They might destroy your shoes, your garden, your furniture…

Valkosipulin syönnistä on vissiin hyötyä. Tyttötriostamme ei löytynyt ”Kaislikossa suhisee”-reissun jälkeen punkkeja eikä hyttysten pistoja – päätelmäni on, ettei niitä Hauholla ollut tai sitten vauhtia oli niin paljon, etteivät öttiäiset ennättäneet tarttua mukaan tai sitten se on säännöllisen valkosipulijauheen ansiota. Joten vesi vanhin voitehista ja valkosipuli sen jälkeen parasta! 

Jouni tuumasi aamukahvilla yhtäkkiä, että hei, tuo menee Aino… Eipäs kun Reino! Minä ihmeissäni, että mikähän elukka sinne nyt on ilmestynyt, kun kaksi kissaa naapurista on juuri muuttanut pois. Harmi, sillä olivat erinomaisia myyrä- ja hiirikissoja. Sököhän se siellä vihelsi kauheaa kyytiä Reino-tossu hampaissaan! Olipas se villi näky ja tossu sai kyytiä, mutta ehdin pelastamaan Reinon ilman suurempia vaurioita. Tässä onkin kevään ja alkukesän mittaan tullut kerättyä pihamaalta kengänpohjallisia, kenkiä, käsineitä, erinäisiä vaatekappaleita, pikkutavaroita ym. sälää, sillä Sökö omatoimisena otuksena vie sisältä ulos itselleen viihdykettä ja meillähän on kelien salliessa ovet ulos asti auki. Osan tavaroista se on ehtinyt muotoilla uudestaan, mutta ilman sen suurempia seuraamuksia vai miltä itse asianosainen näyttää? (Kuva otettu HelloKitty-tossun tuunaamisen jälkeen)

Huonekalupolitiikasta sen verran, että taitaa jokaisessa esineessä leikkuuveitsiä ja ovenkarmeja myöten joku muisto koiran hampaasta olla ja saa ollakin, kunhan asiansa ajavat ja koossa pysyvät. Pihakuopista tai pensasraateluista en tähän jaksa kirjoittaa enempää... Uusista sohvista haaveilen, sillä tytöt ovat maanneet selkänojatyynyt ryttyyn ja sieltä on keinonahkaosaa revennyt, mutta nyt harjoittelee Sökökin nojalla makaamista, joten annetaanpas haaveiden siirtyä tuonnemmas. 

Muitten koiraihmisten tarinoita kuunnellessa ja facebook-päivityksiä selaillessani tulee hetkittäin tunne, että omani ovat jääneet ilmeisen paitsi kaikesta lystinpidosta? Nämä kun ovat tavallisen tylsää kotielämää viettäviä kavereita ilman ryhmätreenejä tai muuta sellaista aktivoivaa ryhmäpuuhastelua (no onhan triokin jo ryhmä!). Ovatkin melkoisen toimeliaita kotikoiria ja touhuilevat kaikenlaista itsensä ja perheensä iloksi ja hetkittäin itkuksi, mutta ei minun ole tarvinnut tapahtumissa tai kaupungilla liikkuessa hävetä niitten käytöstä, joten kai noita on vähän tullut vahingossa viisattuakin. Ihan kaikista paljon harrastuksissa kulkevista koirista en voi sanoa samaa - muutamilla on kovin huonot käytöstavat kentän ulkopuolella: levottomia, piippaavia, ärhäköitä ja hermostuneen oloisia, miten ne käytöstavat sinne kentälle jätetään? Ennen pidettiin käytöstavat kunniassa ja koirat kurissa kotioloissakin. Koiran kanssa saa ja pitääkin jotain harrastaa, mutta kovin monelle siitä on tullut ”välineurheilua” ja vehkeet vaihdetaan, kun entiset menevät epäkuntoon ja tämä suuntaus näyttää lisääntyvän koko ajan, valitettavasti. Minua ei nolostuta sanoa, että omani ovat kotikoiria ja ilmeisen tyytyväisiä ovat tuohon kotikoiran osaansa.  

Jaa, että mikä on kotikoira? Sen kanssa eletään täyttä arkea ja onhan noilla virkaa! Ne ilmoittavat ulkona, milloin on aika mennä tervehtimään ohikulkijoita ja naapureita - tuleepahan ihmissuhteet hoidettua. Ne pitävät huolen, että uuteen päivään noustaan aina yhtä toimeliaana – kelistä viis, ruokailut, ulkoilut ja muut rutiinit on hoidettava. Ne opettavat kärsivällisyyttä ja noloista tilanteista selviämistä – olen todennut sen vuosien varrella useampaan kertaan… Ne antavat kunnon nauruterapiaa omituisilla tempauksillaan ja jos ei muuta käyttöä noille keksi, niin ne voivat olla somina pihapatsaina (Reeti ja Leah)

Käykääpäs kurkkaamassa häntäasiaa seuraavassa  http://www.gopetition.com/petitions/schnauzers.html

Ja mikä parasta, koirista on aina seuraa, joka ei arvostele!

Joka ei katso ohitseni poissaolevana,
omia asioitaan ajatellen,
vaan on läsnä tässä hetkessä,
on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,
kauniimpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,
jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaudet ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,
kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,
sydämeen asti, kun kärsin.
- Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.
- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.

Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,
aina uskollisesti, täydellisesti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,
henkensä minun käsiini.

Minun koirani.
Minun elämäni koirat.

-Anna-Liisa Suni