Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

RN Tuusula, KR Mynämäki ja snautseritreffit

Jollei heiloja helluntaina..... 

Takana on melkoisen koiramainen viikonloppu ja näyttelykehissä kävi useampikin kasvatti pyörähtämässä. Minäkin kehässä vähän viuhahtelin ja mainiota menestystä tulikin - kiitos ja paljon onnea kaikille!

Lauantaina vietimme hauskan päivän Tuusulan ryhmänäyttelyssä. Aamupäivällä oli puolipilvinen keli, välillä aurinkoinenkin, mutta iltapäivästä saatiin kunnolla vettä. Sateesta huolimatta jäimme näyttelypaikalle vartomaan RopRundin kanssa ryhmäkehiä, kun kerran sinne asti päästiin ja näppärästi sain tuolin sekä telttapaikan käyttööni - olivatkin tarpeeseen, kiitos Kapa ja Anne! Tuomari Tina Peixoto Portugalista tuumasi kasvateistamme seuraavaa:

Raappavuoren Iltavirkku: Narttumainen. Riittävän neliömäinen. Keskivahva luusto. Riittävän yhdensuuntaiset pään linjat. Riittävän pitkä kaula. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvin kulmautunut takaa. Ylälinja voisi olla parempi. Turkki vaiheessa. Tarvitsee lisää itseluottamusta. PEK1 KP ROP-pentu


Raappavuoren Epeliina: Narttumainen. Hieman pitkä lanne. Keskivahva luusto. Voisi olla yhdensuuntaisemmat pään linjat. Hieman pyöreät silmät. Hyvä kaula. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Vapaat sivuliikkeet. Hyvä turkinlaatu. AVO ERI AVK2


Raappavuoren Hepsankeikka: Narttumainen, neliömäinen. Narttumainen pää hyvin yhdensuuntaisin pään linjoin. Oikea purenta. Hyvä ylälinja. Hyvä etuosa. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvin hyvällä askelpituudella. Hyvä turkin laatu. AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT ROP


Avoimen luokan nartut esiintymisjärjestyksessä



Hymyillen! VSP Mihan Ärjyy Äimänkäkenä, tuomari Tina Peixoto ja ROP Raappavuoren Hepsankeikka

Läpimärkänä ryhmäkehässä

Ylpeitä olemme kauniista nuoresta neitosesta ja kiitos Josu hienosta yhteistyöstä!

Jettyspoof´s Peace Loven` Harmony: Kaunis tyyppi. Pitkä lanne. Keskivahva luusto. Narttumainen pää. Yhdensuuntaiset pään linjat. Voisi olla vahvempi kuono. Hyvä kaulan pituus. Oikea purenta. Tummat silmät. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Voisi olla parempi ylälinja liikkeessä. Riittävän hyvä turkin laatu. AVO ERI AVK1


Raappavuoren Geologi kävi luonnetestissä lauantaina ja suoritti sen hienosti pistein 144! Video testistä.

Sunnuntaina Mynämäen kaikkien rotujen koiranäyttelyssä Juha Putkonen tuumasi Raappavuoren Intuitiosta näin: Koon ylärajoilla, mittasuhteiltaan oikea. Keskivahva luusto. Narttumainen, hyvänpituinen pää. Lähes yhdensuuntaiset kallon ja kuonon linjat. Hyvät korvat. Tummat silmät. Hyvä purenta. Ikäisekseen hyvä rintakehä, eturinta saa täyttyä. Sirpinmuotoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Kevyet, joustavat liikkeet. Karva kaipaa trimmausta. PEK1 KP ROP-pentu


Takana ovat helluntaisunnuntain snautseritreffit, jotka alkoivat kaatosateella. Mukavaa oli jälleen tavata ja menossa mukana olivat ihastuttavan reipas 10-viikkoinen Justiina (pienen hetken), Wäinö, Turo, Elmo, Ike, Late, Iines, Manta, Toto, Hertta, Reeti, Sökö, Jokeri ja Rundi - nähdään taas! Nyt on aikaa hetki huilata sekä paneutua tulevaan kohtuukiireiseen viikkoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...