Ei yksi lisää pahaa tee...

Täytyy sanoa, että vedettiin maanantaiaamun lenkki ihan tunteella. Etenkään Hertan tunteista ei voinut erehtyä, kun se ei muutenkaan märästä tykkää, keskaria taisi välillä näyttää? Koko trio etsi jaloilleen reitin korkeinta kohtaa, mutta märkää oli pientareellakin. Tässä kuva liki päivittäin käyttämältämme lenkkipolulta, joka on yleensä rutikuiva ja keväisin siinä saa varoa kyykäärmeitä. Alemmissa kuvissa Pennalan kylää, tämä on kuivaa ja savista seutua ja yleensä ilman isompia vesistöjä... Tai onhan meillä Renkojoki?, joka kulkee kylän läpi, mutta sitä ei kuvissa huomaa, kun tahtoo muistuttaa pelkkää pahaista ojaa.

 

 

Jos Hertalta lenkkireittiä olisi maanantaiaamuna kysytty, se olisi vastannut epäilemättä, että mennään ainoastaan asfalttia myöten. Märkää on ollut ja pipo sekä hanskat on villapaidan kanssa pihalle puettava - tuo kosteus ruukaa tunkeutua nopeasti luihin ja ytimiin. On se vaan jännä, että vaikka kehon lämmittävä koostumus iän myötä on lisääntynyt, niin kylmyys tuntuu entistä herkemmin?

Tiistai-iltapäivällä uskaltauduttiin jo pellolle, rapatessa roiskui ja lystiä oli, Hertallakin vasemmassa reunassa. Reeti ja Sökö ilakoivat omiaan.

Joskus tuli asuttua yhden koiran kanssa kerrostalossa, mutta omakotitalossa on mukavampaa, aidattu piha ja "oma tupa, oma lupa". Useampaakin on näissä maisemissa helppo pitää, sillä mekkalaa hetkittäin touhuissa riittää ja se ei aina kerrostalossa ole sopivaa. Tietysti mekkaloinrajansa on myös muuallakin asuessa.  Pitää muistaa kohtuus kaikessa - jokainen otettu lemmikki on ansainnut perustarpeittensa lisäksi myös paljon omaa tekemistä ja hellyyttä, eikä mistään eläväisestä saa (esim. vanhuus, menestyksen puute) tulla riesa. Oma jaksaminen, jokaisen otetun lemmikin ja jokaisen perheenjäsenen! hyvinvointi sekä naapurusto on otettava huomioon, ettei tule turhaa riitaa tai huolta. Eläinsuojelutarkastuksia onkin lisääntyvässä määrin tehty paikoissa, joissa on iät ja ajat ollut lemmikkieläimiä hyvässä pidossa, mutta joissa realistinen käsitys omista voimista yhdistettynä alati kasvavaan eläinmäärään ei olekaan enää ajantasalla. Pidetään huolta, mitä vastuille on hankittu.

Tarjontaa on ollut pennuista, kodinvaihtajista ja eläkeläisistä, sillä tilaa on, mutta eläväisten kanssa on järki pidettävä päässä. Onneksi tässä huushollissa näitä tunteentasaajia riittää ja muistettava on, että se suloinen pieni pentu pitää riiviöaikaa ja kasvaa joskus aikuiseksikin - kaikki pennuthan ovat suloisia ja myöhemminkin, mutta vähän eri tavalla. Omat kriteerimme lauman koolle ovat, että kokoonpano miellyttää koko perhettä, koko jengin voi viedä samalla kertaa lenkille (samalla pitää pystyä hoitamaan hapenhaukkaukset ja puhelinkeskustelut!) ja jokaiselle pitää löytyä myös yksilöllistä laatuaikaa, käsittipä tuo sitten vaikka treenaustuokion tai ajelureissun työhallille. Etenkin pentukoiralle on tärkeää kasvattaa vahva itseluottamus ja sehän kasvaa, kun sen ilman lauman turvaa vie eri paikkoihin ja tilanteisiin, täytyy oppia pärjäämään itsekseenkin. Muistettava on myös, että jos sen yhden koiran tai lauman käytöstavat eivät ole ennestään kunnossa, niin uusi pentukoira ei ainakaan hyviä tapoja mukanaan tuo. Ja vaikka käytöstavat olisivat jo kunnossa, niin on se vaan luonnonlaki, että "tyhmyys porukassa tiivistyy" ja jopa se liki 100-prosenttisen luotettava yksilö voipi heittäytyä huimaksi ja yleensä erittäin nolostuttavassa tilanteessa, nimim. kokemusta on.

Meillä on muuten seitsemän lemmikkiä tällä hetkellä! Kolme niistä lähtee lähiaikoina toiseen kotiin nuorison luo, joten olisiko tilaa uusille? Ei vaan, ne kolme ovat gerbiilejä eivätkä ihan isomman otuksen tilaa tuo eikä kovin kummoista muutosta näihin päivittäisiin rutiineihinkaan, vaatimattomia kun ovat. Toistaiseksi tyydymme HerttaReetiSököAllu-nelikkoon. En sano, ettei koskaan, muttei ihan tällä hetkellä ainakaan ole lisälemmikin tarpeita, mutta ne tunteet tahtoisivat välillä viedä ja siinä tilanteessa on vaan yritettävä pitää pää viileänä vaikka useampaa otusta on vuosien varrella tullut ja varmasti jatkossakin tulee katsottua sillä silmällä. Puhumattakaan lasten toiveista. Jos kaiken hetken tunteella olisin sallinut mennä, niin aikamoinen eläintarha täällä ehkä olisi.

No se siitä asiasta. Josko tässä hiljalleen aloittaisi ikkunanpesua ja vähän muutakin, kun sisällä on taas pitkä talvi viihdyttävä. Ulkonahan minä mieluummin kaiket päivät puuhasteleisin, muttei siellä nyt jaksa viihtyä. Ei tästä koskaan mitään supersiistiä huushollia saa, silmään meinaa taas tökätä lattialta löytyvät nurmikot ja risut Allun höyhenten ja jätösten lisäksi. Sökö kyllä siivoaa Allun höskäkasat tunnolliseti, keikauttaa välillä jopa kaverin pyrstöä "herkkupalan" nappaamiseksi, siis sen jätöksen. Se hyvä syksyssä on, että iltapäivisin voipi jo hyvällä omallatunnolla laittaa kynttilät tunnelmavalaistukseksi eikä kukaan pieniä sotkuja huomaa. Sitäpaitsi alati ovesta kulkevat pitävät tuvan raikkaana aina Reetin kantamia omenoita myöten, joista lähteekin mukava aromi, mutta tuo myös nuo riivatun hedelmäkärpäset! Vatiansa onkin kerännyt kiitettävästi saalista!

Hienoja luonnonnäytelmiä olen seurannut ulkona, suuret muuttolintuparvet! Kameraa en ole nyt kuljettanut mukana, kun tahtoo sataa vaan... ja lisää sadetta lupaa. No, eipähän ole pulaa pohjavesistä. Meinasi tuolla logistiikan nurkilla tapahtua inhottavampikin näytelmä: rekkamiehet pitävät  siellä taukopaikkana meidän leikkipaikkaa ja jättävät jälkeensa kaikenlaista siivoa, ehdin huomata sen ennenkuin Hertta ehti siihen kierimään! Enkä mennyt tarkistamaan, oliko se millaisen otuksen jättämä kasa...

Rapakelien roiskutessa pieni koiraruno paikallaan, etenkin useammasta haaveilevalle - pää kylmänä! 

 

Ei yksi lisää pahaa tee ?

Koiranko tahdot? No yhdenkö vaan?
Siitä lauma lähtee kasvamaan.
Seuraavaksi huomaat, oletkin jo köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästä vähän löyhä.

Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo, ei neljäs tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

No uskallatkos leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saa sen säilytetyksi.
Sängyillä ja sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkinhoito iltoja kai pilaa.

Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.

Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuonon jäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.

Ei koirien määrälle ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman ois laumasi vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.

Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot on nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuihtuneilta näyttää.

Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset
ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä oonko kohta vainaa?
Silloin lempisessusi pään polvellesi painaa.

Se katsoo sua rakastaen, sinä päätät jaksaa.
Pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi tähti näyttelyyn, yksi jalostukseen,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkin tarpeen.

Mutta talvi on kurja, ei koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee vaikka taivas räntää lykkää
tai naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin ne ulos saa ainoastaan karjumalla.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koirat elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat, ja parhaat ystäväsi.

On maailmasi muuttunut, ei mikään enää sama
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.

(Tuntematon)