Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

maanantai 28. syyskuuta 2015

Vilnan matkakuulumiset ja nimiäiset!

Ensimmäisenä esittelen tämän aamun postin tuomaa ja on ikuistettuna! Olemme ylpeitä - ihana SissiGranadilla ja kiitos Paula!


Jokeri reissaa tällä hetkellä kasvattajansa mukana jossain päin Baltiaa ja Vilnan (Liettua) Ispu-Showssa se oli pokannut lauantaina espanjalaiselta Angel Garach-Domechilta tuloksen JUN ERI, JUK4 ja ISPU-SA (Ispun päänäyttely ja Jokerille toinen sellainen SA!). Sunnuntaina snautsereitten erikoisnäyttelyssä (sekin Vilnassa) unkarilainen Pettko Csaba puolestaan arvioi sen hienosti tuloksella JUN ERI ja JUK2. Upeat tulokset kovassa seurassa ja isot kiitokset Nealle sekä turvallista kotimatkaa!


Kuva GKC-photo

No me viihdyimme kotona ja erittäin hauskassa seurassa! Pennut kasvavat kovaa vauhtia ja taidot karttuvat koko ajan painin melskeessä niin sisarten kuin emänkin kanssa ja moneen uuteen juttuun, ääneen sekä ihmiseen tutustuen. On ne ihanoita ja uteliaita! Ruoka maistuu erinomaisesti jokaiselle, mutta emän nisämaidosta eivät vielä vähään aikaan tule luopumaan. Lauantaista 4-viikkoispäivää juhlittiin ulkoilulla, pannoilla ja nimiäisillä. Likoista tuli Ilmiansa, Iltavirkku, Ihanilona, Ideaali, Inspiraatio, Illuusio, Intuitio ja tappiainen sai kirjanimekseen Irtiotto. En vielä sano, kuka minkäkin nimen saa, sillä asettuvat sirutuksen yhteydessä kohilleen, kun selvitellään siihen mennessä, kuka eniten mitäkin muistuttaa! No jätkä on kyllä varmasti Irtiotto...

Kuljetus pelittää ja kyllä pyykkikoristakin on moneksi!








Onneksi on välipalajuomat mukana!

Lelussa on sakaroita sen verran, että jokin sakara saattoi kadota laskuissa?




Alusenvaihtaja-apulainen? On muuten useampi!


Ruokalautasen koko sekä materiaali muuttuivat ja kohta niitä pistetään kahteen astiaan....

Sanomalehtiä kuluu eikä noista vuoden vanhoista painomustetta irtoa, joten meillä ei pölistä. Ainakaan sanomalehtipölystä. Sellaisen huomion tein, ettei nuo uutiset ole vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Paitsi se kuntaliitoshomma... Ja nyt on jälleen monta hyvää syytä käyttää ne tuhruiset vermeet loppuun, joista en ole raskinut luopua. Seurustelun lomassa pikkuhampaat jo saavat aikaan silmäpakoja paitaan ja adidaksen kolmiraitaverkkareitten raidat ovat pentujen mielestä täysin vastustamattomat! Eivätkä vielä poseeraa, joten kuvalaatuja voipi olla monenmoista...

Ps. Ottakaa varasukat meille tullessa mukaan, sillä vuotavaisuus on aika runsasta.




Kennelnimi 27 vuotta!

Tänään juhlitaan. Raappavuoren kennelnimi myönnettiin meille Suomen Kennelliitosta tasan 27 vuotta sitten. Jounin kanssa ehdimme olla kimpas...