Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

perjantai 18. tammikuuta 2013

Pennut 2 viikkoa ja laumoista

G-pennut saavuttivat tänään kahden viikon iän. Syövät, nukkuvat ja syövät taas lisää. Lakanoitten vaihdolla on jo ihan oikea tarkoitus, sillä eivät ole umpioita. Silmätkin avautuivat jo ja kurkistelevat ihmetellen ympärilleen (eivät näe muuta vielä kuin varjoja ja hahmoja), eteenpäinmenoa harrastavat pienin hetkin jo kovastikin, mutta pääasiassa vaan syövät ja nukkuvat huokaillen tyytyväisinä. Kuuluu sieltä myös kiljahteluja, murinaa ja pieniä haukahduksiakin! Laatikon laitaakin korotin, kun kovin meinaavat emänsä perässä jo laatikosta pois taiteilla, yritys on ainakin kova, sillä emän mukana kulkee ne huumaavat tuoksut. Pentujen kanssa on tullut seurusteltua paljon tai no, toistaiseksi minä olen kertoillut niille satuja ja ne ovat paikoillaan sujuvasti kuunnelleet sekä ihmistä haistelleet ja maistelleet.

Tähän tunnelmia tältä aamulta, ensimmäisenä kasakekkulointia - mahat ovat niin pyöreät, etteivät oikein hyvin päällekkäin tahdo pysyä, sitten onkin vuorossa unihiekkojen hierominen poissa silmistä




Aamu jatkui maistellen kaverin tassua, kuonoa tai muuten vaan karvanlaatua



 


Jaahas, osa kavereista nukkuu ja osa on jo rientänyt ruokailuun! Poseeraanko vielä vai menenkö minäkin?


Laumoista. Otanpas vähän kantaa, kun monet nykyään tykkäävät pitää useampaa kuin yhtä koiraa ja mikäs siinä, mukavaahan se on. Minulta on monesti kysytty, minkä ikäisenä voi uuden koiran ottaa entisen kaveriksi ja kumpaa sukupuolta. Siihen en ole vastannut kuin oman kokemukseni perusteella, sillä mitään aivan oikeaa kaavaa ei varmasti tähän ole - riippuu niin paljon koiran rodusta ja luonteesta, omistajan kokemuksesta, ympäristöstä... Kokemukseni ja kuulemani perusteella helpointa on, kun ikäeroa on vähintään sen verran, että aiempi otus on aikuinen niin käytösmalliltaan kuin ikänsäkin puolesta eli suosittelen sitä kahden-kolmen vuoden ikäeroa. Ei ole kovinkaan helppoa, jos molemmat ovat vielä huimia eikä aiemmankaan käytöstavat ole kauttaaltaan kunnossa - tyhmyys tuppaa tuplaantua eivätkä korvatkaan ole aina ihmisäänille niin kovin kuulevaiset. Myöskään liian suuri ikäero ei ole hyväksi, vanha koira väsyy nopeasti pentuun ja räpsähtelyllään voi aiheuttaa pennulle vääriä käytösmalleja. Eli pennun tullessa iäkkään kaverin huusholliin, on iäkkäämmälle kaverille oltava tarjolla rauhallinen lepopaikka, ettei stressaannu suotta pennun innokkaista huomionosoituksista.

Uros vai narttu? Urosten omistajat tietävät, että teini-iän ja viimeisen aikuistumisen kynnyksellä urokset ruukaavat mittailla katseillaan, olemuksellaan ja pöhinällään toisia uroksia. Entäs, kun laumassa on juuri teini-ikäinen sekä viimeistä aikuistumisvaihettaan käyvät urokset? Näkemäni ja kuulemani mukaan edessä voi olla vakavia valtataisteluja, verisiäkin. Ennen niin hyviä kaveruksia joutuu erottamaan eikä kenelläkään ole mukavaa, ehkä toisesta on luovuttava. Ja jos pöhinävaiheen jaksaa läpi, niin on taas eri asia, palautuuko kaverusten arvomaailma entiselleen uhoiluvaiheitten jälkeen vai jäikö niistä ikuisesti jotain hampaankoloon, jota yritetään sitten loppuikänsä puhistella sieltä pois. Tiedän monia, jotka joutuvat pitämään uroksensa alituisesti toisistaan erillään, etteivät pääse tappelemaan. Suljettuja ovia, erillisiä yhteispuuhasteluja, eläinlääkärikäyntejä tikkausten seurauksina... Surullisia tarinoita olen kuullut, kuinka jo ennen luopumispäätöstä tappelu päättyi toisen vammautumiseen tai jopa kuolemaan - kokoero ja luonne on aina otettava huomioon, kun laumaansa lisää.

Nartun kanssa urokset tulevat yleensä hyvin juttuun, välillä jopa kiusallisen hyvin. Tässä yhdistelmässä suosittelen halvatun hyviä hermoja, luotettavia hoitopaikkoja juoksujen ajaksi tai jommankumman kastrointia. Ja jos sattuupi vielä oikein vietikäs uros, niin se yrittää oman nartun selkään joka kerta, kun palleissa kutinaa on. Etenkään nuoret nartut eivät vielä puoliaan osaa pitää ja seurattava on, ettei ihan villiksi ja väkinäiseksi touhuksi mene. Vanhemmiten nartut oppivat kyllä peräpäästään huolta pitämään, mutta ei sekään kiljahtelu pidemmän päälle mitään hauskankuuloista ole. Kokemuksesta sanon vielä, että jos narttu on päässyt astutusten makuun, niin sehän tarjoaa itseään tuoleista lähtien kaikelle, miksei sitten myös kastroidulle urokselle ja kyllähän sillä vehje pelaa, vaikkei mitään ammu (olen yllättänyt aikanaan Riken Lissun päältä). Loukkaantumisriski siis näissäkin yhtälöissä. Jokainen toki itse vastaa, millaiseen kombinaatioon päätyy, kunhan muistaa, että huushollissa pitää kaikilla olla mukavaa ja turvallista - johan jokainen alituisesta kyttäämisestä ahdistuu.

Omasta laumasta. Meillä on liki aina ollut useampi koira, narttujen seassa myös uroksia. Sekä Rikke  (hammaspuutos) että Urpo (kotikaveri) pääsivätkin palleistaan aika nopeasti ja mallikkaasti meillä on yhteiselot sujuneet. Lissua ja Herttaa oli tosin pahimpien juoksupäivien aikaan pidettävä ylhäisessä yksinäisyydessään, sillä olivat aika ahkeria peräänsä tuuppailemaan myös sille pallittomalle höperölle (nartut olivat siis jo kokeneita!). Näissä touhuissa on mennyt väliovia, ovenkarmeja, kuunneltu piippausta ja ulvontaa... Missään nimessa en itselleni kastroimatonta urosta ota, jos nyt urosta mielin vielä - mukavia, suoria ja reiluja ovat, mutta se narttujen kanssa samassa huushollissa sählääminen vaatii kyllä elinoperaatioita, kärsivällisyydellänikin on rajansa. Sanottava on, että uroksen ja nartun kombinaatio on kyllä kokemukseni mukaan oikein mainio, mikäli toinen on kastroitu.

Sterilisaatiota tai kastrointia en missään nimessä voi terveelle tai lupaavalle koiralle suositella. Ne ovat aina lopullisia päätöksiä ja mm snautsereissa on koko ajan pulaa sopivasta jalostusmateriaalista. Neuvoni onkin näissä päätöksissä, että malttakaa ainakin terveystuloksiin asti. Niin monia on lopullinen päätös hetken heikkoudessa tehtynä harmittanut. Enkä sitä sekalaumaa suosittele myöskään.... Jollei omat hermot mene, niin liekö koiran henkiselle kantille kovinkaan hyviä ratkaisuja? Nämä asiat riippuvat paljon nämä perheistä ja tukijoukoista.

Meillä laumoja on pidetty pääsääntöisesti sopivin ikäeroin yli 20 vuoden ajan. No Lindan ja Riinan ikäero olisi voinut olla pienempi, mutta Lindalle järjestettiin "omaa rauhaa" ja ehkäpä Reetin ja Urpon välillä ikäero olisi voinut olla enemmän kuin vuoden, mutta siinä yhdistelmässä pelasti taas perhe eli privaattitoimintaa riitti molemmille siten, että kumpikin oli suurinpiirtein hanskassa. Meillä on aina vanhempi neuvonut nuoremmalleen talon tavat sekä arvojärjestyksen ihan alusta pitäen (silleen lempeesti) ja jokaiselle on paikka laumassa löytynyt. No tällä hetkellä SököTeini-Ikäinen välillä voipi sanoa, että minähän tiedän kaiken ja välillä vähän mahtailee, mutta nopeasti mummon ja emän seurassa nuo nartunkin orastavat uhoilut ovat jäähtyneet.

Tiedän, että nartutkin tappelevat keskenään ja ne kun tappelevat, niin ne tappelevat tappaakseen (kokemusta suolistetusta nartusta yhdellä tarhalla, kun vahingossa pääsi väärän porukan kanssa ulos). Tärkeää on myös näillä ikäerot ja arvojärjestyksen ylläpitäminen sekä vahvistaminen. Meillä ei ikinä ole nartut tapelleet, ei ole ollut tarpeen, sillä aina olemme uuden tulokkaan tullessa panostanut myös itse sen lauman arvojärjestyksen vahvistamiseen. Eli vanhin syötetään, hoidetaan ja palkitaan aina ensin ja nuorin viimeisenä. Meidän kombinaatiossa on toiminut myös nuori dobermanninarttu iäkkään kodinvaihtajakääpiövillakoiranartun kanssa, kummallakin oli omat omituiset tapansa, mutta hyvin noiden suhde kokoeron kesti, en kuitenkaan suosittele, sillä vaaransa on pienen loukkaantua ihan pelkästä leikkitohinasta.

Juu, laumaa lisätessä kannattaa miettiä eri vaihtoehtoja, on otettava huomioon rotu, sukupuoli, koko, perheen muut jäsenet ja jaksaminen - hauskaa noitten kanssa on enkä päivääkään vaihtaisi pois! No, ehkä jonkun nolomman tilanteen... mutta niistäkin aika on kullannut jo muistot. Ja koska ihminen päättää laumansa koon ja koostumuksen, niin hänen on myös huolehdittava, että kaikki pelaa oikein. Eläimistä pitää riittää iloa eikä niistä saa muodostua taakkaa!

No, tässä oli meidän kokemuksiamme lyhyesti lauma-asioista. Toki monella on toisenlaisia ja aivan päinvastaisia tarinoita lauman kanssa elämisesta ja monen täytyy ne kokea itse... Valitettavan usein kokeillen ja koiran hyvinvoinnin kustannuksella.

Pakkasta on paljon tätä kirjoittaessani, liian paljon ulkoiluun, mutta tuvassa riittää mainiota seuraa ja puuhastelua, onpahan takassakin tulet tunnelmaa luomassa!

Silmäpeilausta, strategioita ja mukavaa viikonloppua!

Eilen peilattiin Sukoka ry:n järjestämässä joukkoterveystarkastuksessa Raappavuoren Johtotähden ja Jumprahuitin silmät terveiksi. Ruuti ...