Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Lahti ja MH-luonnekuvauksia!

Tänään piipahdimme Lahden ryhmänäyttelyssä ja tuomari Marjo Järventölä totesi ensimmäistä kertaa näyttelykehässä kirmaavasta Raappavuoren Mielensäpahoittajasta seuraavaa: Ryhdikäs, hieman pikärunkoinen, voimakkuudeltaan sopiva uros, jolla maskuliininen, pituudeltaan hyvä pää. Kallossa hieman kaarevuutta. Vielä pehmeä ylälinja. Hyväasentoiset raajat ja sujuvat liiikkeet. Hyvä karvan karheus, ok väri. Ystävällinen käytös. JUN ERI JUK3 

Kiitos hauskasta aamupäivästä Pekalle ja Tarjalle, Ressusta on kasvanut upea ja avoin nuorukainen 😍

Raappavuoren Mielensäpahoittaja

Nyt on K-pennuistamme 6/8 ja L-pennuistamme 4/8 MH-luonnekuvattu. Tänään MH-luonnekuvattiin Raappavuoren Lorupotti, FI & EE MVA HeJW -19 Raappavuoren Lumolikka, Raappavuoren Kehveli ja Raappavuoren Luottomies. Erinomaisessa miljöössä tapahtuvan MH-luonnekuvauksen järjestivät Cockeriharrastajat ry., kuvaajina olivat Marjut Kautto ja Anna Aaltonen, testinohjaajana Timo Mollberg, koetoimitsijoina Sanna Samio-Karine ja Susanna Korpi.









Eilen kävin MH-luonnekuvauksessa Raappavuoren Karuakan kanssa samassa paikassa ja toimivan tiimin, Cockeriharrastajat ry:n järjestämässä tilaisuudessa








Akan MH-luonnekuvausvideo ja valitettavasti etäleikki puuttuu, sillä oli tekninen häiriö videoijalla. Etäleikistä voin todeta, että matka leikittäjän tykö oli Akan mielestä liian pitkä siitä sen kummmmin innostumatta, mutta kyllä Akka seurasi etäleikittäjän hyppelyä ja huutelua puolivälistä matkaa. 

Iso kiitos aktiivisuudesta monella saralla kasvattiemme omistajille ja paljon tsemppiä tuleviin koitoksiin. Jokaisen kasvattimme suurin rooli on olla koko perheen paras karvainen kaveri ja jokaisella kasvatillamme on maailman paras koti 💖

Kuvanapsuja viikon varrelta ja tässä visiteerasimme Reetin, Sökön, Akan ja Alman kanssa Välilän residenssissä, jossa Hopo, Sepe ja Repe saivat mellastaa tyttösten kanssa












Ihania syyskesän päiviä jokaiselle!










lauantai 18. syyskuuta 2021

Hyvinkää ja Akan sulhanen!

Tänään kurvasin Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä seuraamaan tiukan ja laajaa arvosteluskaalaa käyttävän ruotsalaistuomari Jens Myrmanin tuomarointia kääpiösnautseri- ja snautserikehässä. Kipaisinpahan Raappavuoren Myrskynmerkin kanssa kehämenossakin ja tuomari totesi Mintusta tänään näin: "10 kk, antaa tänään hieman pitkärunkoisen kuvan itsestään. Narttumainen pää. Erinomainen kaula. Hieman huolettomat korvat. Hyvä ylälinja. Hieman niukat kulmaukset. Riittävän vahva runko. Erinomainen turkinlaatu ja väri rungossa. Hyvä sivuaskel, liikuu hieman löysästi edestä." JUN EH JUK1

Kiitos loistavasta seurasta Hannalle ja Jokelle! Minttu Akantytär on oikein ihastuttava ja erittäin lupaava snautserineito 😍 

Raappavuoren Myrskynmerkki, kuva Eveliina Kammonen

Raappavuoren Myrskynmerkki, kuva Eveliina Kammonen

Raappavuoren Myrskynmerkki, kuva Hanna Ukonmäki

Meillähän on pentusuunnitelmia ja nyt julkaisen FI & EE MVA Raappavuoren Karuakan sulhasen. 

Akan sulhanen on ruotsalainen, miellyttäväluonteinen, komea, upean sukutaulun ja karkean karvan omaava SE MVA Argenta´s Saxe Segersäll. Sen isä on C.I.B, SE & DK & FI MVA, PMV -91, SEV -91 Argenta´s Griffith, jolla on koulutustunnukset KORAD ja LP1 ja emä SE & EE & LT MVA SE VMVA Argenta´s Karamelli. 

Saxen lonkat on lausuttu B ja silmät peilataan ennen astutusta. Kiitos Boel Niklasson ja Carina Andersson-Rapp tästä yhteistyöstä, joka toivon mukaan kantaa hedelmää. Akan juoksuja odotetaan alkavaksi joulukuun tienoilla, joten tulosta on nähtävillä helmikuussa 2022. 



Saxen sivut ja Saxen sukutaulu

Saxen isä
Saxen emä

Ja tässä Saxen morsian FI & EE MVA Raappavuoren Karuakka (CIB & DK & SE MVA Mohner´s Nordic Star - FI & EE MVA Raappavuoren Hepsankeikka) ja Akka KoiraNetissä 

FI & EE MVA Raappavuoren Karuakka, kuva Petra Tiittanen


Tähän viikonloppuun on mahtunut synttärijuhlaa, kiitos ja onnea Nea 💖 ulkoilua, paljuilua, allaspyrähtelyjä, runsaasti seurustelua ja toivotamme kaikille ihania syyskuun päiviä!





maanantai 13. syyskuuta 2021

Tallinnan reissu sisarusten kanssa!

Vietimme pikkulomaa Tallinnassa ja samalla kipaisimme kolmena päivänä Luigessa kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Tekstiä en isosti kirjoittele, sillä huilaan ja onnekseni jalkani sekä selkäni kantoivat menoa. Isosti emme Tallinnassa kävellen liikkuneet, mutta vähän kuitenkin mestoilla pyörimme Vanhassa Kaupungissa sekä Rottermannin korttelissa syöden, juoden ja nauttien ihmisvilinästä, joka oli yhä hiljaista, mutta jo vilkkaampaa kuin aiemmalla kerralla. Jokaisessa ravintolassa ja joka päivä näyttelyssä meiltä pyydettiin koronatodistukset, hyvä niin. Kiitos paikan päällä tavatuille ystävillemme ja aina on ilo nähdä naamatusten!

Perjantaina George Schogol Georgiasta arvosteli snautserit eikä palkinnut ainoataan narttu SA:lla. Onko todettava, että meillä on surkeat nartut? No ainakin tämän tuomarisedän mielestä on.

Raappavuoren Könsikäs: 4,5-vuotias, keskikokoinen, voisi olla vahvempi rintakehä, hyvä ylälinja ja häntä. Riittävät kulmaukset. Tasapainoiset liikkeet. VAL ERI VAK4 

Raappavuoren Karuakka: Erinomainen kokonaisuus, vahva eturinta. Lanne liikkuu liikkeessä ja pitäisi olla vakaammat liikkeet. VAL ERI VAK1 

Parikilpailu: Tyypilliset snautserit, ovat hyvin samankaltainen ja erinomainen pari. ROP KP

Eestiläinen Helen Tonkson tuomaroi snautserit lauantaina.

Raappavuoren Könsikäs: 4-vuotias. Hyvä pää. Hyvä ilme. Hyvä rintakehä ja riittävän pitkä kaula. Hyvä hännänkanto. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvä karva, väri ja luonne. VAL ERI VAK4 

Raappavuoren Karuakka: 4,5 vuotias. Erinomainen tyyppi. Kaunis pää. Riittävä eturinta ja luusto. Hyvä rintakehä. Erinomainen ylälinja ja hännänkanto. Voisi olla yhdensuuntaisemmat liikkeet. Hyvä karva, luonne ja kunto. VAL ERI VAK1 SA PN2 varaCACIB -> muuttuu CACIBiksi!

Parikilpailu: Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Kauniit päät ja ilmeet. Hyvät karvat ja värit. ROP KP

Eestiläinen Viive Maranik oli sitten arvostelemassa sunnuntaina ja olen hämilläni hänen tyylistään. Mutta sallittakoon minuuttitolkulla pelokkaiden koirien seisottamis- ja tutkimisyritykset tai valionarttujen kilpailuluokan pitkät miettimiset ja juoksuttamiset ennenkuin päätöksiään teki. SA ei irronnut ainoallekaan nartulle, mutta KP:n antoi sentäs parikilpailussa. No nämä on välillä näitä ja meidän kasvattimme antavat tuomarin tunkea sormensa syvälle suuhun epäröimättä.

Raappavuoren Könsikäs: 4-vuotias, erinomainen tyyppi, pitkä pää, kuono-osa voisi olla hieman vahvempi, erinomainen korvien asento, vahva ja hyväasentoinen kaula, erinomainen häntä ja hännänkanto, hyvin kehittynyt edestä ja takaa, erinomainen rintakehä, hyvänlaatuinen karva, vapaat liikkeet. VAL ERI VAK3 SA PU4

Raappavuoren Karuakka: Erinomainen tyyppi, vapaat liikkeet, pitkä askel, kaunis ilme, hieman levottomat korvat, vahva kaula ja selkälinja, erinomainen häntä ja kanto, hyvin kehittynyt rintakehä, erinomaiset kulmaukset, hyvänlaatuinen karva. VAL ERI VAK1

Parikilpailu: Hyvin tyypilliset koirat, kauniit ilmeet ja vapaat liikkeet. ROP KP

Tallinnan reissukuvat sekalaisin menoin ja tämä oli jälleen kerran huippuloma! Iso kiitos ihanille kotimiehillemme 💖
































Onnea on luotettavat ja huumorintajuiset kotimiehet!



Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...