Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kaunista VappuPäivää!


Useimmiten saamme nähdä upeita auringonlaskukuvia. Illat ovat hienoja, mutta minä tykkään varhaisista aamuista. Saan katsella hiljaista (siis hiljaista ihmisten ja autojen hälinältä!) ja kaunista aamua, nauttia pentujen kirmailuista sekä kuunnella lintujen reviirilaulua - hienoja hetkiä! Kuva otettu klo 5.30.

Koko kakarakööri vietti perjantaina kylpyläiltaa ja hauskaa niillä oli, nauttivat! Eilen laittelin matkaan Repen (Jääräpää) Mäntsälään, Nitan (Juhlatuuli) Haapajärvelle ja Jäpän (Juolevi) Laitilaan. Paljon onnea matkaan reippaille kakaroille ja uusille omistajille! Lystitelkää, nauttikaa, olkaa johdonmukaisia ja pitäkää pienestä hyvää huolta viisaten sitä kunnon koiramaisille tavoille. Iso kiitos teille ja ihaniin kotiin näitä saamme laitella iloa tuottamaan perheen parhaimmaksi karvaiseksi kaveriksi. Härdelli jatkuu nyt seitsemän kakaran voimin ja helatorstain jälkeen jäljellä on vain kaksi, joista toinen lähtee tuonnempana uuteen kotiinsa ja yksi uros odottaa vielä sitä oikeaa perhettä. Tarinoin kysyttäessä tappiaisesta enempi ja livenäkin esittelen.

Onneksi kasvattaja saa valita kodit ja kuvasarjaa lähtijöistä - ekana liki kimppakuva (6/10 ainakin osa jotain kohtaa)!







No tuon ruskeapantaisen Jeevelin löytää usein linssiluteena.... Juolevi taustalla!

Pennut täyttävät huomenna kahdeksan viikkoa! Monenlaista mukavaa uutta puuhaa on luvassa ihan joka päivälle, tänään mm. pedikyyripäivä, josta eivät tykkää lainkaan (tiedän sen!) ja touhuhetki VappuVisiteerajan kanssa




Jumprahuiti, tutummin Juuli lähtee huomenna Vantaalle - ihastuttava tyttö!


Akka 3 kk ja Rockers` festarit!

Akka täytti viime perjantaina kolme kuukautta. Sitä on ihasteltu sekä rapsuteltu monelta käsiparilta, vähän jo koulutettukin (muistutus itse...