Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Luustotulosta, K-pentutreffit ja Porvoo!

Raappavuoren Ihanilonan lonkat on nyt lausuttu A/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0 ja SP0, mahtavaa! Nyt on I-pentueesta 7/8 käynyt luustokuvissa ja kahdelta kuvattu myös selkä, 7/8 silmäpeilattu, 3/8 Mh-luonnekuvattu ja näyttelykäyntejä näillä on mukavasti, 3/8 on jo muotovalio-tittelikin. Tulokset löytyvät koiranetistä, paitsi taannoiset Illmiansan Helsingin ROP-, Irtioton, Iltavirkun, Illuusion ja Ilmiansan Mh-luonnekuvaukset sekä Intuition EE MVA-valio, mutta lähiaikoina nekin sinne kirjautuvat. Lämmin kiitos aktiivisille omistajille ja tiedän tuloksia tulevan monelta saralta näille lisää tulevaisuudessa 👍

Lauantaina pidimme K-pentujen tapaamispäivää ja kaikki pennut pääsivät paikalle. Sateisesta kelistä huolimatta vietimme ihanaa päivää reippaitten kakaroitten ja mukavien omistajaperheiden kanssa. Kolme pentua päätti kastella itsensä sateen lisäksi vielä paremmin altaassa ja muutama pentu pääsi leikintiimellyksissä kulma- tai takahampaistaan, sillä irronneita maitohampaita löytyi tuvasta sekä kuistilta yhdeksän, mitä lie saldona, jos nurmikon vielä tutkisin. Pennut tuli tarkasteltua ja todettua hyväkarvaisiksi, avoimiksi sekä purentoja että palleja myöten lupaaviksi kakaroiksi, ikää on näillä nyt 4,5 kk. Aika näyttää, mitä tästä sisarussarjasta kehittyy, kiitos omistajille ja toivotamme oikein toimeliasta jatkoa!






Sunnuntaina piipahdin Porvoon kaikkien rotujen koiranäyttelyssä ja lämmin kiitos Markku Välilälle upeista kuvista. Tiukka ruotsalaistuomari Nina Karlsdotter tuumasi tuoreista muotovalioista näin (enää ei luokkaa saa vaihtaa vaan pitää esiintyä siinä luokassa, johon on aikanaan koiran ilmoittanut):

Raappavuoren Irtiotto: Voimakas ja maskuliininen pää, kallo voisi olla hieman elegantimpi. Tummat silmät, levottomat korvat. Hyvä kaula. Selkälinja saisi olla hieman vakaampi. Hyvä hännän kiinnitys, häntä voisi olla suorempi. Hyvä runko ja kulmaukset. Hyvät mittasuhteet ja sopiva luuston vahvuus. Riittävästi kulmautunut edestä ja takaa. Seisoo hieman levottomasti, mutta liikkuu hyvällä askeleella. Erinomainen turkin laatu. Hyvä väri. AVO ERI AVK1 SA PU4





Raappavuoren Iltavirkku: Kaunis ja hyvämuotoinen pää. Tummat silmät, hyvät korvat. Erinomainen kaula. Kaunis ylälinja, hieman alaskiinnittynyt häntä. Hyvä runko ja mittasuhteet. Sopiva luuston vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomaiset liikkeet edestä ja sivulta. Hyvä turkin laatu. Hyvä väri rungossa, raajoissa hieman vaaleampaa. AVO ERI AVK1 SA PN2





Hienoja nuoria koiria, kiitokset omistajille ja meillä olikin mahtavan mukava päivä Porvoossa. Mainiota syyskuun jatkoa!

Nämä kuvat on ottanut Jin Kaakinen/Ansun kuvat, kiitos ja ilmeet ovat ihanasti ikuistetut



Raappavuoren Geologin menoa, Vellamoa ja Uriah Heep!

FI MVA Raappavuoren Geologi , Masi kävi aikanaan näyttelyissä ja valioitui 2,5 vuotiaana. Sen jälkeen Masi onkin pitänyt mainiota menoa teke...