Hiljalleen valmistaudutaan IrmaEpeliinan koitokseen, se on hyväntuulinen ja seurustelevainen, mutta lepäilee paljon (ja röyhtäilee). Aattoiltaa vietettiin rauhallisesti omassa tuvassa naapuripariskunnan kanssa seurustellen eikä näillä kulmilla mitään isompaa rakettisotaa nähty. Liekö osittain keli tehnyt tehtäväänsä, mutta sainpas kuulla, että myös Irman olotila oli vaikuttanut siten, että raketit oli jätetty ostamatta, kiitos huomaavaisuudesta. Eipä tuo niitä noteerannut kuten ei kukaan muukaan, ulkoilivat normaalista ja tuumivat vissiin, että onpas taas juhlallisuudet järjestetty HerttaMummokoiran synttäreitten kunniaksi?
Olen ollut facebookissa kaksi vuotta ja eilen tuli pläjäytettyä sinne kuva (tiineys 56 vrk 31.12.2012)
"Siinä maha-asukit pyörähtivät,
kun tyttöset pihalla syöksähtivät.
Keskenään kauan rallattelivat ja
lumeen uusia polkua tallustelivat.
Välillä piti hetkiä huilia ja
märän lumen mausta nauttia."
Runosuonikin sykki ja vuoden ensimmäisen aamun ulkoilujen jälkeen jatkoin vähän...
"Eloisasti vuoden ensimmäiseen aamuun eikä
lenkilläkään törmätty mihinkään haamuun!"
Tuo facebook on ihan hauska, mutta nopeasti siellä jutut "vanhenevat", joten noita juttuja tulee toistettua täälläkin. Eikä siellä kaikki ole, itselläkin meni usempi hetki ennenkuin profiilini sinne uskalsin laittaa, mutta niin sinnekin on vaan asioita ilmestynyt.
Nämä päivät ovat kuluneet Tour de Skitä seuratessa - itse en hiidä, mutta hienoa on ammattilaisten menoa seurata! Ostinhan minä reilut 20 vuotta sitten itselleni sukset varusteineen sekä Lissulle valjaat ja vetonarun. Mielikuvissani jo etukäteen näin kuinka koiran kanssa liidellään pitkin peltoja vauhdikkaasti, mutta johan Lissu meinasi kuolla nauruun, kun huomasi tyylini, joten jätin orastavan harrastukseni sikseen. No potkuroinnissa ja ahkioajeluissa on koiravermeet tulleet käytetyiksi, mutta sukset taitavat vieläkin vintillä ihan käyttämättömänä lojottaa (ovat jo ihan museokamaa!).
Vuoden ensimmäisen päivän perinteisiin on kuulunut seurata Presidenttimme uudenvuodenpuhe ja hyvin Sauli Niinistö puhui - itsekkyys ja ahneus pois, rohkeutta ja oikeudentuntoa joka asiaan ihan päättäjiä myöten!
Jatketaan tätä vuotta iloisin ja avoimin mielin! Odottavan aika on pitkä, mutta soitella saa, pidän puhelimen tarvittessa äänettömällä ja soittelenpa sitten takaisinpäin! Tässä vartoilen puhelua korjausmiehiltä, jotta kylmiö ja pyykinpesukone lakkaavat omituiset mekkalointinsa.
Ps. Kuvia on tullut huonosti napsittua, mutta eiköhän tässä lähiaikoina tule taas kameraan tartuttua. Tiedä vaikka sitten jo loppiaislumpsahteluista kuvia?
Täytyy vielä tuosta korjausmiehen käynnistä, kun oli yllättävän ripeää toimintaa. Soitin maanantai-iltapäivällä Lahden Kodinkonehuoltoon ja tänä aamuna ennen klo 11 oli kylmiön termostaatti vaihdettu sekä pyykinpesukone tehty jälleen hiljaiseksi, siitä oli mennyt joku kakkospumppu. Alunperin lupasivat laittaa korjausmiehen aikaisintaan perjantaina... Nyt on taas mukavampi arkea jatkaa, kun nuo kodin tärkeät työkaverit ovat vähemmän mekkaloivia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti