Lisääntyvää puuhastelua

Pentulassa on edelleen kaikki mainiosti! Ähinää, karjumista, kilpakiljuntaa, painia, muksahteluja, maistelua, onpa useimmilla jo kulmuritkin puhjennut ikenen läpi, nopeaa kehitystä! Ne kuulevat myös hyvin jo pienetkin rasahdukset, kun kodinhoitohuoneessa liikutaan, välillä innostuvat seurustelemaan äänekkäästikin, mutta useimmiten ne vielä vaan tillottavat puuhiani sinisin silmin ja tiedän, että kohta minulla on kunnollinen apulaisjoukkio näissä kotipuuhasteluissa - mahtavia juttuja luvassa! Pennut jaksavat jo hieman pidempiä aikoja seurustella joko keskenään tai ihmisten kanssa ja oikein mielellään sylissäkin viihtyvät

Viikonlopun aikaan laajennettiin vähän pentujen liikkumatilaa laatikon ulkopuolelle, kun olivat jo innokkaina tulossa tutustumaan muuallekin. Niinpä otimme laatikon reunaesteen pois ja vuorasimme lattian sanomalehdillä sekä pienellä matolla, ettei pienten tarvitse liukastella ja onpahan vähän pehmikettä harjoituksiin, menevät hetkittäin jo laukka-askelin! Tänä aamuna tarjoilin ensimmäistä kertaan pennuille sitä "oikeaa" ruokaa maistiaisiksi ja perinteisestihän siinä kävi - tytöt olivat innokkaita ja uteliaita, kävivät ahmimaan reippaina. Poikia vähän puistatti alkuun se touhu, nisä on vielä niille mieluisampi (vissiin poikapuolisille ihan perinteistä?), mutta eiköhän tuossa harjoittelu tuota tulosta. Ruokaa maistoivat, mutta nisillä tungos jatkuu - hetkittäin aikamoista taiteiluakin?

 

Perjantaina pennut täyttävät neljä viikkoa ja taidan pannoittaa ne "synttäreitten" kunniaksi, sillä hyvä on yksilöittäin tutustua noihin paremmin, vähän luonteenpiirteitä seurailla ja pantojen avulla pysyn paremmin laskuissani. Tasaisia ovat olleet, niin jätin tuon pantatouhun myöhemmäksi.

Lunta on taas tuiskunnut ja viima vähän vähensi nautintoa ulkoilusta, mutta pakkasta vain 5 astetta!

Ja kyllä sitä kuvablogia kaipaan, nytkin olisi mukavaa vertailla tapahtumia ja kuvia noitten pentueitten touhuiluista. No, se katosi kuvineen ja juttuineen eikä taida palautua. Nuo kuvat tuolta pentulasta eivät aina niin kovin häävejä ole, mutta jospahan tilanteet käypi ilmi...

G-pennut kolme viikkoa ja ikävaiheista

Kahdeksikkomme saavutti tänään kolmen viikon iän, tässä kaksi kaverusta poseeraamassa (huomaa alemman kaverin märäksi imuteltu naama!) ja kuvia olisin noista tänään enemmänkin ottanut, mutta tahtovat ehättää jo liian likelle linssiä, joten kuvat-kansioon lisäilen kuvia, jahka jotain muunlaistakin onnistuu kuin nukkumiskuvia...

 

No tähän se nukkumiskuva sitten tältä päivältä, ovat muistaneet ruokailla...

 

 

Ja pojat kolmiviikkoisina!

 

 

 

Laatikossa tapahtuu jo muutakin kuin syömistä ja ahkeraa kasvamista (nukkumista!). Kaikki ovat osoittautuneet reippaiksi ja aktiivisiksi otuksiksi, tekevät säännöllisesti kävelyharjoituksia ja käyvät pissalla jo itsenäisesti makuupaikkaansa kauempana. Emä voi edelleen hyvin, syö paljon ja maitoa riittää vielä ruokintaan mainiosti, se myös viihtyy yhä pidempiä aikoja muuallakin kuin pentulassa, etenkin iltaisin sohvalla rapsuteltavana (menee vähän toistoksi nuo kuulumiset, mutta hyvin siis menee eikä tulehdustakaan ole ilmennyt nisissä tai muualla, koputan nyt puuta!). Kohtapuoliin pennut pääsevätkin tutustumaan vellikupille ja siitäkös se riemu sitten alkaa! Sen myötä lisääntyy minunkin hommani tarjoilijan sekä siivoajan ominaisuudessa, sillä ruokahommia harrastetaan neljä kertaa päivässä ja heti ensimmäisen ruokailun jälkeen emä lopettaa pentujen siivoilut (taidankin ostaa kauppareissulla lisää tuoksukynttilöitä). Nämä kuvat on otettu 19 vrk:n ikäisenä





Keskiviikkona huomasin, että ovat löytäneet kuulonsa ja sen myötä hoksanneet äänensä, ääniharjoituksia pitävät lystikseen ja nauttivat selväsi kuulemastaan enkä enää sekoita kyyhkyjen ja laatikosta kantautuvien äänten kakofoniaa keskenään. Murinaa, röyhähtelyä, vinkumista, haukahteluja! Kolme kertaa olen noilta kynnet leikannut, vielä sujuu rimpuilematta, mutta 3-viikkoissynttärilahjaksi antamani matolääke ei ollut oikein mukava juttu, emän nisille pääsivät samantein omituista makua suustaan poistamaan. Ihmiseen ovat päässeet kunnolla tutustumaan - pennut tulevat jo innokkaasti haistelemaan ja maistelemaan, meidän tehtävänä on nyt hellitellä ja antaa noiden hoksata, että ihminen on hyvä juttu ja kädet hellyyttä varten.

Hertta, Reeti ja Sökö innostuivat pentulasta taas tosissaan, kun sieltä niin hassunkurisia ääniä kuuluu. Ne vartovat kärsivällisesti emän kutsua portin takana, mutta saattavatpa emän ulkoillessa käydä luvatta likempää tarkkailemassa pentujen touhuja. Hertta ja Reeti muistavat vissiin kokemuksesta, että kyllä se aika niillekin tulee pentuja leikittämään, mutta Sökö! Voi hyvä tavaton, kun se ei meinaa pysyä nahoissaan, se selvittää kuin Mertaranta konsanaan pennuista meille isoon ääneen ja malttamattona odottaa, että jokos tää se päivä on, kun laatikkoon pääsen!

Pari kuvaa aamulta aikuisten pihaulkoilusta - Hertta hakee Sököä ja Irmaa leikkiin



Irma ja Sökö omilla reissuillaan - muistoksi tämän aamun lumitilanteesta, pakkasta 8 astetta




Seuraava teksti on kopioitu joskus jostakin ja kuvablogissa oli merkintä, että mistä, mutta kun se kuvablogi ei toimi... Tämän olen kuitenkin tallentanut omiin tiedostoihini ja laitan sen luettavaksi.

Pennun ikävaiheet (syntymästä puolivuotiaaksi)

Syntymän jälkeen on nk. vegetatiivinen kausi kahteen viikkoon asti. Tällöin pentu käytännössä vain nukkuu ja syö. Pennun jatkoa ajatellen on kuitenkin hyvin tärkeää että pentua käsitellään myös tänä aikana. Noin 2-3 viikon iässä pentu alkaa valmistautua oppimiseen, sitä vaihetta kutsutaan siirtymäkaudeksi.

Koiran elämän ratkaisevin kausi eli leimautumiskausi alkaa noin kolmen viikon iässä ja jatkuu noin 12 viikon ikään saakka. Tänä aikana kokemiaan ja oppimiaan asioita koira ei unohda - ne heijastuvat sen käyttäytymiseen koko sen loppuelämän ajan. Leimautumiskauden alussa, kennelissään, pentu tottuu ympäristöönsä: emoonsa, sisaruksiinsa, ihmisiin, ääniin jne. Tätä kautta pidetään yhtenä tärkeimmistä psyykkisen kehityksen kannalta.

Seitsemästä viikosta eteenpäin alkaa nopean oppimisen kausi. Koira oppii ja ottaa vastaan enemmän kuin koko elämänsä aikana yhteensä. Tässä iässä pentu oppii ymmärtämään käskyjä ja puhetta ja tällöin olisikin hyvin tärkeää puhua pennulle paljon ja selkeästi. Pentu oppii nyt myös kiellot ja alistuu niitä noudattamaan. Pennun mahdollinen dominoiva luonteenlaatu tulee tässä ikävaiheessa hyvin esille, joskin havaitseminen vaatii yleensä kokenutta ”koirasilmää”.

Sosiaalistumisen kaudella (8-16 vk) pennun tulisi päästä tutustumaan mahdollisimman paljon erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin, koiriin jne. Tämä voi olla monelle pennunomistajalle vaikea tilanne, koska pennulla ei vielä ole rokotuksia ja emonkin antamat suoja-aineet alkavat vähitellen menettää tehoaan. Kuitenkin on syytä punnita tarkkaan molempia vaihtoehtoja. Toisaalta pennun riski sairastua on suurempi, jos sitä viedään yleisille paikoille jo heti sen tultua uuteen kotiinsa. Toisaalta taas, jos sitä pidetään neljän seinän sisällä aina neljän kuukauden ikään saakka, on paras sosiaalistumiskausi jo ohi, ja pennun opit tältä saralta jääneet mitättömiksi. On syytä muistaa että tällä ajanjaksolla tapahtuneet asiat koira muistaa lopun ikäänsä, joten sitä olisi pystyttävä suojelemaan järkyttäviltä kokemuksilta. Tänä aikana tapahtuneista asioista johtuvia traumoja on myöhemmin hyvin vaikeata ellei mahdotonta saada korjatuksi.

Arvojärjestyksen muotoutumiskausi osuu suunnilleen viikoille 13-17. Pennun on tässä vaiheessa opittava, kuka on joukon pomo ja millainen arvojärjestys koko perheessä/laumassa on (pennun kanssa on hyvä esimerkiksi retuuttaa rättiä, muistaen kuitenkin että ihminen lopulta voittaa aina mittelön). Johdonmukaisuutta ja selkeitä sääntöjä, joista ei jousteta missään tilanteessa!

Noin 5-6 kuukauden ikäisenä pentu on yleensä alistuvaisempi kuin aikaisemmin. Kaikenlainen puuhailu ihmisten kanssa tuottaa sille mielihyvää. Tässä ikävaiheessa pentu oppii parhaiten erilaisia yhteistyötä vaativia taitoja kuten kauniisti hihnassa kulkemisen, autossa matkustamisen jne. (harjoittelu toki kannattaa aloittaa jo paljon aikaisemmin). Tällä kaudella pennulle pitäisi uhrata mahdollisimman paljon aikaa, koska tämä kausi on pennun psyykkisen kehityksen kannalta hyvin tärkeä ja positiiviset kokemukset ihmisten kanssa suunnattoman tärkeitä jatkoa ajatellen.

Noin 6 -7 kuukauden iässä pentu tulee puberteettiin. Tämä on koiralle yhtä vaikeaa aikaa kuin meille ihmisille. Koira voi olla oikukas ja tasapainoton ja omistajasta voi tuntua että koira on unohtanut kaiken aiemmin oppimansa. Koira voi jopa käyttäytyä arasti tai aggressiivisesti tilanteissa, jotka ovat aiemmin sujuneet täysin ilman ongelmia. Toisilla yksilöillä puberteettia tuskin huomaa. Tällä kaudella koiran koulutus kannattaa jättää vähemmälle ja antaa koiralle aikaa. Yleensä tilanne rauhoittuu muutamassa kuukaudessa. Kun puberteetista on päästy yli, tulee koirasta taas yhteistyöhaluisempi ja koulutusta voidaan jatkaa uudella innolla. Noita uhmakkuuskausia koira käy läpi aina hetkittäin johtuen hormonaalisista sekä henkisistä muutoksista aina siihen lopulliseen aikuistumiseen (kahden-kolmen vuoden ikään) asti. Ja välillä joitakin voipi heitellä vielä sen jälkeenkin...

Mukavia ja aurinkoisia ulkoilukelejä!

MurmeliFiiliksiä!

Muistatte varmaan elokuvan "Päiväni murmelina"? No vähän samoin fiiliksin on tämä viikko aloitettu eli jatkuu samanlaisena kuin pari aiempaakin viikkoa. Sökö herättää, kun pentulassa aamuyön syönnille ryömitään. Kaikki muut nukkuvat levollisesti eikä pentulan puuhiin muut ole vielä heränneet kuin Sökö (tai ainakaan kukaan muu niitä ääniä noteerannut). Toisaalta meillä herätään muutenkin arkisin aika varhain, kun työmaat alkavat seiskalta ja tänä aamuna Jouni lähti varhain kohti Upinniemeä (eipä nuo viikonvaihteen herätyksetkään myöhäisemmät ole). Ajoissa meillä ruukataan aloitella päivän touhut, aamupissat, raikkoamiset, ruokailut - kaikki neljän nartun kanssa yhdessä ja sopuisasti aamupalaa myöten. Aamurutiinit jatkuvat pentulan alusenvaihdolla, emän kanssa privaattiseurusteluilla, oman trion lenkittämisellä, ym. "juoksevilla asioilla" (onpas muuten hieno ja kattava sanonta!). Tuleehan minulle välillä kotiin muutakin puuhaa ja rapatessa roiskuu hetkittäin. Olen laitellut vähän vääriä kuvia työmaille, onneksi liittyivät jotenkin rakentamiseen eikä näihin omiin juttuihin eikä "salaisuudetkaan" niistä vikaan lähetetyistä kuvista käyneet ilmi. Ehkä voisin joku päivä paneutua tarkemmin tiedostoihini ja järjestellä ne taas kerran mallilleen... Aloitin jo viikonlopun aikana ja kun se saaturan kuvablogi ei manauksistani huolimatta palaudu (sinne laiteltu monena vuonna aiemmin paljon juttuja ja kuvia), niin etsinpähän ulkoiselta kovalevyltä muutaman vanhan kuvan tuonne kotisivujeni Kuvat-kansioon. Enemmänkin niitä olisi ollut, mutta silmät väsyivät plaratessa ja hiihtojakin piti ehättää telkkarista seuraamaan. Näissä merkeissä mainiosti maaliskuulle, murmelimaisesti murmelien seurassa!

Tiedän, ettei näitä rauhallisia aamuja enää kauaa kestä. Pentulassa touhutaan jo muutakin kuin nukkumista ja tissittelyä - pientä paininalkua, seiniin törmäilyä, kävelyharjoituksia, murahteluja ja äänet voimistuvat. Persus kastuu laatikossa istuessa, sillä kovin ovat vuotavaisia ja lievä ureantuoksu on täyttänyt huushollimme (ostin tuoksukynttilöitä!). Ja jahka lisäruualle viikon päästä ryhdytään, niin hommani vähän lisääntyvät, sillä emä jättää pentujen tarpeittensiivoamisen tykkänään minulle (mitäs menen muuta tarjoilemaan!). Vauhti tulee kiihtymään, tilaa laajennetaan laatikon ulkopuolelle ja veikkaanpa, että eräänä aamuna pennut mekkaloivat ennen Sökön selittämistä. Sökö kävi muuten aamulla hajustamassa runkoaan pentulan likaisissa alustoissa, jotka eivät olleet vielä ehättäneet pesukoneeseen - liekö tuumannut, että naamioitumalla pääsisi pikemmin laatikkoon ajatuksella "pentuna pentujen joukossa"?

On se vaan onni, ettei aamuisin tarvitse muulle päiväksi lähteä. Toisaalta tasapainon vuoksi onkin hyvä jonkun olla kotosalla, sillä meidän huushollin väki on kovin liikkuvaista. Noitten meidän miesten työmaathan vaihtelevat päivittäin ja tahkoavat hirveitä kilometrejä autoihinsa, joten ihan hyvä on omia menojaan rauhoittaa näihin lähikauppoihin. Likka taas kulkee Helsinkiin päivittäin työssäoppimisjaksonsa aikana ja erinomaiseen paikkaan kulkeekin (bussi-juna-bussi ja VR:n myöhästelyt jo tuttua kauraa). Joten aika varhain arkisin pääsen viihtyilemään omissa oloissani - mikäs täällä, lämmin tupa, lystikästä seuraa ja erinomaiset yhteydenpitovälineet verrattuna vanhoihin aikoihin! Ja saatanpahan ottaa välillä ihan hyvillä mielin tirsatkin, jos siltä tuntuu. Käyhän meillä porukkaa, mutta pentulaan en vielä vieraita ole päästänyt, emälle tutun porukan vaan. Vahva veikkaukseni kyllä on, että IrmaEpeliinalla ei ole ihan tarkkaa kuvaa, ketkä kaikki perheeseemme kuuluvat, sillä kovin on innokkaasti kaikkien rapsutettava pentulan ulkopuolella kulkenut ja ylpeänä asiaansa selvittänyt?

Yhtenä päivänä vaan sattui niin, etten muistanut kyyhkyjen olevan irrallaan. IrmaEpeliinahan ei ole niitä tähän asti noteerannut, mutta nyt meinasi jo pieni jahtaustuokio kiinnostaa. Hyvä, että Hertta hälytti minut hätiin ja onneksi Rauha napotti turvassa ihmetellen, että kuinkas tuo yksi harmaa nyt noin innostui? Rauhakin on siis jo tottunut omiemme ystävälliseen seurusteluun ja Sökön leppoisaan pyrstösulkien tuuppailuun. Hyvä, että tuli muistutus näin ehjin seurauksin ja jatkossa tulee taatusti tarkemmin katsottua, mitkä luukut ovat auki ja mitkä kiinni.

Pentukuvia tältä aamupäivältä, ovat nyt 17 vuorokautta ja uteliaisuus lisääntyy - ihmistä haistellaan ja maistellaan, kolme haltiatartakin on tutkittu tai ne kävivät tutkimassa (HerttaReetiSökö), kuulo alkaa vissiin pelata hiljalleen ja siitäpähän tuo toiminta alkaa. Ihanat Murmelini!

 

 

 

 

 

 

Pitäkää huolta itsestänne, toisistanne, terveydestänne ja onnestanne! Hauskoja aurinkoisia päiviä! Joskohan tänään tarkenisi ottaa joku otos ulkonakin... Juu, yhden onnistuneen? tarkenin, Hertta ekana, sitten Sökö ja Reeti haistelee jussikoitten jälkiä - hieno oli keli!

 

Pennut 2 viikkoa ja laumoista

G-pennut saavuttivat tänään kahden viikon iän. Syövät, nukkuvat ja syövät taas lisää. Lakanoitten vaihdolla on jo ihan oikea tarkoitus, sillä eivät ole umpioita. Silmätkin avautuivat jo ja kurkistelevat ihmetellen ympärilleen (eivät näe muuta vielä kuin varjoja ja hahmoja), eteenpäinmenoa harrastavat pienin hetkin jo kovastikin, mutta pääasiassa vaan syövät ja nukkuvat huokaillen tyytyväisinä. Kuuluu sieltä myös kiljahteluja, murinaa ja pieniä haukahduksiakin! Laatikon laitaakin korotin, kun kovin meinaavat emänsä perässä jo laatikosta pois taiteilla, yritys on ainakin kova, sillä emän mukana kulkee ne huumaavat tuoksut. Pentujen kanssa on tullut seurusteltua paljon tai no, toistaiseksi minä olen kertoillut niille satuja ja ne ovat paikoillaan sujuvasti kuunnelleet sekä ihmistä haistelleet ja maistelleet.

Tähän tunnelmia tältä aamulta, ensimmäisenä kasakekkulointia - mahat ovat niin pyöreät, etteivät oikein hyvin päällekkäin tahdo pysyä, sitten onkin vuorossa unihiekkojen hierominen poissa silmistä

Aamu jatkui maistellen kaverin tassua, kuonoa tai muuten vaan karvanlaatua

 

Jaahas, osa kavereista nukkuu ja osa on jo rientänyt ruokailuun! Poseeraanko vielä vai menenkö minäkin?

Laumoista. Otanpas vähän kantaa, kun monet nykyään tykkäävät pitää useampaa kuin yhtä koiraa ja mikäs siinä, mukavaahan se on. Minulta on monesti kysytty, minkä ikäisenä voi uuden koiran ottaa entisen kaveriksi ja kumpaa sukupuolta. Siihen en ole vastannut kuin oman kokemukseni perusteella, sillä mitään aivan oikeaa kaavaa ei varmasti tähän ole - riippuu niin paljon koiran rodusta ja luonteesta, omistajan kokemuksesta, ympäristöstä... Kokemukseni ja kuulemani perusteella helpointa on, kun ikäeroa on vähintään sen verran, että aiempi otus on aikuinen niin käytösmalliltaan kuin ikänsäkin puolesta eli suosittelen sitä kahden-kolmen vuoden ikäeroa. Ei ole kovinkaan helppoa, jos molemmat ovat vielä huimia eikä aiemmankaan käytöstavat ole kauttaaltaan kunnossa - tyhmyys tuppaa tuplaantua eivätkä korvatkaan ole aina ihmisäänille niin kovin kuulevaiset. Myöskään liian suuri ikäero ei ole hyväksi, vanha koira väsyy nopeasti pentuun ja räpsähtelyllään voi aiheuttaa pennulle vääriä käytösmalleja. Eli pennun tullessa iäkkään kaverin huusholliin, on iäkkäämmälle kaverille oltava tarjolla rauhallinen lepopaikka, ettei stressaannu suotta pennun innokkaista huomionosoituksista.

Uros vai narttu? Urosten omistajat tietävät, että teini-iän ja viimeisen aikuistumisen kynnyksellä urokset ruukaavat mittailla katseillaan, olemuksellaan ja pöhinällään toisia uroksia. Entäs, kun laumassa on juuri teini-ikäinen sekä viimeistä aikuistumisvaihettaan käyvät urokset? Näkemäni ja kuulemani mukaan edessä voi olla vakavia valtataisteluja, verisiäkin. Ennen niin hyviä kaveruksia joutuu erottamaan eikä kenelläkään ole mukavaa, ehkä toisesta on luovuttava. Ja jos pöhinävaiheen jaksaa läpi, niin on taas eri asia, palautuuko kaverusten arvomaailma entiselleen uhoiluvaiheitten jälkeen vai jäikö niistä ikuisesti jotain hampaankoloon, jota yritetään sitten loppuikänsä puhistella sieltä pois. Tiedän monia, jotka joutuvat pitämään uroksensa alituisesti toisistaan erillään, etteivät pääse tappelemaan. Suljettuja ovia, erillisiä yhteispuuhasteluja, eläinlääkärikäyntejä tikkausten seurauksina... Surullisia tarinoita olen kuullut, kuinka jo ennen luopumispäätöstä tappelu päättyi toisen vammautumiseen tai jopa kuolemaan - kokoero ja luonne on aina otettava huomioon, kun laumaansa lisää.

Nartun kanssa urokset tulevat yleensä hyvin juttuun, välillä jopa kiusallisen hyvin. Tässä yhdistelmässä suosittelen halvatun hyviä hermoja, luotettavia hoitopaikkoja juoksujen ajaksi tai jommankumman kastrointia. Ja jos sattuupi vielä oikein vietikäs uros, niin se yrittää oman nartun selkään joka kerta, kun palleissa kutinaa on. Etenkään nuoret nartut eivät vielä puoliaan osaa pitää ja seurattava on, ettei ihan villiksi ja väkinäiseksi touhuksi mene. Vanhemmiten nartut oppivat kyllä peräpäästään huolta pitämään, mutta ei sekään kiljahtelu pidemmän päälle mitään hauskankuuloista ole. Kokemuksesta sanon vielä, että jos narttu on päässyt astutusten makuun, niin sehän tarjoaa itseään tuoleista lähtien kaikelle, miksei sitten myös kastroidulle urokselle ja kyllähän sillä vehje pelaa, vaikkei mitään ammu (olen yllättänyt aikanaan Riken Lissun päältä). Loukkaantumisriski siis näissäkin yhtälöissä. Jokainen toki itse vastaa, millaiseen kombinaatioon päätyy, kunhan muistaa, että huushollissa pitää kaikilla olla mukavaa ja turvallista - johan jokainen alituisesta kyttäämisestä ahdistuu.

Omasta laumasta. Meillä on liki aina ollut useampi koira, narttujen seassa myös uroksia. Sekä Rikke  (hammaspuutos) että Urpo (kotikaveri) pääsivätkin palleistaan aika nopeasti ja mallikkaasti meillä on yhteiselot sujuneet. Lissua ja Herttaa oli tosin pahimpien juoksupäivien aikaan pidettävä ylhäisessä yksinäisyydessään, sillä olivat aika ahkeria peräänsä tuuppailemaan myös sille pallittomalle höperölle (nartut olivat siis jo kokeneita!). Näissä touhuissa on mennyt väliovia, ovenkarmeja, kuunneltu piippausta ja ulvontaa... Missään nimessa en itselleni kastroimatonta urosta ota, jos nyt urosta mielin vielä - mukavia, suoria ja reiluja ovat, mutta se narttujen kanssa samassa huushollissa sählääminen vaatii kyllä elinoperaatioita, kärsivällisyydellänikin on rajansa. Sanottava on, että uroksen ja nartun kombinaatio on kyllä kokemukseni mukaan oikein mainio, mikäli toinen on kastroitu.

Sterilisaatiota tai kastrointia en missään nimessä voi terveelle tai lupaavalle koiralle suositella. Ne ovat aina lopullisia päätöksiä ja mm snautsereissa on koko ajan pulaa sopivasta jalostusmateriaalista. Neuvoni onkin näissä päätöksissä, että malttakaa ainakin terveystuloksiin asti. Niin monia on lopullinen päätös hetken heikkoudessa tehtynä harmittanut. Enkä sitä sekalaumaa suosittele myöskään.... Jollei omat hermot mene, niin liekö koiran henkiselle kantille kovinkaan hyviä ratkaisuja? Nämä asiat riippuvat paljon nämä perheistä ja tukijoukoista.

Meillä laumoja on pidetty pääsääntöisesti sopivin ikäeroin yli 20 vuoden ajan. No Lindan ja Riinan ikäero olisi voinut olla pienempi, mutta Lindalle järjestettiin "omaa rauhaa" ja ehkäpä Reetin ja Urpon välillä ikäero olisi voinut olla enemmän kuin vuoden, mutta siinä yhdistelmässä pelasti taas perhe eli privaattitoimintaa riitti molemmille siten, että kumpikin oli suurinpiirtein hanskassa. Meillä on aina vanhempi neuvonut nuoremmalleen talon tavat sekä arvojärjestyksen ihan alusta pitäen (silleen lempeesti) ja jokaiselle on paikka laumassa löytynyt. No tällä hetkellä SököTeini-Ikäinen välillä voipi sanoa, että minähän tiedän kaiken ja välillä vähän mahtailee, mutta nopeasti mummon ja emän seurassa nuo nartunkin orastavat uhoilut ovat jäähtyneet.

Tiedän, että nartutkin tappelevat keskenään ja ne kun tappelevat, niin ne tappelevat tappaakseen (kokemusta suolistetusta nartusta yhdellä tarhalla, kun vahingossa pääsi väärän porukan kanssa ulos). Tärkeää on myös näillä ikäerot ja arvojärjestyksen ylläpitäminen sekä vahvistaminen. Meillä ei ikinä ole nartut tapelleet, ei ole ollut tarpeen, sillä aina olemme uuden tulokkaan tullessa panostanut myös itse sen lauman arvojärjestyksen vahvistamiseen. Eli vanhin syötetään, hoidetaan ja palkitaan aina ensin ja nuorin viimeisenä. Meidän kombinaatiossa on toiminut myös nuori dobermanninarttu iäkkään kodinvaihtajakääpiövillakoiranartun kanssa, kummallakin oli omat omituiset tapansa, mutta hyvin noiden suhde kokoeron kesti, en kuitenkaan suosittele, sillä vaaransa on pienen loukkaantua ihan pelkästä leikkitohinasta.

Juu, laumaa lisätessä kannattaa miettiä eri vaihtoehtoja, on otettava huomioon rotu, sukupuoli, koko, perheen muut jäsenet ja jaksaminen - hauskaa noitten kanssa on enkä päivääkään vaihtaisi pois! No, ehkä jonkun nolomman tilanteen... mutta niistäkin aika on kullannut jo muistot. Ja koska ihminen päättää laumansa koon ja koostumuksen, niin hänen on myös huolehdittava, että kaikki pelaa oikein. Eläimistä pitää riittää iloa eikä niistä saa muodostua taakkaa!

No, tässä oli meidän kokemuksiamme lyhyesti lauma-asioista. Toki monella on toisenlaisia ja aivan päinvastaisia tarinoita lauman kanssa elämisesta ja monen täytyy ne kokea itse... Valitettavan usein kokeillen ja koiran hyvinvoinnin kustannuksella.

Pakkasta on paljon tätä kirjoittaessani, liian paljon ulkoiluun, mutta tuvassa riittää mainiota seuraa ja puuhastelua, onpahan takassakin tulet tunnelmaa luomassa!

Pennut 11 vrk ja "Koiran muistilista"

 

Eipä tarvinnutkaan viikonloppuna urakoida ihan satasella pyrstölihaksia, sillä naapuri oli ystävällisesti traktoroinut pellolle mukavat lenkkipolut. Hän ei taatusti ajatellut ulkoilureittejäni vaan oli tekemässä puusavottaa... Samapa tuo, mukavaa meillä on ollut nyt ulkoilla vähän avarammissa maisemissa ja mukavasti nuo traktoriurat ovat tuoneet vaihtelua liukkaille ja kapeille teille (kuvattu surkealla kännykkäkameralla)

 

Hertta, Reeti ja Sökö kuuntelevat tarkkaan pentulan tapahtumia, Sökö makaa edelleen käytävällä ja on aina auliina ryntäämään pentujen avuksi, mikäli jokin outo äännähdys havahduttaa. Emä ei vielä ole kutsunut noita laatikkoonsa vierailulle, mutta onpa nuo kutsumatta käyneet kaikki katsomassa, miten siellä laatikossa maataan emän huomaamatta ja nyt entistä innokkaammin odottavat syvempää tuttavuutta tulokkaiden kanssa.

Pentulaatikossa: Ensimmäinen kuva on otettu tänä aamuna (pari muuta sunnuntaina) ja 11. vuorokausi alkoi edellisten kaltaisena. Syövät, nukkuvat, venyttelevät, huokailevat ja taas syövät - paksuja ja tyytyväisiä pentuja eikä kukaan ole osoittautunut umpioksi! No sainpahan paremman syyn tuohon lakananvaihtoon, tunnen itseni jo vähän enemmän osalliseksi! Vihdoinkin! Siellä maataan toistaiseksi enimmäkseen kasassa näin, mutta emän saapuessa laatikkoon alkaa vilkas liikehdintä ja kovasti jo jaloilleenkin yrittävät nousta - siitä se lähtee

 

Välillä menee naamatkin ruttuun



Ja pitäähän ne rutut oikaista!



Ja koiranomistajan iloista! Jos uskoisin koiran lukutaitoon, liimaisin tämän lukukorkeudelle esim. ruokakupin eteen, jotta voivat aina syödessään kerrata...

 

Koiran muistilista:

1. Roskakuski ei ole varastamassa meidän tavaroitamme
2. Minun ei ole pakko yhtäkkiä nousta seisomaan, kun makaan kahvipöydän alla
3. En pyöritä lelujani jääkaapin taakse, sohvan tai sängyn alle
4. Minun pitää ravistaa sadevesi turkistani ENNEN kuin tulen sisälle taloon
5. En syö kissan ruokaa, en ennen kuin kissa on syönyt sen, enkä myöskään sen jälkeen kun kissa on oksentanut sen lattialle
6. En yritä etsiä niitä muutamaa puhdasta paikkaa matossa kun olen aikeissa voida pahoin
7. En oksenna autossa
8. En pyöriskele kuolleissa lokeissa, kaloissa, yms. vain siksi että pidän niiden hajusta
9. 'Kissanlaatikkopallerot' - vaikka ovatkin maukkaita, eivät ole ruokaa
10. En syö enää paperinenäliinoja enkä vaippoja ja jätä niitä sitten sulatuksen jälkeen takapihalle
11. Vaipparoskis ei ole piparipurkki
12. En pureskele ihmiseni hammasharjaa ja ole kertomatta siitä hänelle
13. En pureskele vahaliituja, etenkään punaisia, jottei ihmiseni luulisi että vuodan verta
14. Kun matkustan autossa, en vaadi että ikkuna pidettäisiin auki silloin kun sataa
15. Meillä ei ole ovikelloa. Minun ei tarvitse haukkua joka kerta kun ovikello soi televisiossa
16. En varasta emäntäni alushousuja ja tanssi ne suussani ympäri takapihaa kun naapurit katsovat
17. Sohva ei ole kasvopyyhe. Ei myöskään emännän tai isännän syli
18. Pääni ei kuulu jääkaappiin
19. En pure konstaapelin kättä, kun hän ojentaa sen ottaakseen emännän ajokortin ja rekisteriotteen
20. En leiki vetoleikkiä isännän alushousuilla, kun hän istuu vessanpytyllä
21. Mudassa kieriskely ei tule kysymykseen juuri kylvyn jälkeen
22. Kuonon törkkääminen kenenkään haaroihin ei ole hyväksyttävä tapa sanoa hei
23. En piereskele silloin kun nukun omistajani vieressä, etenkin jos takapuoleni on hänen tyynyllään
24. En heti sisälle tultuani laahaa takapuoltani pitkin kokolattiamattoa
25. Vessanpönttö ei ole ehtymätön vesikuppi
26. Kun leikin kissan kanssa ja hän ääntelee kuin vinkulelu, se ei yleensä ole hyvä asia
27. En murise enkä hauku naapureille, postinkantajalle tai sähkömittarinlukijalle, mutta murtovarkaat pidän loitolla
28. Tulppaaninsipuleita ei piiloteta maahan pahan päivän varalle
29. En syöksähdä yhtäkkiä pusikkoon vain siksi että siellä on orava, etenkään kun olen hihnassa
30. Kun ihmiseni tulee suihkusta, minun ei tarvitse nuolla hänen sääriään kuivaksi

Ps. Meillä ei ole kissaa, mutta menisi varmaan senkin kanssa sopuisasti (kuvassa Sökö ja Allu)

Raappavuoren Festmannin silmät on tänään peilattu Per Axelssonin toimesta, silmät muutoin terveet perinnöllisistä sairauksista, mutta totesi lievän distichiasiksen eli pari ylimääräistä ripseä, jotka tulevat ulos normaalin ripsirivin sisäpuolelta luomen reunasta, pehmeät distichiasis-ripset eivät yleensä aiheuta oireita ja kohta on vuorossa luustonkuvaus (Fritjoffin lausuntoa kennelliitosta edelleen odotellaan, se on kuvattu 10.12.). Sököäkin olin alunperin viemässä samaan silmätarkastukseen, mutta enpä tohtinut riskeerata pentujen terveyttä kantamalla itseni tai Sökön mukana jotain tautia kotiin tuliaisena. Kennelyskää on liikkeellä, samoin olen kuullut huhuja ärhäköistä ripulitapauksista. Nämä taudit ovat meillä kovista pakkasista huolimatta jokatalvisia riesoja eivätkä välttämättä aiheuta vakavampaa vaaraa aikuiselle ja terveelle koiralle, mutta pennuille, vanhoille tai vajaakuntoisille voivat olla hyvinkin kohtalokkaita. Muistakaa pitää ne varoajat, jos koira on sairastunut!

 

 

Pennut viikon vanhoja!

Nopeasti päivät ovat vierähtäneet pentuja ihaillessa ja hellitellessä. Ne kaikki voivat mainiosti, nukkuvat paljon ja syövät halukkaasti - tuhinaa, ähinää ja huokailuja satunnaisten naukaisujen ja muitten hauskojen äännähdysten kera (kuulostaa muuten välillä kyyhkyjemme kujerrukselta!). Painot ovat tuplaantuneet viikossa (joillakin vähän reilumminkin) ja jokainen painaa jo yli puoli kiloa. Mikäs siellä lämpimässä ja turvallisessa pentulaatikossa on höllötellessä ja eivätpä juuri energiaansa käytä kuin nukkuessa kasvamiseen. Nisillekin kaikki sopivat mainiosti eikä niistä isommin tarvise vääntää vaan jokaiselle on paikkansa, vielä toistaiseksi taistelutta parhaista paikoista. Emä on reipas ja onnellisenoloinen, se huolehtii pennuistaan hyvin eikä lakanoita ole välttämättä likaisuuden vuoksi tarvinnut vaihdella, mutta olenpa vaihdellut niitä sen tekemisen ja hyvän seuran vuoksi.

 

Tässäpä kuva koko katraasta ja jälkimmäisessä pari kaveria nautiskelee (en ole merkannut pentuja vielä, sillä en näe siihen mitään tarvetta tällä hetkellä, kun ovat niin tasaisia keskenään)

(Kuvia lisään liki päivittäin kotisivujeni kuvat-kansioon ja jossakin vaiheessa tyhjennän sieltä näitä ensimmäisten viikkojen samankaltaisia kuvia, joten kopioikaa niitä itsellenne, jos tykkäätte.)

IrmaEpeliina on selvästi tyytyväinen oloihinsa ja pentuihinsa. Ei näy synnytyksestä enää mitään väsymyksen merkkejä, seurustelee luottavaisesti kotimme muissakin tiloissa, mutta pentulaan en vielä omiani ole päästänyt, tietävät kyllä, mitä siellä on. Sökökin hoksasi ja sillä on kovasti intoa tutustua uusiin sukulaisiinsa, mutta malttaa nätisti maata käytävällä kunnioittaen emän rauhaa. Hyvin tuo nelikko ulkoilee yhdessä ja hellittelee toisiaan, välillä jopa vähän leikkivät tassuillaan toisiaan huitoen (silleen hellästi). Irma näyttääkin kaipaavan hetkittäin muuta seuraa ja sallittakoon se sille, eihän pentula mikään vankila saa olla. Se syö hyvin ja on pitänyt itsensä puhtaana. No se parta on vähän hurjan näköinen, mutta aika aikaansa kutakin.

Sökö supsattelee Irmalle ilmeisesti ihmetellen parran tuoksuja...

 

Irma muistaa ruuan perään kysellä, jos meinaa nälkä yhtäkkiä yllättää - sutjakka ja hyväkuntoinen on!

 

 

Näinä "äitiyslomani" alkupäivinä olen ollut vähän syrjässä tuosta varsinaisesta asiasta, emä hoitaa pentunsa ja minä hoidan emän sekä tuvan muut asiat - meillä ei ole tapana hössöttää. Juuri siitä ylettömästä hössöttämisestä pentulassa tai koko tuvassa voi seurata isoja ongelmia. Perheen ihmiset ja muut eläimet stressaantuvat jatkuvasta hössöttämisestä ja tottakai tunnelma siirtyy sinne pentulaatikkoonkin, ehkä häiriten emän rauhaa ja maidontuloa? Itse pidän kiinni rauhallisesta menosta, rutiineista ja hyvinnukutuista öistä - syntymä on aina ihme, mutta maalaisjärkeä pitää olla päässä! No näin toistaiseksi toimettomana olen puuhastellut kotosalla paljon muuta ja pidin kastajaisetkin! Nimesin ne nyt alustavasti OmaKoira-palveluun nimillä Geologi, Graniitti, Gasoliina, Gertrude, Griselda, Guarana, Granadilla ja Guinevere. Ja kun tuon alustavan tallennuksen tein, niin Epeliinan kohdalla näkyy nyt KoiraNetissä, että pentueita on yksi - se tarkoittaa siis tätä G-pentuetta. Rekisteröimäänhän pääsen vasta, kun uroksen omistaja on omat hyväksyntänsä laittanut ja mikrosiruttaja on numeronsa pentuihin asentanut sekä tallentanut ne OmaKoira-palveluun. Kätevää tämä sähköinen toiminta, ei tarvitse nykyään näissä puuhissa perinteistä kirjepostia käyttää ja sähköisten tallennusten, hyväksymisten ja maksujen jälkeen rekisteripaperit tulevat nopeasti postilaatikkoon.

Hertan, Reetin ja Sökön kanssa olen tenhyt pitkiä ulkoilureissuja mukavissa talvisissa keleissä, ei vaan nuo pelto- ja metsäpolut ole pysyneet kulkukelpoisina tästä jatkuvasta lumentulosta, mutta teitä pitkin nastakenkien kanssa pääsee hyvin, on vähän tylsät nämä tämän kylän samat tiet ja hirvittää tuo kapea Pennalantie, mutta josko viikonloppuna lähtisi urakoimaan polkuja pellonreunoille - saisipahan pyrstölihatkin toisenlaista tekemistä.

Nyt tuulee kovasti ja pakkasta on 8 astetta. No tämä päivä meneekin enimmäkseen juoksevia asioita hoitaessa kylillä. Esimmäiseksi palautan hallille toimiston lankapuhelimen, kun ao. on palannut jo lomiltaan. Ei siitä mitään haittaa ollut, mielellänihän minä puhelimessa huplattelen, mutta se Nokian tunnariääni meinasi aiheuttaa jo painajaisia...

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Pennut 3 vrk

 

Pentujen kolme ensimmäistä vuorokautta ovat kriittisimmät, sillä yleensä näinä ensimmäisinä päivinä selviää, ovatko kaikki pennut elinvoimaisia - toki myöhemminkin voi ilmetä surullisia tapahtumia. Olen seurannut tarkkaan emän ja pentujen vointia, tyytyväiseksi ja levolliseksi sakiksi ovat jokainen osoittautuneet, joten vähän voipi jo huokaista (paino sanalla vähän!). Emä syö todella hyvin, käy tarpeillaan normaalisti, hoitaa pentujaan huolella ja vaikuttaa onnelliselta ja pirteältä. Käy myös iloisen oloisena tervehtimässä pikaisesti myös talon muuta porukkaa! Siitä olen mielissäni, sillä näitä tervehdyskäyntejä seurattuani oletan, että IrmaEpeliinalla on meillä luottavainen olo ja tuntee kuuluvansa porukkaan. Pennut puolestaan ovat pulleamahaisia, syövät ja nukkuvat, pitävät välillä tuhinaa, imutteluääniä ja ähinää, kun mahat täyttyvät

Koiranpennut syntyvät "keskosina" eli eivät näe tai kuule, emä hoitaa myös pentujen tarpeitten teon nuolemalla niitten mahaa ja huolehtii myös laatikon puhtaudesta aina siihen asti, kun pennuille aloitetaan lisäruoka - sitten alkaakin mukava touhuilu pentujen kanssa ihan tosissaan meidän ihmisten osalta. Eli seuraavat kolmisen viikkoa huolehdin pääasiassa vain emän hyvinvoinnista ja emä osaltaan huolehtii pentujen hyvinvoinnista, huolehtiikin varmasti hyvin. Tottakai alusta lähtien meillä alusta lähtien käsitellään pentuja punnitusta tai petivaatteen vaihtoa varten ja tuleehan niitä hiveltyä - aivan ihania kakaroita! Mahtavaa on syntymisen ihme ja noitten ihmeitten seuraaminen jatkossakin!

Tuvassa on ollut rauhallista. Olen lukenut Leena Lehtolaisen Paholaisen pentuja (ei liity koiriin mitenkään!), seurannut Tour de Skitä, ulkoillut ja kävinpä sunnuntaiaamuna hammaslääkärin päivystyksessäkin, kun lohkesi yksi vanha paikka. Mutta sellainen hassu juttu sattui, että korjasi väärän hampaan - enhän minä sitä leuka puuduksissa huomannut! Täytyy tänään käydä uudelleen, kun ei oikein auttanut sen viereisen hampaan korjaaminen... Saatura, en tykkää yhtään. Mutta on se vaan mukavaa, ettei tätä härdelliä tarvitse yksin pyörittää, kun on näitä arjen- ja vastuunjakajia. Olen päässyt puuhailemaan "omia hommiani" tai kunnon tirsoille, sillä tiedän muun talonväen hoitavan asioita sillä aikaa. Kiitän myös ystäviäni tuesta! On ilo jakaa asioita kanssanne, vaihtaa mielipiteitä ja vertailla kokemuksia - tukenne on tuikitärkeää!

Hertta ja Reeti antavat pentulan olla edelleen rauhassa, mutta Sökö huilailee kodinhoitohuoneen oven edessä ja odottaa malttamattomana pääsyä katsomaan, mistä tuoksut tulevat, mutta odottakoon vielä. Omat koirat pääsevät kyllä pentuihin tutustumaan, jahka aika on sopiva. Kerroin sen Sököllekin, mutta tiedättehän te teinit? Kaiken pitäisi tapahtua samantein.

Allu ja Rauha, nuo hohottelevat muusani, ottavat tuvan tapahtumat hyvin rennosti ja Allu onkin ehtinyt opettaa Rauhalle tietotekniikan saloja... Molemmat napottavat koneen päällä, kun silmä välttää ja paukuttelevat näppäimistöä - taas olen esteitä laitellut, sillä se höskänsiivoaminen näppäimistön väleistä ei jatkuvasti innosta. Laitoinpa sitten murulautasen, jotta omat naputteluni sujuvat ilman ylimääräisiä välimerkkejä



Täällä siis kaikki mainiosti, nyt lähden hoitelemaan kylille "juoksevia" asioita - oikein mukavaa tammikuista pakkaspäivää kaikille!

Ps. Juu, tälle päivälle on jo ehdittykin puuhastella vaikka mitä, sillä Sökö hyppäsi mahani päälle viideltä aamulla ja innokkaasti ilmoitti, että Hei, herätys! Pentulassa tapahtuu varmaan jotain! Ainakin ääniä kuuluu! (se reppana ei tiennyt, että siellä oli jo ihminen emän ja pentujen kaverina, jotta minua ei olisi tarvinnut vielä herättää...)

Raappavuoren G-pentue syntyi

 

IrmaEpeliina päätti torstaina, ettei viitsi pidempää mahaansa roikottaa ja aloitti heti varhain aamusta suolensa tyhjentämisen. Torstai vilahti sitten huushollia raikotessa runsaan ulkoilun lomassa. Illalla se tulikin toisiin aatoksiin ja huitaisi yhtäkkiä ruokakuppinsa tyhjäksi hirvittävällä ruokahalulla?! Ajattelin jo, että harjoittelupäiväksi meni, mutta Irmapa muutti vielä mieltään ja aloitti uuden tyhjentämisoperaation myöhään torstai-iltana... Siinäpä se mukavasti touhuillessa valvoen vilahti torstain ja perjantain välinen yö rattoisassa seurassa.

Perjantaina aamuyöstä synnytys käynnistyi tositoimiin. Irma hoiteli hommat kuten fiksun emän tuleekin, rauhallisena ja itsevarmana - niinkuin aiemminkin vähintään kätilönä olisi ollut ja minä valvoin sivustaseuraajana. Tuloksena lumpsahteli tiuhaan tahtiin maailmaan kaksi urosta ja kuusi narttua, jokainen napakkana ja erittäin eläväisenä isoon ääneen suoraan nisälle emän avustuksella möngertäen ja nisillä ovatkin tiukasti pysyneet, huilaavat hetken ja taas imuttelevat. Painoissakaan ei huimia eroja ollut, pienin 240 grammaa ja suurin 320 grammaa, oikein sopivankokoisia.

Ensimmäinen kuva hetki synnytyksen päätyttyä, muut kuvat, kun vähän siistiydytty (kaikki otettu tänään 4.1.)

 

 

 

Irma voi hyvin, se on syönyt, juonut ja ulkoillutkin pihallamme reippaasti - kävi iloisena perheen muillekin koirille toimittamansa terveisensä ja selkeästi ylpeillen. Oman perheemme jäsenet ovat käyneet laatikon reunalla Irmaa rapsuttelemassa ja on se niin kakaroihinsa tyytyväinen emä.

 

Hertta ja Reeti tietävät pentulan touhut jo kokemuksesta, eivät sinne ole menossa, mutta voi hyvä tavaton, että Sököä kiinnostaa! Se makoilee käytävälle odottaen Irman sisäänkutsumista, mutta saapi odottaa vielä useamman viikon innokkuudestaan huolimatta. Näissä merkeissä mennään mukavasti maaliskuulle!

 

Valokuvia tulee napsittua varmaan liki päivittäin G-pennuista, ne pistän suoraan kotisivujeni kuvat-kohtaan (siellä on niille oma kansio). Kaikkia kuvia ei varmaan tule liitettyä aina näihin höpötyksiin...

 

Ps. Kotisivut on päivitetty nyt ajantasalle ja uutisia/pentuja-sivun uutiset arkistoitu viime vuodelta. Vanhoihin uutisiin pääset linkeistä, jotka siis siellä uutisia/pentuja-sivun alalaidassa, mutta tähän pistän kyllä vielä viime vuoden komeisiin uutisiin suoran linkin Vuoden 2012 uutiset 

Vuosi vaihtui

Mukavissa merkeissä on aloitettu tämä vuosi - rauhallista, sopuisaa, lystikkäitä hetkiä ja vielä vauhdikkaitakin retkiä! Huusholli lämmin, perheellä asiat kunnossa ja KoiraKvartetti pelittää hyvin yhteen. Kyyhkytkin saavat rauhassa lennellä, ovat innostuneet vaan turhan paljon pipareista ja suolapähkinöistä. Ihan jatkuvasti ruokapöydällä ovat herkkuja napsimassa eikä nuo varmaan niille kovin hyvää tee, joten kansien alla on herkut säilytettävä, nuo lintumaailman rotat!

Hiljalleen valmistaudutaan IrmaEpeliinan koitokseen, se on hyväntuulinen ja seurustelevainen, mutta lepäilee paljon (ja röyhtäilee). Aattoiltaa vietettiin rauhallisesti omassa tuvassa naapuripariskunnan kanssa seurustellen eikä näillä kulmilla mitään isompaa rakettisotaa nähty. Liekö osittain keli tehnyt tehtäväänsä, mutta sainpas kuulla, että myös Irman olotila oli vaikuttanut siten, että raketit oli jätetty ostamatta, kiitos huomaavaisuudesta. Eipä tuo niitä noteerannut kuten ei kukaan muukaan, ulkoilivat normaalista ja tuumivat vissiin, että onpas taas juhlallisuudet järjestetty HerttaMummokoiran synttäreitten kunniaksi?

Olen ollut facebookissa kaksi vuotta ja eilen tuli pläjäytettyä sinne kuva (tiineys 56 vrk 31.12.2012)

"Siinä maha-asukit pyörähtivät,

kun tyttöset pihalla syöksähtivät.

Keskenään kauan rallattelivat ja

lumeen uusia polkua tallustelivat.

Välillä piti hetkiä huilia ja

märän lumen mausta nauttia."

 

Runosuonikin sykki ja vuoden ensimmäisen aamun ulkoilujen jälkeen jatkoin vähän...

 

"Eloisasti vuoden ensimmäiseen aamuun eikä

lenkilläkään törmätty mihinkään haamuun!"

 

Tuo facebook on ihan hauska, mutta nopeasti siellä jutut "vanhenevat", joten noita juttuja tulee toistettua täälläkin. Eikä siellä kaikki ole, itselläkin meni usempi hetki ennenkuin profiilini sinne uskalsin laittaa, mutta niin sinnekin on vaan asioita ilmestynyt.

 

Nämä päivät ovat kuluneet Tour de Skitä seuratessa - itse en hiidä, mutta hienoa on ammattilaisten menoa seurata! Ostinhan minä reilut 20 vuotta sitten itselleni sukset varusteineen sekä Lissulle valjaat ja vetonarun. Mielikuvissani jo etukäteen näin kuinka koiran kanssa liidellään pitkin peltoja vauhdikkaasti, mutta johan Lissu meinasi kuolla nauruun, kun huomasi tyylini, joten jätin orastavan harrastukseni sikseen. No potkuroinnissa ja ahkioajeluissa on koiravermeet tulleet käytetyiksi, mutta sukset taitavat vieläkin vintillä ihan käyttämättömänä lojottaa (ovat jo ihan museokamaa!).

 

Vuoden ensimmäisen päivän perinteisiin on kuulunut seurata Presidenttimme uudenvuodenpuhe ja hyvin Sauli Niinistö puhui - itsekkyys ja ahneus pois, rohkeutta ja oikeudentuntoa joka asiaan ihan päättäjiä myöten!

 

Jatketaan tätä vuotta iloisin ja avoimin mielin! Odottavan aika on pitkä, mutta soitella saa, pidän puhelimen tarvittessa äänettömällä ja soittelenpa sitten takaisinpäin! Tässä vartoilen puhelua korjausmiehiltä, jotta kylmiö ja pyykinpesukone lakkaavat omituiset mekkalointinsa.

Ps. Kuvia on tullut huonosti napsittua, mutta eiköhän tässä lähiaikoina tule taas kameraan tartuttua. Tiedä vaikka sitten jo loppiaislumpsahteluista kuvia?

Täytyy vielä tuosta korjausmiehen käynnistä, kun oli yllättävän ripeää toimintaa. Soitin maanantai-iltapäivällä Lahden Kodinkonehuoltoon ja tänä aamuna ennen klo 11 oli kylmiön termostaatti vaihdettu sekä pyykinpesukone tehty jälleen hiljaiseksi, siitä oli mennyt joku kakkospumppu. Alunperin lupasivat laittaa korjausmiehen aikaisintaan perjantaina... Nyt on taas mukavampi arkea jatkaa, kun nuo kodin tärkeät työkaverit ovat vähemmän mekkaloivia.