Paljon onnea kaikille äideille, etenkin omalleni!

Huomenna on äitienpäivä ja tätä kautta välitän lämpimät onnittelut kaikille äideille Tallinnan keväisin kuvin!

Otin viime sunnuntaina vihdoin ja viimein käyttööni älypuhelimen, joka on laatikossaan vartonut minua vuoden verran. Vanhanaikainen kun olen, niin olin tehnyt periaatepäätöksen, etten sellaisia vekottimia tarvitse, etenkään niitä hipaisunäppäimiä, sillä kovin on hankalaa kirjoitella nopsaan tekstiviestejä (ajellessa olen unohtanut tuon homman jo kokonaan tämän kanssa, ei vaan toimi enää...). Perinteinen Nokialaiseni otti loman aikana loparit ja eipä noita vaihtoehtoja sitten jäänyt, jos meinasin luurin päässä olla tavoiteltavissa. Toisaalta ajatellen, pitäisikö aina ollakaan? Pistin kuitenkin periaatteeni romukoppaan (jälleen kerran!) ja aika taitavaksi olenkin jo tämän vehkeen kanssa oppinut, mm. nuo Tallinnan kuvat on ikuistettu keltaisella älyvehkeelläni (joka ei siis ole uusi vaikkakin käyttämätön). Osasin jopa sitä kautta laittaa yhden Tallinna-kuvan facebookkiseinällenikin! Näköjään sitä uusia taitoja vaan oppii ja osaankohan pitää varani, etten tykkänään sitä innostu joka paikassa näpläilemään? Jotenkin en halua itseäni nähdä ystävieni seurassa istumassa omaa vehjettäni näpläillen, sillä hauskempaahan se naamatusten on turista ja niitä hetkiä pitää vaalia.

Onnittelen myös itseäni äitienpäivän kunniaksi ja pitää muistaa alullepanijaakin huomiselle liputuspäivälle, sillä ollaanhan me Jounin kanssa neljännesvuosisadan rakkaustarinaa* jo kimpassa kummitellen* ehditty elelemään, välillä yhdessä itkien*kin, mutta erinomaisen täyttä elämää viiletetty niin vasta- kuin myötämäkeenkin. Kumpi muuten lie parempi mäki tarkemmin ajatellen, sillä alamäissäkin on vaaransa - voipi kurvata vaikka vauhdissa kokonaan reitiltä pois? Muksumme kasvoivat omillaan toimeentuleviksi ja itsenäisiksi aikuisiksi vaikken sellainen pehmeä (puhun luonteesta en ulkoisesta olemuksestani!) ja pullantuoksuinen (pannaria, mustikkapiirakoita ja erinomaista ruokaa kyllä tein) äiti ollutkaan, mutta ylpeä näistä jo-aikuisista aikaansaannoksistamme olen: "Mikään ei ole hienompaa kuin nähdä jälkikasvunsa maailmassa  pärjäävän, sillä lapset on tehty elämää, ei itseä varten!"

Alkuviikko vierähti Tallinnassa kevätmaisemia pikaisesti kurkkien (ei nääs ollut mikään huvittelureissu), tänään huristelemme Herttoniemeen ystävättäremme 50-vuotissynttäreille ja huomenna vuorostaan Tuomarinkartanoon koiranäyttelyyn. Monenmoista tapahtumaa on toukokuulle lisää luvassa!

Kuvasarjaa vielä Raappavuoren Festmannin, Maxin touhuilusta meillä, enimmäkseen leikki mummonsa kanssa

Raappavuoren Festmanni, Max, komea ja iloinen kaveri - Sökön veli.

* Sig: Vuosisadan rakkaustarina, Popeda: Kimpassa kummitellaan ja yhdessä itkien ovat soineet korvakärpäsinä usein kuluneena keväänä päässäni vaikkei noihin surullisiin sanoituksiin sen kummempaa syytä ole. No, erinomaisia rallatteluja kuitenkin ovat ja hyvä, että "Hepokatti oli maantiellä poikittain"-piisiin vähän variaatiota on tullut. Ja kun meillä ei silleen varsinaista vuosipäivää keväältä 1989 ole merkattuna kummallakaan muistiin, niin pidetään juhlaa joka päivä kuten tietysti äitienpäivääkin pidetään - jokaikinen päivä on erityinen.