Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

torstai 22. syyskuuta 2016

Syyspävän tasaus

Niin se vaan väkisinkin kääntyy kohti pimeämpää aikaa vaikka kovasti vastustan talven tuloa. Päivät olemme saaneet nauttia upeista aurinkoisista päivistä ja Hirmun seurasta. Huomenna sen isäntäväki palaakin Kosilta kotiin ja niin sujahdamme harmaaseen arkeen sekä härdellin normaaliin kokoonpanoon



Syksyn tullen moni aloittaa uuden koulutuksen tai harrastuksen parissa. Niin tein minäkin, sillä kokemukseni mukaan ihminen on kehittyvä tapaus vaikka ikää tulee. Elokuussa käynnistimme SuKoKa ry:n tiimoilta Lahdessa Kasvattaja-Akatemian, jolta itse valmistuin 2014. Tulevan vuoden touhuan sen järjestelyissä ja siinä sivussa tulee kerrattua aiempaa, eikä kertaus tähän päähän ole lainkaan pahitteeksi. Viime lauantaina sain jälleen seurata Olli Wuorimaan antoisaa luentoa ruokinnasta ja epigenetiikasta. Sunnuntaipäivä hurahti puolestaan koirien hammashoidon luennolla ja tulipa suoritettua jälleen yksi koulutus samalta istumalta. Tasapainoinen ravinto ja hampaiden kunnossapito ovat tärkeää meille kaikille!




"Syksyn kauneutta sinulle on tarjolla, 

jos silmät avoinna kuljet luonnossa. 

Lehtimaton pehmeys ihana, 

kuuluuhan kahinaa kulkiessa.

Väripaletista on monia värejä tarjolla, 

kauniisti toisiinsa sointuvina."

-kurukukka-





Silmäpeilausta, strategioita ja mukavaa viikonloppua!

Eilen peilattiin Sukoka ry:n järjestämässä joukkoterveystarkastuksessa Raappavuoren Johtotähden ja Jumprahuitin silmät terveiksi. Ruuti ...