Näiden kavereitten kanssa ei tarvitse tylsiä hetkiä kokea ja onpa mahtavaa, että Allu voi turvallisesti olla vapaana niin sisällä kuin ulkonakin. Siivoushetkinä en vaan ole ihan varma, ovatko nuo linnunhöyhenet tai snautserin koristekarvoissa kannetut pihaihmeet lattialla ja sängyssä mukavampia kuin aikanaan pistelevät dobermannin karvat, joita löytyi jääkaapista lähtien jokaisesta mahdollisesta paikasta ja unipuuhissa ne tökkivät välillä inhottavasti - ne todella olivat jatkuvana lisänä vaatteissa, matoissa, sohvissa ja petivaatteissa, teräviä kun olivat, niin hanakasti kankaasen upposivat. Niitä pistäviä karvoja löytyy muuten vieläkin, voivat olla ehkä Urpon tai Riinan vai liekö joku jäänyt Lissulta tai Lindalta, jotka ehtivät myös tässä Pennalan talossa asustaa (Rikke lähti sateenkaarelle Lintulan talossa). Suhtautunen vissiin ylimalkaisesti näitten nurkkien putsailuun? Tai oikeasti: meillä ei voi suhtautua siisteyteen liian tosissaan! Ja lähtee noista snautsereistakin karvaa keräilytuotosten lisäksi, mutta huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmista tapauksista. Toki Tolu-Tuulalle täältä aina hommaa löytyisi ;)
Tänä aamuna ruokahetkellä kuului yksi varovainen äännähdys ja riensin pyykkipuolelta katsomaan, että mikä homma on menollaan keittiön puolella. Hertta pönötti kupillaan erittäin vaivautuneena Allun istuskellessa kupin reunalla... Hups! Onneksi ei äännnähdystä enempää, kaipa Hertta oli tuumannut Allun olevan erittäin pienen uhan kupilleen eikä nuo muutenkaan ole tavanneet riitelemään aterioistaan tai muustakaan. Allu onkin aika ahkera kaikenlaiselle muonalle ja tässä sunnuntai-iltaisessa tilanteessa Jouni lennätti lintua monta kertaa pois, mutta aina Allu palasi uskollisesti prinsessakakun kimppuun
Voi kuinka kaipaankaan näinä kosteina aamuina isoa koiraa kaveriksi lenkille! En selkälihajumppaan vaikka sitä särkeekin vaan kumpparini kerää kaikki kivet peltotieltä eikä siellä ole puita tai lyhtypylväitä, joihin nojailla kenkiä tyhjennellessä. Isot koirat toimivat aikanaan hyvin tukena, mutta enhän minä snautseriin voi nojata, johan siinä hassusti kävisi. Mielikuvaharjoituksen paikka ennakkoon, jottei tule kokeiltua tositilanteessa ! Niinpä tulee jo heti aamusta tasapainoharjoituksia tehtyä ja jatkossa yritän muistaa pukea kumppareitten kanssa niin leveälahkeiset housut, että taatusti mahtuvat kumpparin suun ulkopuolelle kivitulvan estoksi.
Muistoja, nostalgiaa: Jouni osti Sökölle uuden kaulapannan Tervakosken näyttelystä, joten vuonna 1990 Rikelle hankittu pentupanta on taas kaapissa odottamassa seuraavaa käyttäjää. Monella se on ehtinyt pentuajan kaulassa roikkua, mutta ehjä ja siistikin tuo vielä on. Sököllekin olisi varmaan kelvannut pidempään, mutta kun se on meidän perinteinen pentupanta eikä tuo sininen väri nyt tytölle oikein, vanhanaikainen kun olen, musta paremmin. Kukahan tuon perintöpannan seuraavaksi kaulaansa saa ja milloin? Ei ainakaan ihan heti meidän huushollissa.
Katselin maanantaina ykkösen aamu tv:n uusintaa ja siinä oli keskustelua uusavuttomista koiran omistajista. "Osaavatko suomalaiset enää pitää huolta koiristaan? Vieraina Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö ja Suomen Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola": http://areena.yle.fi/tv/1648547
Miten voi olla mahdollista, ettei nykyajan ihminen enää tiedä, miten eläimiä hoidetaan tai mitä niitten perustarpeet ovat? Eikö maalaisjärkeä löydy, että osaisimme valita sopivan rodun ja ymmärtää elävän eläimen tarpeet? Yksi harmin aihe on sekin, että ihmiset ottavat lemmikkejä liikaa eikä kaikkien tarpeista enää jaksetakaan pitää huolta, ei edes perusasioista. Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdyksestä kerrottiin, että tämän hetken buumina on jättää vanhat koirat heitteille (ei jakseta enää vanhaa eikä haluta viedä lopullisellekaan matkalle? tai pistää siihen rahojaan...) ja heillä on monta vanhempaa koiraa uutta kotia odottamassa. Pitää ne vanhuksetkin hoitaa loppuun asti, kun kerran on peliin lähtenyt. Hyvä juttu, että asiasta puhutaan ja sitä pohditaan, mutta tosiasia on, että koira-ajokortin tarpeessa olevat eivät ikinä sitä tule hankkimaan.
Ensisijainen vastuu on aina koiranomistajalla! Turha on muualta syyllistä etsiä tai sormella osoitella, jos ei vastuuta omastaan osaa ottaa. Eläinsuojeluilmoituksia tehdään nykyään paljon ja osa niistä voi olla pelkkää kiusantekoakin, kun niitä nimettömänä voi antaa. Hyvä homma kuitenkin on, että kaikki ilmoitukset tarkastetaan, jottei laiminlyöntejä jää pimentoon. Jokaisella eläimellä kuten meillä ihmisilläkin on oikeus hyvään elämään.
Ovat aselakiakin uudistamassa. Sama juttu, räiskijöitä ja vahingonlaukauksa tulee olemaan niin kauan kuin on aseitakin, vaadittiinpa millaisia kortteja ja lupia tahansa. Eivät ne luvat tapahtumia estä vaan käyttäjän/omistajan täytyy tietää aina vastuunsa käsitellessään aseita, koiria, autoja... siis ihan mitä tahansa käsitellessä.
Kasvattajallakin on vastuunsa. Pitää muistaa pennunkyselijöille kertoa riittävästi rodusta ja tarpeista huomioimalla samalla, onko pentu sopiva johonkin perheeseen ennen päätösten tekoa. Snautseria kyselevät yleensä ovat jo etukäteen hyvin tietoisia siitä, mitä ovat saamassa. Oletan, että suurin osa tietää tähän leikkiin lähtiessään, mitä tulee saamaan, mitä mahdollisesti voi tapahtua, millaista se rahanmeno on, millaista vapaa-ajan käyttö tulee olemaan, miten paljon kokemuksia laidasta laitaan vielä tuleekaan saamaan jne. On hyvä tutustua kunnolla rotuun ja aikuisiin koiriin, ennenkuin pennunostoon lähtee tai pentuja edes kasvattajan tykönä näytetään. Ja pitää muistaa, että elävissä olennoissa luonto voipi lykätä jonkin ennalta-arvaamattoman sotkun kaiken muun härdellin sekaan. Pennusta ei voi luvata, mitä se tulee olemaan aikuisena, toivoa vaan.
Omat kriteerini uusille pennunomistajille ovat olleet tiukat ja tiiviisti olen alkutaivalta seuraillut, myöhemminkin laitellut välikysymyksiä ja viestejä. Se minulle sallittakoon, sillä olinhan "mummona" pennuille useamman viikon ajan ja kaikkiin ehdin kovasti kiintyä. Jokainen kasvattini asuu edelleen tyytyväisenä alkuperäisissä kodeissaan ja yhteyttä tulee pidettyä. Omistajien iloa, ylpeyttä sekä onneakin otuksestaan olen hetkittäin huomannut? Hih, ovat he koiriensa kera onnellisia, enimmän osan aikaa... uskoisin ainakin niin. Koskaan ei voi kuitenkaan etukäteen tietää, miten tilanteet elämässä vaihtelevat, mutta hoidetaan hommat päivä kerrallaan ja kaikesta nauttien.
Muistakaa, että kysyvä ei tieltä eksy eikä kysymyksissään kannata nuukailla!
Ai niin, se siivous... Taidan lähteä ensin ulos, kun aurinko paistaa ja katselen tuota siivoustarvetta tuonnempana. Voihan olla, että alkaa satamaan ja pilvisenä päivänä koti ei niin pölyiseltä näytäkään! Olenhan minä jo pessyt kaksi koneellista pyykkiä, vaihtanut hirvensarvisaniaiseen ruukun, mullat ja amppelisysteemin (oli hankalampi homma), selvittänyt postin, maksanut laskut sekä paukuttanut taas yhden naulan seinään. Meni vähän väärään kohtaan, mutta haitanneko tuo? Ja huushollin tavaranpaljous... Hui kauhistus! Siirrän taas pinojen paikkaa vähän piilompaan asenteella: "poissa silmistä, poissa mielestä"!
Hoksasin netin hitauden kanssa tuskaillessa, että otsikointi ei vastaakaan enää todellisuutta. No omahan on tupani ja se lupakin!
Laitanpa vielä loppuun Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen linkin http://www.phesy.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti