Kennelnimi 27 vuotta!

Tänään juhlitaan. Raappavuoren kennelnimi myönnettiin meille Suomen Kennelliitosta tasan 27 vuotta sitten. Jounin kanssa ehdimme olla kimpassa tuolloin reilun vuoden verran ja noihin aikoihin tuli nopeasti monta muutakin yhteistä asiaa touhuttua. Näin jälkikäteen miettien emme ole hidastaneet vauhtia vuosien varrella, mutta tietynlainen laiskuus värittää päiviämme nykyään ehkä vähän enemmän. Neljännesvuosisata vierähti dobermannien kanssa ja nyt kotiamme somistaa neljä snautseria yhden kääpiösnautserin kanssa ja totean, että tämän lauman kanssa arki ei ole ihan niin hektistä kuin taannoisina vuosina. Toki kaksi lasta, lamavuodet ja leivänhankinnan kommervenkit toivat omat mutkansa muutamaan kiireiseen päivään, mutta asiat järjestyvät aina, etenkin yhdessä yrittäen. Yhteen meidät alkujaan toi kiinnostus koiriin Jounin ollessa palveluksessaan Libanonissa Sajaxin kanssa minun touhuillessani Lissun kanssa. Lomilla ollessaan vietimme yhteisiä koirankoulutustuokioita, yhtäkkiä kipinöi muutenkin ja siitä se yhteinen taipale lähti punoutumaan. Onnittelemme itseämme!

Kasvattajan osasta meinasin vähän mietteitä pistää ylös ja luin hyvin kirjoitetun artikkelin, jota olen saanut luvan lainata, kiitos. Suomen Kääpiösnautseri ry:n puheenjohtaja Mervi Jokinen kirjoitti tuoreimmassa Kääpiösnautseri-lehdessä näin ja ote tekstistä: "Kaikkien jalostuspäätösten takana pitää olla suunnitelma, tietoisuus riskeistä ja ennen kaikkea kirkkaana ajatus, mitä tällä tavoittelen tai mitä teen seuraavaksi. Kasvattajalla on paljon velvollisuuksia: vastuu rotua kohtaan, vastuu koiraa kohtaan, vastuu pennunostajaa kohtaan, vastuu ympäristöä kohtaan, vastuu Suomen Kennelliittoa ja rotujärjestöä kohtaan, vastuu omaa itseään kohtaan, luonnonvalinnan kunnioitus. Oikeuksien lista onkin sitten paljon lyhyempi: oikeus tehdä itse päätöksiä, oikeus sijoittaa koira, oikeus saada tietoa ja koulutusta. Jokainen kasvattaja on paljon vartija. Päätökset, tekemiset ja tekemättä jättämiset voivat vaikuttaa pitkälle rodun tulevaisuuteen. Jos menee pieleen, syntyy sairaita, luonnehäiriöisiä tai muuten viallisia pentuja, kasvattaja on maalitauluna. Kasvattajakurssilla kehotan joko eroamaan kaikista Facebook-ryhmistä tai kasvattamaan tosi paksun nahan. Kasvattaja joutuu tekemään kompromissejä erilaisten asioiden välillä. On hyvä muistaa sääntö harakasta tervatulla aidalla: joko tarttuu nokka tai pyrstö. Nykyään tietoa on saatavissa paljon, jopa niin paljon, että on vaikea erottaa, mikä on totta ja mikä taitavaa manipulointia. Ja vaikka kaiken tekisi oikein, huomioisi kaiken mahdollisen, ihminen ei koskaan voita luontoäitiä, se loppujen lopuksi päättää, mitä jalostuspäätöksestä seuraa."

Kasvattajan ilot jatkuvat pentujen luovutuksen jälkeen ja niitä ovat arjen lomassa mm. kasvattien kehityksen seuraaminen, ihanat omistajaperheet, muihin kasvattajiin tutustuminen, koulutustilaisuudet sekä kokemusten ja tiedonvaihto. SoMe-maailma herättää kohdallani yhä ristiriitaisia tunteita. Se on erinomainen tiedonvälittäjä, mutta ahdistun (jopa BetoniAkatkin ahdistuvat!) välillä keskustelupalstoista enkä ole aikoihin niitä isommin seurannut. Näppini nääs ovat hetkittäin liiankin näppärät enkä noihin keskusteluihin ruukaa tunkea, kun ne aiheuttavat vaan lisää punaisia palloja fb-seinälleni. Palstoilla tuntuu useimmiten olevan kovin mustavalkoista ja yhtälailla näppiherkkää väkeä sekä hyvin vahvasti tunteilla kirjoittavia. Sain vastikään lukea eräältä lemmikkipalstalta postauksen omistajansa ilopilleristä, joka sai tylyjäkin mielipiteitä vastineeksi. Koska palsta on julkinen, niin totean postauksesta lyhyesti näin: omistaja postasi lemmikistään ihastuttavan kuvan mainiten karvaisen kaverinsa mitat, joihon hän sai mukavia kommentteja, mutta myös tyrmistyttävää kommentointia koiran kokoon liittyen. Koira ei nääs ihan rotumääritelmän mittoihin mahtunut, mutta onko sillä perheen parhaan kaverin roolissa merkitystä? Löytyyköhän kasvattaja, joka on jokaisessa pentueessa saanut jokaisen yksilön rotumääritelmän mittoihin osumaan ja joka kasvoi ilman minkäälaista vikaa koon, hampaiden, pallien, karvanlaadun ym. kanssa ensiksi vuoden ikään, unohtamatta seurata myöhemmin edelleen koko pentuetta sairauksien sekä luonteen osalta myös keski-ikään tai vanhuuteen asti. Mikään koira ei rakennu vain vanhemmistaan vaan osuutensa tuo sukutaulun yksilöt hyvinkin kaukaa takaa. Mistään emme vielä tämän päivän tiedoilla tiedä, ilmaantuiko virhe jonkun esivanhemman saattelemana vai oliko se pelkkä luontoäidin hutiheiton syy. Aina on helppo osoitella jotain yksilöä, mutta huomio pitää tehdä koko populaatioon, sillä jokainen rotu menee jollain kohtaa samoihin koiriin.

Kovinkaan kauas taaksepäin ei tarvitse mennä, kun muutamat kasvattajat lopettivat omin käsin tai jättivät rekisteröimättä yhden tai useampia yksilöitä pentueesta värivirheen tai jonkin muun jo syntymähetkellä näkyvän vian vuoksi, jotteivat ne olisi jääneet heikentämään osaltaan muutoin tasaisen pentueen laatua. Olen tavannut koiria, joiden omistajat kertovat, että kasvattaja on kieltänyt ilmoittamasta koiraa esim. match showhun. Silmänlumettahan se on, sillä vikoja tulee jollain kohtaa esille jälkipolvissa ja osalle roduista onkin jo ilmaantunut asioita, joita rodussa ei pitänyt olla lainkaan olemassa. Mitä ei selkeästi näy tai tutkimalla osoiteta, niin sitä ei vaan ole olemassa? Suomen Kennelliiton ylläpitämästä Koiranetistä voi lukea monenmoista ja selvittää pitkällekin taaksepäin tuloksia, mutta ulkolaisten tulosten esille kaivaminen voi olla hankalampaa. Jokainen tutkikoon, miten paljon jaksaa ja mitä tuloksia parhaimmaksi katsoo, mutta kasvattajan vastuu ei pääty pennun luovutusikään.

Kasvattajat saavat yhä valita kasvateillemme kodit ja pidän parempana naamatusten keskustelemisesta. Tänään nautin kakkukahveista, puolisostani (jahka Jyväskylästä kotiutuu) ja härdellistämme maisemineen. Hyvää alkanutta Akkain viikkoa!

Akan kenkäkokoelmaa ja olivat loppuunkulutetut jo ennen sen tuunailuja!

PikkuAkkojen leikkihetkeä ja voi olla, ettei parrat harvenevat....

Mitä isot akat edellä, sitä pienempi Akka perässä

Ihanat PikkuAkat ja nyt samanpainoiset!

Kyyrouva (paksuudesta päätellen?) ikuistettuna "kevään" ensimmäisen kerran, toisen kerran nyt vasta naamatusten nähty

Jk. Huomio, etten koskaan ole uppoutunut yhteen rotuun vaan seuraan monia rotuja, sillä onpahan vaan erinomaista ajatuksen avarrusta. Jokainen koira on perheensä paras karvainen kaveri eikä mitkään puntarit, mittarit tai muitten mielipiteet ikinä saa olla parhaan kaverin mittarina. Nauttikaa toisistanne!

Lokakuulle on luvassa erinomainen seminaari Sukoka ry:n järjestämänä ja tässä infoa lisää