Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

maanantai 27. tammikuuta 2014

Trimmauskurssi 25. - 26.1.2014

Viikonloppu vierähtikin vilkkaissa merkeissä Renkomäen hallilla trimmauskurssilla. Kettusen Eila (Eipä's kennel) veti todella hienon kurssin jälleen ja lämpimät kiitokset hänelle kuten myös reippaille talkoolaisille: Tarulle, Hanna-Marille, Anu A:lle, Anu T:lle, Annelle ja itselleni! Kiitos myös kurssilaisille, tehän sen tapahtuman tunnelman luotte ja sain taas tavata kurssilaisten myötä aivan ihania ihmisiä ja erittäin rapsuteltavia snautsereita! Ja pitää välillä muistaa kiittää julkisesti myös omaa puolisoani niin järjestelyavusta kuin muustakin systeemistä! Rentoa ja lämmintä meininkiä riitti vaikka lauantaina ensin meinasi palella niitten kovien pakkasten myötä sisätiloissakin, mutta siitä tunnelma sitten hikisiin lukemiin iltapäivällä kohosi (tai en muista tiedä, mutta minä ainakin hikoilin - lienenkö jännittänyt?). Snautserikerhon toimesta tarjolla oli koko ajan kahvia, teetä, mehua sekä tietysti pullaa, keksejä ja leipää päällisineen. Lauantaina saimme nauttia aivan mahtavaa bataattikeittoa, jonka Taru oli valmistanut kurssia varten, kiitos! Ja sunnuntaina lämmitin kinkkukiusausta, johon onneksi olin onnistunut huitaisemaan vähän tottumustani vähemmän sitä pippuria? On meillä erinomaisen mukava porukka tällaisia tapahtumia järjestämään, kaikki vaan pelaa erittäin sutjakkaasti. Tässä muutamia napsimiani kuvia kurssin tunnelmasta (kuvia saa kurssilaiset sekä talkooväki vapaasi itselleen iloksi kopioida, talletin tähän omasta mielestäni vain onnistuneimmat otokset)



















Luustotulosta, K-pentutreffit ja Porvoo!

Raappavuoren Ihanilonan lonkat on nyt lausuttu A/B, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0 ja SP0, mahtavaa! Nyt on I-pentueesta 7/8 käynyt luustokuv...