Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kankaanpää RN ja "Tuleeko meille koira"-kurssi

Lauantaina Kankaanpään ryhmänäyttelyssä belgialaistuomari Inge Wilmsen totesi Raappavuoren Kiinnipidosta näin: "2-vuotias poika, kauniit lihakset, hyvä pää liittyen hyvin runkoon, hyvä kaula, hieman kaareva ylälinja, hyvä hännänkiinnitys, erinomainen hännänkiinnitys, hyvin kehittynyt etuosa, hyvät liikkeet, erinomainen karva ja väri, rodunomainen luonne." AVO ERI AVK3

Jänkä Annan trimmaamossa ja kiitos Ninalle kuvasta!

Match showt ovat mainio tapa puuhastella koiransa kanssa, sosiaalistaa koiraa (itseäänkin!) ja niissä voi käydä vaikka harjoittelemassa kehämenoa virallisia näyttelyitä varten. Akka piipahti lauantaina Hollolan Koiraharrastajat ry:n match showssa ollen isojen punaisten neljäs ja sai mukaansa maistuvat palkinnot


Suomen kennelliitto julkaisi Koiranpäivänä 24.4. verkkokurssin koiranhankintaa suunnitteleville, lisää tietoa ja kurssi löytyy tästä linkistä

Kesän tuloa on seurattu helteisissä keleissä ja muistutan, että luonnoneläinten pesimis- ja lisääntymisaika on parhaimmillaan. Myös kyykäärmeet ovat liikkeellä vaikka näiltä nurkilta ne taisivat kadota uusien liittymärakentamisten myötä. Tai ainakaan en niitä viime vuonna enkä vielä tänäkään vuonna ole nähnyt. Moni muistaa aiempien vuosien kohtaamiset


Sympaatin (itsenäiset eläinklinikat) ohjeet varuiksi, jos kyy sattuu puremaan koiraa.

Hauskaa Vappua!

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Imatra Nord, pentuja Kasite kenneliin ja möllikisaa!

Paula kurvasi pääsiäissunnuntaina Imatran Nord-näyttelyyn Mallun kanssa ja tanskalainen Gunnar Nymann Raappavuoren Kuperkeikan näin: "2-vuotias, sopiva koko, pitäisi olla lyhyempi lanne. Vahva pää, saksipurenta. Hyvät silmät. Tarpeeksi yhdensuuntaiset päänlinjat. Toivoisin parempaa lapojen asentoa ja kaulan liittyvän paremmin ylälinjaan. Hyvä hännän asento. Riittävä luusto. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet takana, ahtaat edessä, voisi olla enemmän työntöä." AVO ERI AVK1 SA PN4 varaSERT


Klaukkalassa komea kasvattipoikamme Toto (FI MVA Raappavuoren Irtiotto) nautiskeli pääsiäisenä miellyttävän Evitan (FI & SE MVA Arctic Idols Evita) seurasta ja pentuja odotetaan syntyväksi juhannuksen tienoilla Kasite kenneliin, kuvat Leena Tomberg


Agilityä ja rallitokoa harrastava Toto osallistui toisena pääsiäispäivänä rallytokon möllikisoihin ja sai pisteet 91/100 sijoittuen toiseksi 22 osallistuneen koirakon joukossa. Hienoa ja rohkeasti vaan virallisiin koitoksiin 


Lämmin ei luita riko, mutta kestokynttilä sai paahteessa uudet muodot. Miellyttävät ja helteiset kelit jatkuvat, kuovit saapuivat pääsiäiseksi lähipellolle ja valkovuokotkin kukkivat jo. Nautitaan pihahommista ja huomenna vietetään Koiranpäivää. Itse vietän sen SuKoKan, Suomen Koirankasvattajat ry:n hallituksen kokouksessa, mutta sopinee sekin asiaan. Muille menovinkiksi Salpausselän kennelpiirin match show Jokimaalla, joka alkaa klo 18.


torstai 18. huhtikuuta 2019

Onnittelut 2-vuotiaille ja mukavaa pääsiäistä!

Paljon onnea sunnuntaina 21.4. täyttäville Bertalle, Iinekselle, Kertulle, Mallulle, Jänkälle, Kelmille, Kössille ja meidän Akalle sekä lämmin kiitos omistajille! Tämä pentue on osoittautunut kauttaaltaan lupaavaksi ja pennuista on nyt 7/8 terveystarkastettu kuten myös 7/8 on erinomaisiksi rotunsa edustajiksi näyttelykehässä todettu. Monenmoista menoa on luvassa myös tulevaisuudessa. K-pentueen syntymä ja siitä blogia selaamalla tuoreempaan päin voit muistella K-pentujen alkutaivalta tästä linkistä







Raappavuoren Könsikäs

Raappavuoren Kuperkeikka vasemmalla


K-pentujen emä, FI & EE MVA Raappavuoren Hepsankeikka KoiraNetissä ja sen alta näet koko pentueen viralliset tulokset kuten tietysti myös taustan. Kiitos Johannalle ja Mohner`s kennelille hienosta yhteistyöstä! Kiitos Ninalle mainiosta runosta: "Komeeta kakkosta Koo kakaroille. Kelpo Kehveli kiritti Kiinnipitoa, Könsikäs kannusti Karuakkaa, Kimurantti komppas Kommervenkkiä, Kuperkeikka käännytti Känkkäränkkää. Kas koko komppania kasassa koluamaan, koristamaan kiitollisina kaikkien koteja."

Nyt on aika rauhoittua pääsiäisen viettoon. Meillä sitä vietetään hyvän ruuan ja seuran parissa. Tänään esittelen koiranhankintaa, koiranpitoa ja snautseria rotuna Lahden 4H-kerhon koirakerholle yhdessä Hannan kanssa. Pääsiäisviikonloppuun mahtuu myös astutustapahtuma, jolloin FI MVA Raappavuoren Irtiotto pääsee nauttimaan FI & SE MVA Arctic Idols Evitan seurasta ja josta lisää Kasite kennelin kotisivuilla sekä Imatran näyttelytulosten seurantaa, joista kirjoittelen seuraavassa postauksessa tarkemmin tulosten kera.

Mukavaa pääsiäisen aikaa ja älä jätä koiraa autoon näillä keleillä varjosta tai ikkunan availuista huolimatta!



Agrian ohjeet lämpöhalvauksen varalta ja vaikka ovat esillä, niin en halua kenenkään näitä ohjeita joutuvan noudattamaan. No tulipas linkkejä jälleen tähän postaukseen. Syynä osin se, että netistä löytyy erinomaisia kirjoituksia jo valmiina, mutta isompi syy on se, että minun on pakko koneistumisaikaani rajoittaa vaikka asiaa olisi paljonkin takaraivossa ja näppini tykkäisivät naputtaa. Edelleen muistutan, että fb:n uutisvirtaa en juurikaan seuraa eli viestein ja puheluin tavoittaa parhaiten, jos jotain tietooni haluaa saattaa. Nyt kiirastorstain kimppuun!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Lahti Kv ja terveiset Saksasta sekä Egyptistä

Mainiota huhtikuuta! Maaliskuun viimeisenä lauantaina kurvasi Lahden kansainvälisen koiranäyttelyn kehässä kolme kasvattiemme, kiitos omistajille ja Annelle esittämisavuista sekä Makelle hienoista kuvista. Norjalaistuomari Knut Sigurd Wilberg tuumasi koirista seuraavasti:

Raappavuoren Kehveli: Nuori koira, joka tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen. Hyvä pää, hieman kapea edestä. Tarvitsee lisää massaa kylkiin. Hyvin kulmautunut. Liikkuu kauttaaltaan hyvin, mutta etuosa putoaa. NUO ERI NUK1

Hanna Raappavuoren Kehvelin narun päässä

Raappavuoren Irtiotto: Erinomainen tyyppi. Kaunis pää. Hyvin kulmautunut edestä. Hyvä kaula. Ylälinja voisi olla tasaisempi. Voisi olla hieman enemmän kulmauksia takana. Liikkuu hyvin. VAL ERI VAK3 SA PU3

Anne Raappavuoren Irtioton naruissa

Raappavuoren Känkkäränkkä: Kaunis, erinomaista tyyppiä oleva narttu. Valitettavasti tänään ei ole riittävästi turkkia. Haluaisin nähdä sen kokonaisessa karvassa. Erittäin hyvä kokonaisuus. Liikkuu hyvin. NUO ERI NUK2

Hanna ja kaunis Kerttu

Saimme Saksasta hienoja uutisia - Raappavuoren Gertrude teki jälleen ykköstuloksen Vierkampfissa ja on nyt Baijerin mestari, onnea!


Jounin kanssa vietimme kahden viikon loman Egyptin Hurghadassa auringon lämmöstä nauttien, meressä uiden ja snorklaillen sekä paikallista elämää seuraillen. Tuoreimmat snorklauskuvat ovat Jounin kamerassa enkä malta niitä käydä tähän purkamaan, sillä merenalaisia kuvia onkin jo aiemmin runsaasti kertynyt blogiin taannoisilta Punaisenmeren reissuiltamme. Egyptistä kiinnostuneille löytyy tämän blogin olemassaolon aikana tehdyt: "Matkamme Egyptiin". Muutoin tässä alla muutamat pikaiset napsut tuoreimmalta Egpytin matkaltamme ja hyvin oli lämmittänyt aurinko myös Suomessa kotihengetärtämme, iso kiitos 💖






























Onnea Baltian Muotovaliolle ja Messarimenoa Petran otoksin

Paljon onnea Outille, iso kiitos Pialle ja rapsutuksia Astalle - hienoa menoa on kehissä ollut ja Raappavuoren Intuition tittelit ovat nyt...