jonka jälkeen tarpeilevat uudestaan ulkoillen ja sitten alkaa rytinä sisätiloissa. Hyvin hektinen hetki, jonka jälkeen hävyttömästi käyvät uudestaan nukkumaan ennenkuin kunnolla olen omat silmäni auki saanut. Oma päiväni jatkuu isommista huolehtien ja useimmiten töitä puolituisesti jatkaen, ehkä vähän tupaakin raikaten ja vähän väliä isojen koirien kanssa pentuja palluutellen. Niin. Eipä tuo pentujen rytmi juurikaan eroa meidän normaalista arjestamme, mutta voisivat vartoa herätyskelloa. Ruokahomma jatkuu samanmoisena neljä kertaa päivässä ja joka heräämisen jälkeen kadehdin noitten uskomatonta intoa uusiin seikkailuihin. Hyvin paljon ne nukkuvat ja nukkuessaan samalla uusia taitojaan terästyttävät, sillä hereilläollessa painavat täysillä vanhaa kerraten yhä taitavammin ja uutta oppien koko ajan. Ne nauttivat hellittelyistä, veden läträämisestä räystästipan alla, tavaroitten maistelusta (serlarullan olivat purkaneet ja iloitsivat selkeesti saavutuksestaan), isompien huomiosta ja etenkin siivoamisesta - kaikkeen touhuun menevät hännät huiskaen. Keskiviikkoiltana on pentujen eläinlääkärin tarkastus, jotta jokaiselle kohtuutuore raportti matkalaukkuun pakataan. Lauantaina laitellaankin ensimmäiset maailmaa valloittamaan ja ylpeitä näistä aidoista, reippaista sekä avoimista snautserinaluista ollaan! Aiempina päivinä otetuin ulkoilukuvin tulee kuvasarjaa, sillä sisäkuvissa ollaan aivan liian likellä linssiä (jälleen tuhrittuna) ja nyt sataa vettä, voi sen koleus....
Tämä kuva löytyi kohtalaisen kirkkaana ja varoitus! Tsekatkaa ne johdot, jottei kovin säväytä ketään |
Nyt upotan näppini pentujen touhuihin ja ne luultavasti hampaansa minuun. Yksi poika on edelleen vapaana, kysypäs lisää!
Jk. Olen todella onnettomasti seurannut uutisia, mm. oikeat uutiset, fb tms. Sain just kuulla, että kiekkojunnut olivat voittaneet MM-kultaa jenkeissä - hieno juttu! Joskohan muistan paremmin paneutua sitten ihan oikeisiin MM-kiekkoon. Vapunodotusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti