MummoKoira = Manetan Ortrud

Jottei tuo Hertta ihan paitsioon näistä jutuista jää, niin pyhitänpä tämän kirjoituksen sille. Saahan se pian lisää mummotettaviakin - Paljon Onnellista Odotusta Manetan kenneliin! H-hetki lähestyy...

Aika tarkalleen on kulunut kahdeksan vuotta siitä, kun päätimme, että dobermannin kaveriksi otetaan snautseri. Se vaati yhden Jounille lahjoitetun reissun Portugaliin... Mutta eipä olla valintaa harmiteltu ja koko perhe on tyytyväisenä näitten kanssa touhuillut. Itseäni kyllä vähän se jäi routimaan Portugali, mutta onhan noita reissuja riittänyt vaikken Albufeirassa ole vieläkään käynyt, mutta kuuluuhan Madeiran upea saari Portugalille ja se on oikeasti hieno matkailukohde, voin suositella! (Niin on kuulemma Portugalikin...)

Ennenkuin snautseriin päädyimme, keskustelimme muutamista rotuvaihtoehdoista. Koiralta haluttiin koon lisäksi luonnetta ja tietynlaista tekeväistä hoksotinta huomioiden tietysti lapsemme sekä huushollimme entiset asukit. Takaraivossani jymisi tuolloin nuoruusvuosieni muistot Tahvosta (suursnautseri) sekä Pfeffer-kennelin snautserilaumasta, eritoten mieleeni on jäänyt sieltä ihanainen ja mieleenpainuva Esther... (Nimesin sittemmin yhden E-pennun sen mielikuvan mukaan.) Monen doobermannivuoden jälkeen ensimmäinen snautserimme Hertta, Manetan Ortrud, syntyi Manetan kenneliin 31.12.2004, joten ei tässä vielä mistään pitkästä snautseriurasta voida puhua vaikkakin koirien kanssa touhuilemista on harrastettu yhdessä Jounin kanssa aina vuodesta 1989. Sitä ennen harrastimme molemmat omilla tahoillamme (syystä, ettemme vielä tunteneet toisiamme!), minä puuhasin Lissuni kanssa ja Jouni armeijan koirien kanssa - tuttujahan meille molemmille ne koirapuuhat olivat jo lapsuus- ja nuoruusajoista lähtien, joten jokin meitä on alusta asti yhdistänyt, vissiin ainakin vähän.

Hyvin Hertalla Riina-dobermannin kanssa heti alusta lähtien yhteiselo sujui, mutta Sulo-marsua tuo rottakoira ei oppinut pitämään kaverinaan. No mitäpä muuta rottakoiralta olisi voinutkaan odottaa kuin vietävää jyrsijöitten hävittämisvimmaa ja sitä se onkin saanut ulkona myyrien, hiirien ym. ötököitten (kastemadot!) kanssa toteuttaa. Hertta ei Suloa hävittänyt vaan marsumme kohtasi rauhallisen ikiunen omassa häkissään öiseen aikaan seitsemän vuoden iässä jokunen vuosi takaperin. Tässä Riina ja Hertta vuonna 2005

Tarkoituksenamme ei ollut hankkia uutta koiraa näyttely-, harrastus- tai kasvatushommiin vaan ihan perinteistä ja tavallista kotikoiraa haettiin, joka toimisi luotettavasti pienimmänkin perheenjäsenen (Veera oli silloin 10 v.) kanssa kävelylenkeistä harrastushetkiin saakka ja mieluiten ilman ojanpohjamatkoja tai ohdakepensaisiin törmäilyjä. Muutamassa näyttelyssä Hertan kanssa käytiin, muttei kumpikaan kovin innostuttu (sain aikanani niistä touhuista yliannostuksen, josta olen hiljalleen vissiin toipunut?). Tottelevaisuus- ja jälkitreenejä ollaan harrastettu välillä kentillä ohjatussa porukassa, mutta pääasiassa ihan itseksemme omaksi ja koiriemme iloksi, hetkittäin naapureittenkin huviksi.

Visio kasvatustyön uudelleen aloittamisesta pölähti mieleen vasta terveystarkastusten jälkeen - Hertallahan todettiin A/A-lonkat, terveet silmät ja sen tausta oli kohtuullisen pitkäikäistä ja tervettä. Tai sen PäähänPölähtämisen aiheutti oikeastaan muutamat ystäväni, sillä tiesivät tilaa ja aikaa löytyvän, perusasioitten olevan kunnossa ja tietotaitoa riittävän, myös kasvattieni omistajien tueksi asti. Kiitos SnautseriIhmisille ennakkoluulottomasta tuesta, en luettele tässä nimiä! Emmehän me koskaan koiraharrastuksesta olla taukoja pidetty vaikkei kasvatteja välillä aikoihin putkahtanutkaan. Siihen on syy: ei ollut sopivaa koiraa ja kriteerini jalostukseen käytettävältä materiaalilta pyrin pitämään kohtuukorkealla useita asioita vertaillen (vähän omia kokemuksia pohtien ja enemmälti muitten kokemuksia sekä tietotaitoa hyödyntäen).

Siitä se sitten lähti. Hertta sai ensimmäisen pentueensa 2008 ja toisen 2010. Hertan tyttäristä Diureetti sai pennut viime kesänä ja Dilemma saa pentueen n. 19.9. eli ihan kohtapuoliin, joten mummotettavia riittää. Se onkin aivan ihana MummoKoira! Ja jättänyt vallan mainioita jälkeläisiä!

Tässä se viihdyttää Sököä ja Reeti-emä saa touhuilla omiaan ihan rauhassa

Mikäli Hertalla joitain ulkoisia puutteita on, niin se on korvannut ne täysin ihastuttavalla olemuksellaan. Se on tarmokas, utelias, rauhallinen, tottelevainen, tarvittaessa löytyy ruutiakin eli puolustaa itseään ja perhettään, mikäli tilanne sitä vaatii. Se ilmoittaa epäilyttävät kulkijat - kaikkia tulijoita ja kulkijoita se tervehtii yhtä äänekkäästi samalla ollen halukas uusiin tuttavuuksiin. Minun tekemisiäni se seuraa kuin varjo ennakoiden tapahtumia, enimmäkseen kuitenkin lähietäisyydellä selälleen maaten ja välillä se tuhauttaa kirsuaan riennoilleni, mutta niinhän ne keski-ikäiset akat... Se on kova tyttö leikkimään, rakastaa autoilua (ihan sama, kenen autossa istuu ja kuka ratissa tai kyydissä kulkee) sekä hoitaa esimerkillisesti tottis- ja jälkiharjoitukset pitäen tunnollisesti myös oman jälkikasvunsa kurissa ja nuhteessa!

Kunpa me ihmisetkin ottaisimme vastuun toisistamme, jälkikasvustamme, ympäristöstämme, eläimistämme ja muista huollettavista yhtä tunnollisesti.