Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

SyysErkkari 15.9.2012

Lauantaina ajelimme Parolaan snautsereitten syyserkkariin Jounin ja Sökön kanssa. Meinasin ensin jättää Sökön kotiin, sillä turkin kannalta näyttely oli ihan väärään aikaan!, mutta tämän tuomarin arvostelun sille halusin ja pitihän pikkulikan päästä tuulettumaan 15-kuukautispäivän kunniaksi. Päivä oli lämmin, välillä pilveili, muttei satanut. Mukavaa oli tavata tuttuja - terveiset kaikille ja suuret kiitokset Terhille, Ninalle, Alisalle ja Karille!

Tuomarina oli Reijo Latvala, pitkänlinjan snautseriharrastaja, -kasvattaja ja rodun erikoistuomari. Hän tuumasi koiratriostamme seuraavaa:

Raappavuoren Epeli, Patu: Kookas ja hieman pitkä uros. Voimakas, joskin hieman takaluisu kallo. Aika jyrkkä ja korkea otsapenger. Voimakas, hyvä kaula. Hyvä etuosa. Hyvä rungon syvyys. Hyvä takaosa. Hyvä luusto. Hyvät liikkeet. Värijakautuma voisi olla tasaisempi. Karvan karkeus riittävä. Hyvä luonne. AVO ERI AVO2

PatuEpeli, 2 v 3 kk
 
Raappavuoren Fröökynä, Sökö: Hyvänkokoinen ja bodyltaan oikea. Hyvänmallinen kallo. Kuono voisi olla hieman vahvempi. Kauniit silmät. Hyvä kuiva kaula. Hyvä etuosa. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Tasapainoinen liikunta. Turhan pehmeä turkki ja väri hieman epätasainen. Hyvä luonne. JUN EH (Sökön karva nypittiin kauttaaltaan 10.9. eikä niskan osalta ollut vielä riittävästi uutta karvaa...)

SököFröökynän pää, 15 kk

Raappavuoren Epeliina, Irma: Erinomainen, hyvät mittasuhteet omaava narttu. Kaunis pää. Purenta ok. Hieman pyöreät silmät. Hyvä kaula. Hyvä etuosa. Hyvä runko. Hyvä takaosa. Hyvä häntä. Erinomaiset liikkeet. Hyvä karvan laatu ja väri. Hyvä luonne. AVO ERI AVK4

IrmaEpeliina, 2 v 3 kk

Olen oikein tyytyväinen arvosteluihin ja päivä jatkui vielä hienoilla juhlilla!

Omien koirien kehien jälkeen kiirehdimme kotiin hetkeksi selälleen huilimaan, siistiytymään (vaihdoin vaatteet) ja sitten lähdettiin Jounin kanssa kohti Riihimäkeä Tuijan 50-vuotissyntymäpäiville. Meillä oli oikein mukavaa, ruoka oli maittavaa, kakku suussasulavaa, Black Velvet-bändi soitti mieluista musiikkia ja nostalgiaa - tunnelma oli mahtavaa! Kiitos Tuija, paljon onnea ja kaikkea hauskaa tuleville vuosille!

Hauskoja syyspäiviä!

SököFröökynä, 15 kk




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti kansallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän kansallisen Koiranpäivän kunni...