Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Mukavaa Nuutinpäivää ja paatosta!

Tänään päättyy joulunaika ja lumimyrskyt sekä pakkaset saapuivat. Tässä tuvasssa on lämmintä ja mukavaa seuraa. Jokainen höllöttelee tyytäväisenä maha pullollaan aikuisia akkoja myöten ja pennut saavuttavat huomenna kahden viikon iän.

Mukavia ja lumisia pakkaspäiviä!

N-pentueella ikää 10 vuorokautta






Ikää 12 vuorokautta










Tänä aamuna ennen ja jälkeen pehkujen siivouksen. 
Mallu pistää pennut selkeeseen saksalaiseen järjestykseen!
Mä teen sellaisia kasasommitelmia :P





Pari päivää sitten tuli paatostettua Facebookissa snautseripalstoilla, koska oli tylsää muiden nukkuessa.
Sananen koiranhankinnasta ja koronakoirista.
Ja tämä teksti ei koske vain snautsereita vaan yleisesti koiranpennun hankintaa.
Jäitä hattuun pennunhankintahuumassa.
Jokainen ei tarvitse omaa koiraa eikä koira kaikille sovi.
Jo viime kesänä alkoi ilmetä ongelmia syystä, että koiria on nyt korona-aikaan hankittu harkitsematta. Tämä näkyi eläinlääkäriasemilla ja ongelmakoirakouluttajilla, sillä pentuja oli teetetty huimaa vauhtia ja myyty eteenpäin ilman kauppasopimusta tai pentuohjeita, koska oli kysyntää. Sama buumihan tapahtui myös 90-luvun lamavuosina.
Veikkaukseni on, että vuoden sisällä jokaisessa rodussa on suuri määrä kodinvaihtajia. Niitä on jo nyt. Korona tulee väistymään, työt ja harrastukset ym menot alkavat jälleen. Noin vuoden, puolentoista vuoden ikäinen koira aiheuttaa harmia touhuilullaan, joka kuuluu murrosikään eikä sitä ole muistettu opettaa olemaan yksin. Nythän pennunkysyjiltä usein kuulee, että aika pennunhankintaan on oiva, koska ollaan pääsääntöisesti päntiönään kotona. Se ei ole pennun eikä myöskään aikuisen koiran etu, jos koira oppii, että ihminen on koko ajan seurana. Harmeja tulee koitumaan myöhemmin, kun menoja tulee.
Tutustu rotuun. Harkitse tarkoin. Koko perheen pitää olla samaa mieltä niin koiranhankinnasta kuin sen ohjaamisestakin oikeaan.
Koiria ei ole nyt tarjolla kuten aikana ennen koronaa ja välttäkää pentutehtailun tukemista vaikka kysyntää on. Hintojakin on kuulemma nostettu, mutta jos kasvattajat lähtevät hintoja kovan kysynnän vuoksi nostamaan, niin se tulee kolahtamaan rotukoirien omaan nilkkaan. Hinnannoston myötä nääs pentutehtailu ja epämääräinen tuonti muualta kasvavat tällä tavoin entistä suurempaan kukoistukseensa.

Vastuunsa tästä on niin kasvattajilla kuin ostajillakin!

Tokihan jokainen määrittelee itse myymänsä tavaran, mutta mm. rekisteröinti-, eläinlääkäri-, ruokinta- ja tarvikekulut eivät ole nousseet.
Joten haluavatko kasvattajat nyt käännyttää ostajaehdokkaat halpispentujen perään?
Vai haluavatko kasvattajat pitää oman rotunsa kasvatustyön edelleen ruodussa ilman lisääntyvää pentutehtailua, taustaltaan tutkimattomien koirien käyttöä, "rakkauspentuja, cocktailkoiria jne?
Malttia pennunhankintaan ja kunnioitusta myös kasvattajia kohtaan. Koiraa ei osteta kuin maitoa marketista. Hyvää ja omaan elämäntilanteeseen sopivaa pentua voi joutua odottamaan kauankin. Mutta odottaminen kannattaa.

Kasvattajat ovat kasvattamansa rodun asiantuntijoita. Tai ainakin heidän pitäisi olla. Kannattaa ottaa kasvattajan taustoista selvää ja kennelnimen omaava kasvattaja on helposti jäljitettävä moneen yhteyteen.
Kasvattajille ei ole ns jonotuslistoja, sillä ainakin useimmat vastuulliset kasvattajat katsovat pennunkysyjien joukosta karvaisille kakaroilleen ne parhaat mahdolliset kodit.

Jokainen pentu on kasvattajan aarre, johon ei suhtauduta kevyesti. Tai ainakin aarteita niiden pitäisi olla.
Pentuaikana jokaisen kasvattajan etusijalla ovat pennut ja emän hyvinvointi. Suurin osa kasvattajista hoitaa työnsä, perheensä, muut koiransa ym velvoitteensa koirankasvattamisen ohella, mutta jokaisen kasvattajan velvollisuuksiin pitäisi kuulua myös uusien koirarodusta kiinnostuneiden rotuneuvonta kertomalla sen historiasta ja käyttötarkoituksesta sekä yleisesti siitä, mitä vastuita koiranomistaminen tullessaan tuo.
Joskus tuntuu, että koiranomistaja on saanut kuulla vain niistä ilon hetkistä ja että elämä on täydellisen auvoisaa ja särötöntä koiran kanssa. Not! Koiran omistaessasi pääset nolaamaan itsesi, käyttämään rahasi ihan älyttömiin juttuihin ja mm suuriin ell-laskuihin, jos isoja tapaturmia tai sairauksia on tulollaan.
Vinkkaan myös, että Suomen Kennelliiton ylläpitämään jalostustietojärjestelmään kannattaa tutustua, jollei kasvattaja ole siihen neuvonut. Sieltä löytyy jokaisen Suomeen rekisteröidyn koiran sukutaulu, sukusiitosprosentti, viralliset terveys-, koe- ja näyttelytulokset. Löydät sieltä siis myös oman koirasi taustoineen, jos se on ehditty rekisteröidä. Jollei rekisteröintiä ole vielä tehty, niin on siellä ne pennun vanhemmat.
Ja jokainen kasvattaja haluaa pennuilleen niiden loppuelämän kodit, ei niitä suunnitella tai missään nimessä haluta kiertolaiskoiraksi pitovaikeuksien tai allergian vuoksi. Mikään rotu ei muuten ole allergiavapaa ja jokaisella koiralla on hampaat, joita ne käyttävät aktiivisesti mm huonekaluihin. Onpahan muutamat remontteeranneet huolellisesti kodin tiloja tai tulleet omistajaa vastaan sälekaihtimet kaulassaan tai onpa joku löytänyt omaisuuttaan pihaltakin pakkaspäivän päätteeksi. No ainakin oli tupa hyvin tuuletettu.
Snautserissa on muistettava, että se on vahtikoira vaikkakin toimittaa mainiosti myös seurakoiran virkaa omaten pk-oikeudet ja jokainen koira on peruskoulutettava hyvin, jotta yhteinen taival on molemmin puolin mukavaa. Kouluttamaton koira on hämmentynyt ja aiheuttaa harmia niin kotona kuin ympäristössäkin.
Koirat elävät helposti 10 - 15 vuotiaiksi ja oletko valmis kantamaan vastuusi koiranomistajana myös pentuhuuman sekä koronapandemian jälkeen huolehtien sen hyvinvoinnista, karvanhoidosta sekä pistämään rahaa likoon runsaastikin?

Yksi perinteinen neuvo raha-asiaan on ollut, että saman verran tulet pistämään rahaa koiraan sen ensimmäisen elinvuoden aikana kuin millä hinnalla koirasi ostit.

Usein kuulen myös, että pentuja mainostetaan valmiina terapia-, tottelevaisuus- tai näyttelykoirina. Not!
Kaikki tuo vaatii omistajaltaan suuren työn koiran luontaisten ominaisuuksien lisäksi.
Jokainen pentu on omistajansa muokkaama. Se ei synny vanhempiensa kopiona harrastus- tai näyttelymeriittilistan kera vaan ihan omana yksilönään täysin tyhjä kovalevy päässään, jota omistaja käy täyttämään.
Silmät sokaistuvat ja mieli hämärtyy, kun koiranpentukuvia seuraatte. Niissä on uskomaton voima ja te näette hyvinkäyttäytyviä sekä kauniisti laitettuja koiria SoMessa, lehdissä ja ehkäpä kasvattajillakin 😋
Muistakaa, että omanne ei synny sellaisena, ettekä voi tietää, mikä aika käytöskoulutukseen tai turkinhoitoon on laitettu. Oma työsarkanne alkaa, kun pentu tulee taloon ja voin luvata, että monta mutkamäkeä on luvassa. Kuten kaikkien läheisten kanssa.

Peace and love 😘

Jk. Pahoittelen, jos kirjoitus ei ollut kovin sujuvaa, mutta tässä on monta asiaa seurattavana ja mietittävänä.

Jk2. Miten muuten koirat pärjäsivät kovilla pakkasilla ennen vanhaan ilman huikeaa vaatevalikoimaa? Muistakaas, että vaikka rungolla on lämmin, niin korvat, tassut, ne pisuamisvehkeet ja hengitystiet on halvatun vaikeat suojata viimalta ja pakkaselta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...