Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Pennut tänään 5 viikkoa!

Kuvasarjaa perjantailta. Meno alkaa olla mallillaan - ihania tekeväisiä ja jo nauravaisiakin snautsereita!




TuhtiTyyne alias ViehkoVenla on huomannut, ettei ruokakupilla ole välttämätöntä pysyä tarjoilun loppuun asti ja PikkuEero, LiukasLuikku on puolestaan hoksannut, ettei asiat tarjoilun aikana karkaa mihinkään vaan on oppinut pysymään lautasen äärellä tunnollisesti välittämättä enää sen enempiä ympäristön tapahtumista tietäen jo, että ehtii seurustelemaan ruokailun jälkeen. Isokokoisin JätkäJuhani (oikeasti Prince Charming, sillä Jukolan Juhanin kiivasluonteisuutta ei ole ainakaan havaittavissa!) puolestaan on huomannut, että sitä voipi tehdä muutakin kuin syödä ja nukkua. Älkää välittäkö lempinimistä tai pannoista, muuttuvat kaiken aikaa niin olemukseltaan kuin taatusti mahoiltaankin! Ja kuvan laitan siitä kaverista, jonka otos sillä hetkellä sattui onnistumaan, kun ovat aika liikkuvaista sakkia ja epäonnistuneitakin otoksia löytyy... Paljon!




Luonne-eroja siis hiljalleen tulee seurattua ja tietysti vireystilan mukaan nuo mieltään vaihtavat. Jokainen on pirteä, tekeväinen, meneväinen, pomppivainen ja hampaallinen. Erittäin Hampaallinen ja valmis tarttumaan joka asiaan näppärästi - siinä saa niin varpaat, sanomalehdet, lelut kuin petivehkeetkin kyytiä ja touhuamisintoa noilla riittää koko hereilläolohetken ajan, joskus joku väsähtää kesken reissun vaikkapa kynnykselle tai johonkin muuhun vähemmän "hyvään" paikkaan (minun esteettinen silmäni! enkä kuvamanipulaatiota harrasta)






Sunnuntainen pedikyyrisessio suoriutui jokaiselta tällä kertaa ihan hereillä eivätkä ehtineet vastaan hangoittelemaan, sillä naamani ja tukkani jaksavat noita viihdyttää mainiosti sekä SököIsoSiskon seura. Lautastouhukin on hallinnassa tai ainakaan kukaan ei enää makuulteen siinä ruokaile, mutta hoksaavaisina kokeilevat välillä lämpötilaa tassullaan, ettei vaan kieli pala?



Viikonloppuna oli tarkoitus jo pihatouhuun tutustuttaa, mutta kova tuuli siirsi tutustumishetkeä tuonnemmas, sillä meillä ei ole tarkoitus saada nuo ensimmäisellä kerralla haukkomaan henkeä, joka noissa tuulilukemissa olisi ollut erittäin todennäköistä. Josko tällä viikolla lupausten mukaan seesteisimpiä päiviä ja ulkoilutouhusta pentujenkin kanssa päästään nauttimaan? ReetiEmällä on jo vieroitus hyvällä alulla ja se lähtee mielellään lenkille. Intoa näyttäisi olevan pidempiinkin, mutta meillä on tapana antaa aikaa rauhassa totutella taas ei-niin-paljon-imettävän emän elämään, jotta jaksaa jakaa huomiotaan myös jälkikasvulleen - pitkään se varmaan käy jälkiruokahömpsyt tarjoilemassa. Onkin se erinomainen emä ja jättää taatusti jälkeläisiinsä jälkensä luonteen osalta, no tutut emän tuntevat! Pentuihin tulee tottakai vaikuttamaan myös MummoKoiran sekä IsoSiskon opit sekä koko tuvan tunnelma kaikenlaisia kokemuksia myöten, sillä koiran elämän ratkaisevin kausi eli leimautumiskausi alkaa noin kolmen viikon iässä ja jatkuu noin 12 viikon ikään saakka. Sen aikana kokemiaan ja oppimiaan asioita koira ei unohda ja ne heijastuvat sen käyttäytymiseen koko sen loppuelämän ajan. Kauden alussa pentu tottuu ympäristöönsä, emoonsa, sisaruksiinsa, ihmisiin, ääniin - ihan sellaiseen arkiseen peruselämään ja tämä kausi on yhtenä tärkeimmistä psyykkisen kehityksen kannalta. Seitsemästä viikosta eteenpäin alkaa puolestaan nopean oppimisen kausi. Silloin pentu oppii ymmärtämään käskyjä ja puhetta ja tällöin olisikin hyvin tärkeää puhua pennulle paljon ja selkeästi. 8-viikkoiset pennut ovat toki täyttä muovailuvahaa ja on täysin omistajastaan kiinni, mihin suuntaan nämä meillä laitetut alkueväät lähtevät viemään. Sosiaalistumisen kaudella (8-16 vk) pennun tulisi päästä tutustumaan mahdollisimman paljon erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin, koiriin jne. Ja koska rokotussuojaa ei vielä ole, niin pentua tässä vaiheessa viedä koirapuistoihin tai koiratapahtumiin tautiriskin vuoksi, mutta luotettavien koirien seura on pennulle mieluista ja kehittää sen koirakieltä. Alle viiden kuukauden ikä on parasta sosiaalistumiskautta ja kannattaa panostaa moniin reissuihin sekä kokemuksiin, ettei paras sosiaalistumiskausi livahda huomaamatta ohi. Mukavaahan se omistajalle olisi, että koira on myöhemmässäkin vaiheessa koira on suhtsosiaalinen ja hyväksyisi kaikenlaiset ihmiset ja koirat. Pitäkää visio mielessä, millaista aikuista kaveria olette itsellenne muovailemassa. On syytä muistaa, että tällä ajanjaksolla tapahtuneet asiat koira muistaa lopun ikäänsä, joten sitä olisi pystyttävä suojelemaan järkyttäviltä kokemuksilta eli vältelkää epävarmoja sekä vihaisia tuttavuuksia niin toisissa eläimissä kuin ihmisissäkin. No, ihan kaikkea ei vaan voi ennakoida...

Se paatoksesta. Tässä otos Rauhasta, jota ensin luulin linssitöhröksi, mutta on se vaan ryökäle! Ehätti jo pentujen kupillekin, mutta nyt taitaa alkaa sille vaaranpaikat pentujen kanssa seurustellessa, sillä kovin kiinnostuneita olivat tuosta valkoisesta töheröstä, joten seurustelkoon Rauha vastedes pentujen uteliaisuudelta ulottumattomissa


Ylpeitä me näistä ollaan! 5-viikkoisten aamukuvia ja tänään tarjoillaan taas matokuurit merkkipäivän kunniaksi... Visiteeraajia riittää ja lystiä pidetään!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...