Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Luustotulosta ja K-pentue on syntynyt!

Ensin uutiset terveysrintamalta. Suomen Kennelliitto lausui jo perjantaina Raappavuoren Illuusion torstaina kuvatut lonkat A/A sekä kyynärät 0/0. Hienoa sarjaa ja nyt on 6/8 terveystarkastettu, iso kiitos ihan kaikille kasvateillemme!

Rundi noudatti hienosti ohjeitani loppuun asti. Se pakkasi perjantaiaamuna pehkunsa olohuoneesta ja siirtyi pentulaatikkoon. Sieltä se ei hievahtanutkaan koko päivänä kuin pikatarpeille ja niin näki kolme urosta ja viisi narttua päivänvalon perjantai-iltapäivästä lähtein myöhään yöhön. Tai no lamppujen valoa se oikeasti oli, mutta silleen runollisesti kuulostaa päivänvalo paremmalta. Synnytys sujui normaalisti ja oma roolini oli olla jälleen vain sivustaseuraajana. Pentujen painot olivat 300 - 330 grammaa ja jokainen oli virkeä sekä napakka samantein plumpsahtaessaan maailmaan. Hienoja pentuja ja taitava emä eikä tähän mennessä ole tarvinnut kuin huolehtia alustojen vaihtamisesta, emän tarvehädistä ja ruuasta. Pennut imevät hyvin, nukkuvat tyytyväisinä ja ovat täydellisiä pikkuihmeitä, Rundi syö, käy pikaulkoiluilla ja nauttii jälkikasvustaan - tuvassa on täydellinen rauha!





Ihanaa huhtikuun loppua - tuvassa on tuoksut monenlaiset ja ulkoillessa räntäsade virkistää, mutta tunnelma on tärkeintä!

Kiitos Saija - kuovien, kurkien ja hanhien äänet tunnistin ja melkoinen haikarakin käväisi :)

Koiran synnytys ei tosiaan tapahdu, että "plomps" vaan sitä plompsahtelua kestää useita tunteja. Yksin avautumisvaihe on pitkä ja malttia tarvitaan. Vaikka roolini oli vain sivustaseuraaja, seurustelija ja siivoaja, niin totean, että henkistä hommaa tämä kuitenkin on. Nyt on jännitys ja vähäinen väsymys osimoilleen kuitatut. Viime yön nukuin kuin tukki kertaakaan heräämättä ja olen jo ehtinyt reippailemaankin raittiissa ulkokelissä. Aurino pilkahtelee tätä kirjoittaessa, mutta en lähde enää sitä jahtaamaan. Joskohan iltapäivän lenkki olisi tämän aamuista sateettomampi.

Pistän koiran synnytyksen kulun tähän ja se on kopioitu sivuilta: Sympaatti, Itsenäiset Eläinklinikat

Koiran synnytys
Koiran tiineys kestää astutuksesta laskettuna 58-72 vuorokautta. Mikäli nartun progesteronitaso on tutkittu ennen astutusta, voidaan tiineyden kesto laskea tarkemminkin: progesteronitason noususta eli LH-piikistä laskettuna tiineys kestää 64-66 vuorokautta. Nartun ruumiinlämpö laskee tyypillisesti alle 37 asteeseen noin vuorokautta ennen synnytyksen alkua. Kaikilla nartuilla lämmönlaskua ei kuitenkaan havaita.
Synnytyksen ensimmäinen vaihe eli avautumisvaihe alkaa yleensä vuorokauden sisällä ruumiinlämmön laskusta. Avautumisvaihe kestää muutamasta tunnista noin vuorokauteen. Avautumisvaiheessa narttu muuttuu levottomaksi ja alkaa vaellella, ruoka ei enää välttämättä maistu normaalisti ja narttu etsii sopivaa pesäpaikkaa esimerkiksi sänkyjen alta, kaappien takaa tai ulkona tiheistä pensaista. Avautumisvaiheessa oleva narttu läähättää ja useimmat nartut sisustavat itselleen pesää kuopimalla pehmusteita uuteen uskoon. Avautumisvaiheessa kohdun lihaksisto supistelee ja kohdun kaula avautuu. Kohdun supistukset eivät näy päälle päin.
Synnytyksen toinen vaihe on ponnistusvaihe, jonka merkkinä ovat selkeät vatsalihasten supistukset. Synnytyksen toisessa vaiheessa lämpö palautuu normaaliksi. Synnytysteihin työntyvä pentu saa aikaan vatsalihasten voimakkaan ja säännöllisen supistumisen. Ensimmäinen pentu syntyy yleensä puolen tunnin sisällä säännöllisten supistusten alkamisesta. Syntyvästä pennusta nähdään yleensä ensimmäisenä nesteen täyttämä sikiöpussi. Nestepussi voi puhjeta itsekseen, mutta sitä ei kannata puhkaista. Pennun synnyttyä narttu nuolee vastasyntynyttä ja repii sikiökalvot pennun päältä varoen. Pennun päällä olevat kalvot voivat olla vielä ehjät tai jo itsestään puhjenneet. Mikäli narttu ei itse poista kalvoja pentujen päältä, voi pentuja avustaa rikkomalla kalvot ensin kuonon päältä ja poistamalla kalvot sitten koko pennun päältä. Narttu katkaisee pennun napanuoran hampaillaan muutamien senttien päästä pennun navasta. Narttu aloittaa napanuoran katkaisun usein syömällä ensin istukan eli jälkeiset. Narttu nuolee vastasyntyneitä pentuja voimakkaasti etenkin päästä, navan seudulta ja peräaukon seudulta. Pentu kääntelehtii nuolemisen voimasta. Nuoleminen virkistää pennun elintoimintoja ja on sen vuoksi hyvin tärkeää. Narttu nuolee pennut kuiviksi, mutta keskittyy sen jälkeen jo synnyttämään seuraavia pentuja. Pennut pyrkivät hakeutumaan nisille, vaikka narttu petaa ja etsii hyvää asentoa seuraavien pentujen synnytystä varten. Syntyneet pennut hakeutuvat toistensa läheisyyteen kasoiksi lämmittelemään.
Synnytyksen kolmanneksi vaiheeksi lasketaan istukoiden syntyminen. Istukat voivat syntyä joko jokaisen pennun jälkeen tai 2-3 pennun synnyttyä. Nartuilla on normaalisti synnytyksen jälkeen vihertävän mustaa tai veristä vuotoa, joka muuttuu pikkuhiljaa vaaleammaksi. Vuoto voi kestää parin viikon ajan. Emättimestä voi vuotaa myös hajutonta, tummanpunaista jälkivuotoa 4-6 viikon ajan. Jälkivuoto liittyy kohdun kutistumiseen eli involuutioon.
Viimeisen pennun synnyttyä narttu rauhoittuu selvästi ja hakeutuu kyljelleen ruokkimaan pentujaan. Nyt pennut pääsevät imemään rauhassa. Narttu nuolee pentujaan ohjaten niitä hellästi nisille syömään. Narttu viettää pentujensa kanssa lähes kaiken aikansa muutaman ensimmäisen päivän ajan.

Piipahdin illalla kasvattaja-akatemialaisten viikonloppuleirilla huplattelemassa opiskelijoiden kanssa ja tulipa grillattua siinä samalla saunamakkaratkin. Leirillä on hyvät puitteet ja mahtava porukka. Haikein mielin totean, että viime elokuussa alkanut Sukokan akatemia on päättymässä ja mitähän seuraavaksi käyn puuhaamaan? Ehkä keksin jotain.... Kuvat ovat Niemimäen Juhla- ja Majoituspaikasta Asikkalassa, jota voin suositella niin tilojen kuin ruuankin puolesta moneen menoon. Lämpimät terveiset Juhalle, Mialle ja jokaiselle opiskelijalle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rauhallista joulunaikaa ja monenlaista taikaa!

Rauhallista joulunodotusta jokaiselle 💖 Joulu tulla jollottaa, joulupuuron porinassa, hyvän mielen hyrinässä, piparkakku kainalossa, kahvip...