Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Trimmauskurssilta 22. - 23.11.2014 tonttutouhuihin!

Viikonloppu vierähti hauskoissa tunnelmissa liki tykkänään Renkomäen hallilla. Perjantai-iltaa vietin siellä Salpausselän Koirankasvattajat ry:n syyskokouksessa ja minut valittiin jatkamaan edelleen kerhon varapuheenjohtajana. Vaativampiakin pestejä järjestäytymiskokouksessa hanakasti minulle ehdottelivat - kiitos vaan luottamuksesta, mutta piti (ja sentäs osasin!) kieltäytyä, sillä tiedän arkisten aherrusteni jatkuvan ja periaatteenani on, että jos jonkun homman ottaa hoitaakseen, niin ei sitä passaa käydä puolivillaisesti tekemään. Hieno porukka kasassa!

Lauantai- ja sunnuntaipäivät (kurssi oli siis osallistujille yksipäiväinen) zuuumattiin viimeistelyn merkeissä snautsereitten karvoja trimmauskurssilla ja kylläpä oli mainiota menoa! Lämpimät kiitokset Eila Kettuselle (Eipä's kennel) erinomaisesta opista ja neuvokkaille talkoohenkisille apukäsille: Hanna-Mari Piiraiselle (lauantai ja sunnuntai), Anne Mäkimaalle (lauantai) ja Miia Ilmivallalle (lauantai) sekä Taru Toikka-Akkaselle (sunnuntai) ja Paula Ikävalkolle (sunnuntai) sekä tietysti itselleni toimiessani muonahuoltajana, yleisnaisena ja yhdyshenkilönä niin Salpausselän kennelpiirin kuin Suomen Snautserikerhonkin suuntaan. Kiitos kurssilaisille! Tällaiset tapahtumat innokkaan porukan kanssa antaa aina iloa, intoa sekä voimia järjestää monenlaista menoa ja uusia ideoita ehti jo päähän pukkaamaan. Trimmauskurssi on nyt ikuistettuna kuvin ja osalliset saavat kopioida kuvia vapaasti käyttöönsä





















Nyt pidän pienen tauon blogin kirjoittamisesta ja syvennyn tonttutouhuihin. Uusin uutisin ja kuvin palaan tänne joulukuun puolivälin tienoilla - hauskaa pikkujouluaikaa ja lämmintä joulunalustaikaa!

Raappavuoren Hasardi (9,5 kk), trimmauskurssilla lauantaina ikuistettuna. Kiitos Anna ja Joni, Väpä on valloittava ja komea kaveri!


Raappavuoren Huithapeli (9,5 kk) sunnuntain trimmauskurssilla ikuistettuna. Kiitos Noora ja Aleksi, Hulda on ihastuttava ja nätti neitonen!


Älkää huolehtiko! Rauhanturvaajan kainalossa kuljen ja pitänee tässä yhteydessä muistiin pistää, että onpahan Jounille myönnetty Nobelin RauhanPalkintokin 10.12.1988, sillä kaikki ennen vuotta 1988 tai sen aikana palvelleet YK:n rauhanturvaajat saivat rauhanpalkinnon 10.12.1988.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...