Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Akka 3 kk ja Rockers` festarit!

Akka täytti viime perjantaina kolme kuukautta. Sitä on ihasteltu sekä rapsuteltu monelta käsiparilta, vähän jo koulutettukin (muistutus itselleni, että koirankoulutus aloitetaan heti sen saavuttua uuteen kotiin!) ja se on osoittautunut erittäin innokkaaksi opiskelijaksi. Paitsi iltavillin aikaan tai juuri ennen päivätorkkuja. Hetket, juuri ennen nukahtamista pentukoira on usein turhankin railakas eikä jaksa keskittyä enää muuhun kuin hektiseen rallatteluun ja raastavaan hampaitten käyttöön. Aktiiviset ja vastaanottavaiset ajat kannattaa käyttää hyväksi. Kaikesta kiinnostuneena Akka touhuaa monenmoista hereilläolojen ajan ja kasvaa nopeasti koko ajan isommaksi, mikä ei ole lainkaan ihme sen suunnattomalla ruokahalulla. Jokeri on ehkä sen paras kisailukaveri ja ne keksivätkin kimppapuuhasteluja mm. ne lukevat yhdessä lehtiä, silppuavat risuja ja muuttavat kukkaistutusteni paikkoja. Se ei esteettistä silmääni miellytä, sillä lehti- ja puusälä tai ne tuunatut kukkaset ja mullat eivät kohtaa roskista. Nuoriso! Suvereenisti pentu painii isompienkin akkojen kanssa, kun ne sille päälle sattuvat. Sattuvat usein ihan isomummoa myöten, mutta ehkä enempi sellaisella neuvomisajatuksella. Tiedättehän mummot? Hellittelevät ja lellittelevät naputtaen kuitenkin ahkerasti sekaan elämänohjeitaan. Kyyhkyihin en sitä ole vielä saanut tottumaan tai en ainakaan keskenään silmittä jätä ja siinä harjoitukset jatkuvat. Mainio pikkuotus se on, joka muita matkien oppii nopeasti kaikenlaisia koiranelämään kuuluvia tapoja. Se pääsee jo sohville ja tuoleille sekä sohvalta sohvalle tai tuolilta tuolille, joiden kautta on ehtinyt jo pöydällekin. Kuvaa noista luvattomista pöytäseikkailuista ei ole, sillä en halua suosia luvattomia touhuja ihailemalla sellaista kameran linssin läpi eikä vahinkoja tämän härdellin väkeen tarvita. Emme ole koiriamme vakuuttaneet, sillä mikään vakuutusraha ei korvaa vahinkoa eläväistä kohtaan ja tuolit ovat visusti pöydän alla. Vahinko ei ikinä tule kello kaulassa, mutta tyhmä, huolimaton tai huoleton ei pidä olla. Kuvasarja Akasta voisi mennä otsikolla: Mitä isot edellä, sitä pienemmät perässä!

"Pienten koirien uudet omistajat ovat vakaasti päättäneet
olla lempeitä mutta lujia, laatia kunnon nokkimisjärjestyksen,
juurruttaa tottelevaisuuden.
Tehdä pennulle täysin selväksi, missä sen paikka on.
Siinä ne sitten ovat. Ruokakuppi. Kori. Huopa. Koiranpentu.
Keittiössä.
Innokkaat omistajat makaavat sängyssään, ovi kiinni
- kovettaen koiranpennun edessä sydämensä.
Koiranpennulta kuluu tunti pari - hyvällä tuurilla vain puoli tuntia -
nyyhkimiseen, vaikertamiseen, ulvomiseen, voihkimiseen, uikuttamiseen,
raapimiseen, tömistelemiseen ja tavaroiden tyrkkimiseen.
Ja sitten se on kierähtänyt kerälle sänkyyn.
Vain täksi yöksi.
Tai seuraavaksi viideksitoista vuodeksi."
-Pam Brown-

Ei pääse isommat enää sohvalle pakoon ja Sökön hoivissa on mukavaa!




Kimppakuvaharjoitukset jatkuvat

Hah, vai ryhmäkuvaa yritit :D

Raakojen omenoiden syönti, etenkin niitten hapan nautinto vaatii luonnetta!





Ja ovat kettumaisia tarttuessaan napakasti hampaaseen

Hellepäivistä on todistettavasti tänäkin kesänä nautittu

  
Fiksu likka!

Nyt Rockers`iin ja lauantai-iltapäivää sekä -iltaa vietimme Rockers` festivaaleilla. Tapahtuma oli Lahdessa, kaikki tapahtumakuvat Ace Cornerin (järjestäjän) ja hauskaa pidettiin lystikkäällä köörillä, lämpimät terveiset! Vaikken ihan rockabilly-fani ole, rock-fani kylläkin, niin tunnustan tässä kohtaa, että aikanaan Stray Catsin Runaway Boys läskibassoineen upposi nahan alle vaikka enempi raskaampaa rokkia kuuntelinkin. Huikeaa on nähdä sekä kuulla kitaravirtuooseja livenä lavalla. Poimin kuvien alle YouTube-linkit, jos nuo jollekin vähän tuntemattomampia ovat. Tässä tuvassa on pukannut nostalgiaa noita piisejä kuunnellessa ja rokaten on aloitettu heinäkuun viimeinen viikko!

Kellomerkkoa en omista, mutta sormimerkin taidan


Fatboyn Cold cold war

Tottakai kuulimme aivan loistavan Sabre Dance -kappaleen

Minun iltani kruunasi Runaway Boys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...