Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Ao Nang, Thaimaa

Lämpimät terveiset Krabilta, jossa saimme viettää parin viikon mittaisen loman ja kertakaikkisen suuret kiitokset kotimiehille sekä koiranhoitajille 💖

Kuvakertomuksella mennään, mutta iltamenojen kuvailut jäivät huonolle tolalle runsaan taustavalon vuoksi, sillä niistä kuvista ei tullut kovin kummoisia. Ikuistamatta jäi myös hieno kohtaaminen meressä kookkaan ja pinkin meduusan kanssa. Luin jälkikäteen netistä, että loistomeduusa muuttaa värinsä pinkiksi, jos sitä häiritään ja se voi olla vaarallinen ihmiselle. Mutta tuo kohtaaminen sujui ilman tökkimisiä meduusan taholta vaikka uidessa tulikin ensin tökittyä sitä, josta se ilmeisesti kimmastui värinsä vaihtaen ja niinpä saimme näkemästämme haltioituneina nauttia pinkistä ilmiöstä. Niin, joskus on hyvä tietää asioita vasta jälkikäteen, jottei liian ennakkoluuloisena asioihin törmää.... Meduusoja, isojakin on nähty ja myös tuolla samaisella rannalla, muttei mitään niistä koskaan pinkkinä. Tämä kuva on napattu netistä, jotta tuolta se näytti


Upeita maisemia, ihana meri, lämmin (joku voisi todeta, että paahtava, mutta me emme!) aurinko ja paljon hymyileviä sekä ystävällisiä ihmisiä, joten kaikki oli loman ajaksi kohdillaan pitkän ja rankan talven jälkeen. Päiväsaikaan kuljimme useimmiten pitkähäntäveneillä lähisaarille, välillä otimme oman kanootin päiväksi kurvailulle, kerran mönkijätkin ja iltaisin tuli viihdyttyä markkinahumussa paikallista värikkyyttä ihastellen. Monenlaista tuli koettua ja nähtyä sekä mukavia muistoja kerrytettyä, kiitos puolisolleni 💞





























Kaikki tältä reissulta nappaamani kuvat löytyvät tästä linkistä

Helsingin kesänäyttely

Lauantaiaamuna kurvasimme Jounin sekä 15-kuispäiväänsä viettävien Akan ja Kelmin kanssa Tuomarinkartanoon kaikkien rotujen näyttelyyn. Kiito...